The Amazing Spider-Man 2 on hämiksen vähiten huono leffa tähän mennessä. Noloimmat hetket vajoavat gay-klassikon Batman & Robin tasolle, mutta sankari on oma itsensä, ja monet asialliset ja muutamat näkemykselliset hetket pelastavat paljon. Jos et ole Hämähäkkimiehestä kuullutkaan, leffa on susi. Keskeisiä hahmoja ovat supersankari ja hänen paras kaverinsa, jota ei ole aiemmin mainittu. Kaveri on sairas ja hän tarvitsee superverta. Kun sitä ei tule, hän alkaa kenkkuilla ikään kuin hänen kohtalonsa olisi ennalta määrätty. Kamala alkuperäistrilogia kummittelee Amazing-sarjan taustalla sitä kautta, etteivät uudet elokuvat halua antaa paljoa aikaa asioille, jotka "tapahtuivat jo". Fanit ovat nähneet lukuisia versioita Harry Osbornin rappiosta, joten tiivis uudenlainen versio sopii heille.

Uudessa sarjassa Peter Parkerin kuolleet vanhemmat ovat työskennelleet Oscorpissa, eli Harryn isän firmassa. Kakkonen selittää mitä tapahtui. Hämähäkkimies ei tarvitse syvennettyä syntytarinaa, mutta roistojen sitominen osaksi sellaista on fiksumpaa kuin oli se, että sankarin tuttavat sekoavat sattumalta. Uudessa sarjassa kaikki lähtee Oscorpin mädästä. Firman varastossa on sotavehkeitä, joita tulevat konnat tarvitsevat. Harryn ja Peterin riitaa ei kummoisesti kehitellä, mutta Harryn näyttelijä Dane DeHaan tekee osuvan suorituksen, joten ei se puskista tule, että lämpöä vaille jäänyt, limainen ja uhkaava, mutta haavoittuvainen rahastopoika ajautuu pahuuden puolelle. Hän on kuolemassa. Eikö edes ainoa ystävä välitä?

Amazing 2 on tarina myös Peteristä ja Gwen Stacysta. Gwenin isä anoi tyhjää potkaistessaan, ettei Peter vaaranna Gweniä, mikä aiheuttaa Peterille moraalista krapulaa. Kestää tovi ennen kuin Andrew Garfieldin ja Emma Stonen kemiat kuplivat, mutta porina on komiaa. Nautin erityisesti hetkestä, jona he sopivat olevansa vain ystäviä, mutta vaikuttavat valmiilta syömään toisensa.

Peter Parker ei kärsi ummetuksesta eikä juopon silmistä. Hänellä on huumorintajua ja tieteellinen mieli. Garfield on Parker. Materiaali saa olla todella huonoa - pari vitsiä ovat -, ennen kuin käännyn Garfieldia vastaan. Elokuvan paras näyttelijä Stone kieltäytyy keskinkertaisuudesta. Hänen koominen ajoituksensa, ilmeikkyytensä sekä hullunkurisuudella höystetty hekumallinen suloisuutensa ovat kirkkaan tähden merkkejä. Johtuipa se siitä, että Garfield ja Stone seurustelevat oikeasti, tai epäpuhtaista ajatuksistani, aistin tai koin rakkautta.

Jotta toimintaa olisi, Arnold Schwarzeneggerin näyttelemä Mr. Freeze vapautuu vankilasta. Muistanet hänet? Nolosti yli vetävä näyttelijä putosi taika-ammeeseen koomisessa kohtauksessa ja muuttui perseileväksi siniseksi kristalliukkeliksi, jossa ei ole mitään järkeä? Puhun tosiasiassa Jamie Foxxin näyttelemästä Elektrosta. Elektro on mielisairas nörtti, joka fanittaa Spider-Mania, kunnes hän vihaa Spider-Mania. Kun Elektro oivaltaa olevansa aineeton, hän juhlistaa asiaa action-figuuri-asulla. Jatkossakin häntä voi leipoa turpiin. Johdonmukaista hahmossa on vain se, että hän on esimerkki Oscorpin salaisuuksista. Paul Giamatti on lähes yhtä huono vitsi Sarvikuonona (metallihaarniskamiehenä), kun taas Chris Cooperin näyttelemälle Norman Osbornille oikeasti nauroin. He kaksi ovat mukana vain minuuttien ajan.

Upeissa hidastuksissa osoitetaan Spider-Manin refleksien nopeus. Kolmiulotteisten seittisinkoilukohtausten epäilen olevan huikeimpia tähän mennessä: pienet silaukset kuten puvun lepatus ottavat etäisyyttä alkuaikojen muovitehosteisiin. Spider-Manin ja Elektron ensimmäinen kohtaaminen on yksi mainituista näkemyksellisistä hetkistä. Hidastukset, oudohko äänimaailma ja värikkäät sähkötehosteet tekevät sessiosta kuumeisen surrealistisen mutta yhtä helposti ymmärrettävän kuin sarjakuvat ovat. Foxxin kamaluus unohtuu hetkeksi - kuten Garfieldin ja DeHaanin osuvuus unohtuu esimerkiksi heidän laahaavalla ensitapaamisellaan, joka ei vaikuta kiinnostavan heitä sen enempää kuin ohjaajaakaan.

The Amazing Spider-Man 2 on loppua kohden ryhdistäytyvä kaaos, yhdistelmä keskinkertaisuutta, eri tavoin eeppisiä hetkiä ja farssia, joka pysyy kasassa purukumilla, mutta mielestäni nimenomaan pysyy. Ensimmäistä kertaa koin Spider-Man-elokuvan ensisijaisesti tarjoavan woo-hoo-tyyppisiä ja herkempiäkin tuntemuksia, enkä tappavan aivosoluja.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa