"Herttainen" ja "viehättävä" ovat hyviä sanoja kuvaamaan useimpia Wes Andersonin töitä, mutta jos ne ovat ensimmäiset valitsemasi sanat, saatat pitää edellisestä filmistä Moonrise Kingdom enemmän kuin uutuudesta The Grand Budapest Hotel. Uutuus tarjoaa tuttuja tyylikeinoja ja yhden seuraamisen arvoisen hahmonkin. Ralph Fiennes näyttelee tasokkaan hotellin concierge'ä, joka on erikoistunut varakkaiden mummeleiden hyysäämiseen. Hän vie heidät sänkyynkin, totta kai, entäs sitten. Mies on luontevasti lipevä. Hänessä yhdistyy näennäisen teennäinen sivistyneisyys ja luonnonlapsen temperamenttisuus. Hän uskoo hyviin tapoihin, joten vaikka hän suuttuisi ja laukoisi törkeyksiä, pian hän taas ryhdistäytyy.

Ristiriita on runsauden sarvi huumorille. Vaikka kujeilu onnistuu tätä hahmoa ilmankin, hallitun suorituksen tekevä Fiennes on teoksen sielu ja suola. Kun yksi mummeleista kuolee, concierge kiinnostuu heti perintöasioista. Kun häntä epäillään mummelin murhaajaksi, hän nyökyttelee toteavaisesti - mutta lähtee juoksemaan karkuun. Tuo kaikissa mainoksissa nähty kohtaus on sanakirjaesimerkki taitavasta koomisesta ajoituksesta. Concierge ja poliisit seisovat kuin teatterin lavalla, mutta taustalla näkyy hotellin nukkekotimaisen asetelmallinen aula. Kun concierge pötkii pakoon pahaisen penskan lailla, kameramies ei reagoi. Poliisitkin hämmentyvät hetkeksi. Sivistyneen huumorintajun omaavat katsojat nostavat pikkurillin pystyyn ja röhkivät "ho ho hoo" stereotyyppisellä ranskalaisella aksentilla.

Noin muuten nimekästä tähtikaartia käytetään lavasteina, kuten väitän aina, paitsi jos annan Andersonille neljä tähteä. Kulmikas palikka (Adrien Brody ja Willem Dafoe) menee kulmikkaaseen reikään (roiston rooliin) ja liukas palikka (Jeff Goldblum) menee kuivaan reikään (yhdentekevän asianajajan rooliin), tietää Anderson. Oscar-voittajien ja semmoisten ei tarvitse kuin lukea repliikki ja nostaa silmäkulmaa. Concierge'n suojattia, nuorta pikkoloa näyttelevä Toni Revolori ei myöskään vakuuta, että hän on laadukas näyttelijä, mutta miellyttävä kuva hänestäkin jää. Anderson tietää mitä tehdä esineillä.

Kehyskertomuksessa pikkolo on iäkäs ja rikas F. Murray Abraham. Hän kertoo tarinaansa Jude Lawille. Osiot ovat tyyliltään hillitympiä kuin menneisyys, joka vertautuu sarjakuviin, animaatioihin ja kuten mainittua nukkekoteihin; dioraamoihin. Anderson on yhä Anderson. Hän tekee kameralla 90 asteen käännöksiä ja asettaa keskeiset yksityiskohdat keskelle ruutua. Hän tuskin koettaa sanoa, että jompikumpi kehyskertomuksen herroista näkee tapahtumat päässään kärjistetyn koomisina, joten en tiedä mitä hän sanoo. Kehystarina alleviivaa sen, että nuori pikkolo todella tykkää Saoirse Ronanin näyttelemästä kondiittorista. Andersonille on luontevampaa laittaa karismaattinen vanhus vihjaamaan tällaista, kuin toteuttaa tunteelliset kohtaukset käytännössä. Tällainen on hyväksyttävä, jos Andersonia seuraat. Joka tapauksessa hänen temppuilunsa tapaa olla itsetarkoituksellista. Anderson yrittää toistuvasti naurattaa ripottelemalla vulgääriä materiaalia hienostuneisuuden sekaan. Tyylistä sopii tykätä, mutta kokonaisuuden kutsuminen hallitun hienostuneeksi olisi, no, paskapuhetta.

Kuolleella mummolla on juonikas suku. Vauhtiin päästyään leffa tuoksahtaa klassiselta mysteeritarinalta, vaikkei juoni ole järin mutkikas. Concierge yrittää selvitä hengissä. Vaikka hän on valmis pakenemaan (fiktiivisestä) maasta (sodan kynnyksellä), muutama asia on selvittämisen arvoinen. Fiennesin suorituksen hienous on siinä, että concierge ei muutu. Puuhastellessaan tyylikkäänä hienostopiireissä ja juoniessaan rähjäisenä alamaailman parissa herra vaikuttaa itsetietoisen hillityltä ja hyvin omituiselta yhtä lailla. Hjurmaavaa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa