The Amazing Spider-Man 2
Ensi-ilta: | 25.04.2014 |
Genre: | Fantasia, Komedia, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
Uudessa sarjassa Peter Parkerin kuolleet vanhemmat ovat työskennelleet Oscorpissa, eli Harryn isän firmassa. Kakkonen selittää mitä tapahtui. Hämähäkkimies ei tarvitse syvennettyä syntytarinaa, mutta roistojen sitominen osaksi sellaista on fiksumpaa kuin oli se, että sankarin tuttavat sekoavat sattumalta. Uudessa sarjassa kaikki lähtee Oscorpin mädästä. Firman varastossa on sotavehkeitä, joita tulevat konnat tarvitsevat. Harryn ja Peterin riitaa ei kummoisesti kehitellä, mutta Harryn näyttelijä Dane DeHaan tekee osuvan suorituksen, joten ei se puskista tule, että lämpöä vaille jäänyt, limainen ja uhkaava, mutta haavoittuvainen rahastopoika ajautuu pahuuden puolelle. Hän on kuolemassa. Eikö edes ainoa ystävä välitä?
Amazing 2 on tarina myös Peteristä ja Gwen Stacysta. Gwenin isä anoi tyhjää potkaistessaan, ettei Peter vaaranna Gweniä, mikä aiheuttaa Peterille moraalista krapulaa. Kestää tovi ennen kuin Andrew Garfieldin ja Emma Stonen kemiat kuplivat, mutta porina on komiaa. Nautin erityisesti hetkestä, jona he sopivat olevansa vain ystäviä, mutta vaikuttavat valmiilta syömään toisensa.
Peter Parker ei kärsi ummetuksesta eikä juopon silmistä. Hänellä on huumorintajua ja tieteellinen mieli. Garfield on Parker. Materiaali saa olla todella huonoa - pari vitsiä ovat -, ennen kuin käännyn Garfieldia vastaan. Elokuvan paras näyttelijä Stone kieltäytyy keskinkertaisuudesta. Hänen koominen ajoituksensa, ilmeikkyytensä sekä hullunkurisuudella höystetty hekumallinen suloisuutensa ovat kirkkaan tähden merkkejä. Johtuipa se siitä, että Garfield ja Stone seurustelevat oikeasti, tai epäpuhtaista ajatuksistani, aistin tai koin rakkautta.
Jotta toimintaa olisi, Arnold Schwarzeneggerin näyttelemä Mr. Freeze vapautuu vankilasta. Muistanet hänet? Nolosti yli vetävä näyttelijä putosi taika-ammeeseen koomisessa kohtauksessa ja muuttui perseileväksi siniseksi kristalliukkeliksi, jossa ei ole mitään järkeä? Puhun tosiasiassa Jamie Foxxin näyttelemästä Elektrosta. Elektro on mielisairas nörtti, joka fanittaa Spider-Mania, kunnes hän vihaa Spider-Mania. Kun Elektro oivaltaa olevansa aineeton, hän juhlistaa asiaa action-figuuri-asulla. Jatkossakin häntä voi leipoa turpiin. Johdonmukaista hahmossa on vain se, että hän on esimerkki Oscorpin salaisuuksista. Paul Giamatti on lähes yhtä huono vitsi Sarvikuonona (metallihaarniskamiehenä), kun taas Chris Cooperin näyttelemälle Norman Osbornille oikeasti nauroin. He kaksi ovat mukana vain minuuttien ajan.
Upeissa hidastuksissa osoitetaan Spider-Manin refleksien nopeus. Kolmiulotteisten seittisinkoilukohtausten epäilen olevan huikeimpia tähän mennessä: pienet silaukset kuten puvun lepatus ottavat etäisyyttä alkuaikojen muovitehosteisiin. Spider-Manin ja Elektron ensimmäinen kohtaaminen on yksi mainituista näkemyksellisistä hetkistä. Hidastukset, oudohko äänimaailma ja värikkäät sähkötehosteet tekevät sessiosta kuumeisen surrealistisen mutta yhtä helposti ymmärrettävän kuin sarjakuvat ovat. Foxxin kamaluus unohtuu hetkeksi - kuten Garfieldin ja DeHaanin osuvuus unohtuu esimerkiksi heidän laahaavalla ensitapaamisellaan, joka ei vaikuta kiinnostavan heitä sen enempää kuin ohjaajaakaan.
The Amazing Spider-Man 2 on loppua kohden ryhdistäytyvä kaaos, yhdistelmä keskinkertaisuutta, eri tavoin eeppisiä hetkiä ja farssia, joka pysyy kasassa purukumilla, mutta mielestäni nimenomaan pysyy. Ensimmäistä kertaa koin Spider-Man-elokuvan ensisijaisesti tarjoavan woo-hoo-tyyppisiä ja herkempiäkin tuntemuksia, enkä tappavan aivosoluja.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (17 viestiä)
Rekisteröitynyt 02.12.2013
25.04.2014 klo 23.41 5
26.04.2014 klo 00.45 21
Elokuva yllätti odotukseni. Mitään en odottanut, mutta positiivisesti yllätyin. Pääpahis oli ehkä vähän meh, mutta action oli mielettömän näköistä ja Peterin ja Gvenin rakkaustarina oli todella uskottava.
Niin, mitäpä muuta sitä tarvitseekaan videopelien ja pornon kyllästämien nuorten viiksivallujen viihdyttämiseen kuin kasa banaaleja tietokone-efektejä ja joku virnistelevä hupakko.
Tämä pakanallinen elämäntyyli turruttaa mielemme ja lannistaa kehomme. Lopulta aineellinen olevuutemme ilmenee irvokkaina ihrakasoina rasvan kellertämine talttahampaineen. Amerikkasoituminen on näin saavuttanut päätepisteensä ja kollektiivinen tajuntamme on puserrettu kuvottavaan ja kavalaan massamuottiin.
27.04.2014 klo 10.37 1
27.04.2014 klo 16.36 1
Mahdoton ottaa tosissaan kun ensimmäinen puolikas arvostelusta haukutaan Raimin Hämistä. Jos niistä tykkäsi niin eihän tästä arvostelusta saa mitään irti.
Siis oliko kolmonen sinusta oikeasti jotain muuta kuin kuraa?
27.04.2014 klo 21.47 2
Mahdoton ottaa tosissaan kun ensimmäinen puolikas arvostelusta haukutaan Raimin Hämistä. Jos niistä tykkäsi niin eihän tästä arvostelusta saa mitään irti.
Siis oliko kolmonen sinusta oikeasti jotain muuta kuin kuraa?
Paskaa, ystäväiseni, paskaa.
27.04.2014 klo 22.17 2
Mahdoton ottaa tosissaan kun ensimmäinen puolikas arvostelusta haukutaan Raimin Hämistä. Jos niistä tykkäsi niin eihän tästä arvostelusta saa mitään irti.
Siis oliko kolmonen sinusta oikeasti jotain muuta kuin kuraa?
Kuraa siitä oli noin viimeiset 30 minuuttia. Hämiksen taistelu Sandmania vastaan oli ihan kakkososan tasoa eli erinomaista. Parkerin emokohtauksen olisi voinut hoitaa toisin mutta ainoa todellinen moka on Venomin 20 minuutin rooli, olis pitänyt jättää neloseen.
Rekisteröitynyt 02.12.2013
27.04.2014 klo 22.42 3
Elokuva yllätti odotukseni. Mitään en odottanut, mutta positiivisesti yllätyin. Pääpahis oli ehkä vähän meh, mutta action oli mielettömän näköistä ja Peterin ja Gvenin rakkaustarina oli todella uskottava.
Niin, mitäpä muuta sitä tarvitseekaan videopelien ja pornon kyllästämien nuorten viiksivallujen viihdyttämiseen kuin kasa banaaleja tietokone-efektejä ja joku virnistelevä hupakko.
Tämä pakanallinen elämäntyyli turruttaa mielemme ja lannistaa kehomme. Lopulta aineellinen olevuutemme ilmenee irvokkaina ihrakasoina rasvan kellertämine talttahampaineen. Amerikkasoituminen on näin saavuttanut päätepisteensä ja kollektiivinen tajuntamme on puserrettu kuvottavaan ja kavalaan massamuottiin.
