Captain America: The Return of the First Avenger
Ensi-ilta: | 26.03.2014 |
Genre: | Sci-fi, Seikkailu, Toiminta, Trilleri |
Ikäraja: | 12 |
Agenttijärjestön S.H.I.E.L.D. johtaja Nick Fury intoilee uudesta valvontateknologiasta. 40-luvulla jäätynyt kapteeni Steve Rogers on yhä muukalainen nykyajassa, mutta hän rohkenee paheksua poliisivaltioajattelua. Kuka valvoo valvojia? Fury on juonikas mies, eikä hänkään tiedä kaikkea mitä organisaatiossa tapahtuu. Salaliittojuoni on kaavamainen, mutta kliseillä pärjätään pitkälle, kun (joillakin) tapahtumilla on todellisia vaikutuksia tähän jo yhdeksänteen osaansa ehtineeseen elokuvasarjaan.
Ensimmäinen puolisko toimii puhtaasti päähenkilön ehdoilla. Huumorintaju auttaa Kapua jaksamaan ja hänellä on ystäviä, mutta toisaalta hän muistelee menneitä melankolisesti ja sanoo suoraan, ettei hän tiedä mikä tekee hänet onnelliseksi. Hän on yhä neitsyt sillä perustelulla, että kysyttäessä hän väittää muuta, vaikkei hänen käytöksensä ole ratkaisevasti sulavoitunut sitten sen kun hän kömpelösti flirttaili brittiagentin kanssa. Se nainen on nykyään mummeli. Jälleentapaaminen on kohtaus, jota tiesin tarinan tarvitsevan jo ennen tämän elokuvan julkistusta, mutta nyyhkin vaikken yllättynyt. Päähenkilö on selväpiirteisellä matkalla fyysisesti ja henkisesti - jooko? Marvel on tehnyt tähän mennessä noin yhden sellaisen (ns. oikean) elokuvan. Ei, tämä ei ole toinen.
Paljastusta tarinan luonteesta pihdataan. Perusasioiden pelittäessä se lisää jännitystä. Koin alkupuolen erinomaisena viihteenä. Heiluva kuvaustyyli on jos ei virheettömästi, niin keskitasoa hallitummin hanskassa. Mätkintä on kiihkeää ja animaatio-avusteisissakin hetkissä on painoa. Mustan vyön hitohuitsakassa hankkinut Kapu kurmottaa konnia rutiinilla, mutta muun muassa luotien torjuminen kilvellä lisää vaaran tuntua kiitos toteutuksen. Pidin erityisesti sessiosta, johon Fury ajautuu. Sisäistä uskottavuutta on tuohon mennessä rakennettu. Vitsit ja vitsikkäät ylilyönnit eivät vähennä jännitystä, koska rytmi on kiivas ja Samuel L. Jackson myy Furyn vakavana miehenä, joka tietää elämänsä olevan absurdia. Thor: The Dark Worldia haukuin komediaksi; Kapu kakkosta kehun hauskaksi.
Riitaantuisin itsenikin kanssa, jos väittäisin leffan lässähtävän, mutta pidin alkupuolesta niin paljon, että lahjomattoman takalistoni puutuminen on tragedia. Tarina ei (tietenkään) ole oikeasti hyvä, ja mikä ikävämpää, hahmovetoisuus taantuu lelumaisuudeksi. Mukana on kaksi uutta tieteisfantasiahahmoa, jotka voit ostaa nukkeina, vaikkeivät he ole korvaamaton osa "poliittista trilleriä". He hidastavat kokonaisuutta puolisen tuntia ja heidän tarinoihinsa jää silti aukkoja. Ensimmäisen The Avengers -elokuvan alustaminen oli usein kömpelöä, mutta se oli jaloa työtä, toisin kuin on hahmojen lisäys lisäämisen ilosta.
Roistot ovat yhä Marvelin heikkous. Kapu koettaa suhtautua yhteen heistä henkilökohtaisesti, mutta viha ja rakkaus ovat parhaimmillaan, kun motivoituneita osapuolia on kaksi. Mykän naamiomiehen ilkeä ilme ei maistu draamalta yli kaksi tuntia kestävässä elokuvassa.
Loppuhuipennus on visuaalisesti turhan selkeä toisinto The Avengersin keskimmäisestä näytöksestä lentävien lentotukialusten vuoksi. Viimeiset minuutit ovat jo silkkaa pierua. Tarinan todetaan jatkuvan "taas ensi viikolla", irralliset visuaaliset vilahdukset mukamas alustavat jotakin ja sitten tietenkin nähdään lopputekstiyllätyksiä. Studiopomojen vaatimukset haisevat. Ohjaajat eli Russon veljekset kykenevät ylittämään useimpien Marvel-elokuvien tason sekä pinnan että tunnelatauksen suhteen.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (4 viestiä)
28.03.2014 klo 12.10 18
28.03.2014 klo 18.18 7
29.03.2014 klo 22.28 18
Toisaalta Kapu on utopistinen ihanne ja tässäkin leffassa lähinnä näytetään miten kaukana todellisuus on Kapun ihanteista.
Ilmeisesti tuo nimi on vaan joillekin liian luotaantyöntävä.
30.03.2014 klo 07.36 6
Kirjoita kommentti