Taidokkaasti kirjoitettu. Sanottaanko se että Garfield ja Stone seurustelevat oikeasti, joten ei ole kauhean kumma että kemia toimii. Toisaalta Spiderman ilman erikoistehosteita olisi kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen.
Kaikin puolin mielenkiintoinen analyysi joka tapauksessa.
28.04.2014 klo 01.16 2

Tämän irstaan elokuvan vetopaalut seurustelevat siviilissä? Näen nyt väitteesi todenperäisyyden sen hengellisestä epäpyhyydestä huolimatta. Vaan kysynpä tämän: mitä merkitystä tällä irvokkalla suhteella oikein on mainitsemasi kemian kannalta?
Jos meillä ei ole kosmista mittaria, millä määritellä kemia, tulee meidän kuunnella sydäntemme ääntä, seurata sen kuiskauksia. Kenties sinun sydämmesi antaa näiden nuorukaisten aviottomalle liitolle, tälle pakanalliselle koalitiolle, katteettoman tunnustuksen. Minä en sitä kuitenkaan hyväksy.
Silmissäni se pilkkaa doktriineista puhtainta. Vaikkei sillä loogista yhtymää elokuvan laatuun olekaan, luo suhde noituuden varjon kassamagneetin ylle.
Kemia, jonka peruspilarina toimii pimeys, viestii mustaa kieltään läntisen maailman moraalisesta rappiosta. Kemia, jonka syvimmässä sisimmässä roihuavat eroottisen viekoittelevat liekit, kielii rappiomme esirippuun kaiverretusta mustasta viestistä. Älköön kukaan mieltäkö tätä viestiä toivonpilkahdukseksi - sen sanoma on yksinomaan tuomitseva. Olemme epäonnistuneet.
Rekisteröitynyt 02.12.2013
28.04.2014 klo 01.34 1

Pohdintoihisi ottamatta kantaa eteeni nousee kysymys joka on se että kuinka kaltaisesi nero ja verbaalista riemua juhlistava älykkö on eksynyt videopelisivulle lukemaan Spiderman2 arvostelua. Kenties sanansaattajana korjaamassa ja oikomassa tätä läntisen maailman turmeltuneita sieluja?
Vakavasti sanottuna: huikeaa settiä! Jos kirjoitat romaanin olen ensimmäisenä jonottamassa kirjaa. Ellet löydä siitäkin jotain pahetta.
28.04.2014 klo 02.37
Pohdintoihisi ottamatta kantaa eteeni nousee kysymys joka on se että kuinka kaltaisesi nero ja verbaalista riemua juhlistava älykkö on eksynyt videopelisivulle lukemaan Spiderman2 arvostelua.
Surullisinkin suo vehertää.
Rekisteröitynyt 04.09.2011
28.04.2014 klo 10.29 1
28.04.2014 klo 11.13
Mikä tossa ihmetyttää on, että vuonna 2002 osattin tehdä noin 100 kertaa hienompi hämähäkkimies(hahmon ulkonäkö), kun vuonna 2014. Kun näin kapteeni Amerikan alussa ton luulin, että on joku parodia, kun oli niin kökön näköinen.
2002 versio on todella lähellä sitä klassista, oikeaa tyyliä. Tästä uudesta tehtiin tarkoituksella mahdollisimman erilainen joten onko ihme että on vaikea innostua.
28.04.2014 klo 20.55 2
Harmittamaan jäi muutamat kohtaukset ja irralliset juonet, mutta Hämis-fani sai tästä elokuvasta paljon irti. Edes Electro ei ärsyttänyt minua niin paljon, mitä sitä mainostettiin. Kolmosta ja nelosta odotellessa (ja miksei Sinister Sixiä ja Venomia myös).
29.04.2014 klo 10.33 1
30.04.2014 klo 00.29 1
Peterin ja Gvenin rakkaustarina oli todella uskottava.
Jos se oli mielestäsi uskottava, niin et ole pahemmin elokuvia ja sarjoja katsonut.
02.05.2014 klo 15.00
01.10.2014 klo 06.28
Kirjoita kommentti