Kaahailua piisaa tässä pätkässä. Laittomat katukisat ovat aiheena. Toiminta on enimmäkseen selkeää, yleensä jopa komeaa kiitos 3D-käännöstyön, josta uutisoitiin viime tingassa, mutta joka on tehty ajan ja ajatuksen kanssa. Syvyysvaikutelma on niin iso osa kiihkeimpiä hetkiä (auto lentää, kamera viistää katutasolla, tms), että 3D vaikuttaa syyltä, miksi tämä on tehty. Ohjaajan mukaan tarkoitus on kunnioittaa vanhanaikaisia kaahailu- ja törmäilyleffoja. Virallisesti Need for Speed nyökkää samannimisen pelisarjan suuntaan. En tiedä, miten paljon yhteistä elokuvalla ja peleillä on käytännössä, mutta veikkaan että paljon, sillä tarina on niin raivostuttavan järjetön, teennäinen, mauton, moraaliton ja psykopaattimainen, että elokuva totisesti vaikuttaa perustuvan peliin - ehkä jopa japanilaiseen peliin.

Breaking Bad -kääpiö Aaron "Bitch" Paul näyttelee autoja rassaavan poikabändin miehisintä jäsentä. Muilta hernekepeiltä löytyy muotoiltua partaa ja geelitukkaa. Valikoiduissa kuvakulmissa heidän päänsä näyttävät yhtä leveiltä kuin heidän perseensä ikään kuin Disneyn keijuilla. Omituisena itsetietoisuuden pilkahduksena elokuva alleviivaa, että yksi näistä Pez-annostelijoista joutuu nousemaan varpailleen pussatakseen naista. Omasta mielestään tyypit ovat ihan parhaita. Pepsodent-virnistykset välkkyvät ja woo-hoo-huudot kaikuvat, kun he kaahailevat, tuhoavat omaisuutta ja vaarantavat lukemattomien siviilien ja poliisien hengen. Aavistin päätyväni matalahkoon arvosanaan, kun kusipäät naureskelivat tuhottuaan kodittoman kärryt.

Leffa kertoo tasan ei mistään, kunnes se joskus puolen tunnin jälkeen päätyy tilanteeseen, johon monet toimintaleffat ehtivät ennen alkutekstejä. Bitch petetään. Hän joutuu vankilaan. Ei häntä kummoisesti petetä, mutta hän ei kanna vastuuta teoistaan, joten kostamaan on päästävä.

Hytkyin naurusta kun Bitchiä suretti. Oikeus! Huvittuneisuus oli säälinsekaista. Paul on kelpo näyttelijä, jonka Breaking Bad -hahmo on sarjan sydän vaikka kyseessä on huumediileri. Paul ottaa ensimmäisen tähtiroolinsa niin vakavasti kuin mahdollista ja uskoakseni omin nestein pillittääkin. Hahmo, joka ei tee juuri muuta kuin ajaa autolla eteenpäin, saa Fast & Furious -sarjan Dominic Toretton näyttämään Hamletilta. Elokuvasta puuttuu olennainen psykologinen taso: karismaattiset antisankarit tapaavat ilmaista, että he tietävät olevansa ryökäleitä. Bitch on olevinaan oikeutta janoava sorsittu heeros, vaikka hän on itsekäs liukumiina. Sisustusohjelmaan paremmin kuin kaduille sopivat kaverit kannustavat, joten ei hän mieltään muuta.

Ajomatka kohti kisoja joissa Bitch voi kohdata arkkivihollisensa on pitkä. Vihulainen ilmoittaa alamaailman radiotaajuudella, että Bitch pitäisi pysäyttää, joten pian Bitchiä kohti jopa ammutaan, vaikkei elokuva kerro mafian salatuista miljoonista vaan edelleen katukisoista. Ne on kehittänyt Michael Keaton. Vanha Pätmän intoilee uskomattomasta saavutuksestaan yksinään komerossa. Kisat toimivat siten, että autoilla ajetaan eteenpäin ja joku voittaa! Veikkaan, ettei Keaton ole lukenut sanaakaan käsikirjoitusta tai edes tiedä mikä on leffan nimi. Tuttu naama paasatkoon hölynpölyä siivouskaapissa pari tuntia ja sitä materiaalia voidaan sitten leikata muun soopan sekaan.

Yksi Bitchin kavereista osaa vetäistä takataskusta lentokoneita ja helikoptereita. Eräässä vaiheessa Bitchin auto tankataan pysähtymättä vain koska tällainen toimintakohtaus tahdottiin tehdä. Juoniaukkoja on enemmän kuin juonta: naispäähenkilö tapaa Bitchin autokauppojen merkeissä ja syystä tai toisesta on jatkossa hänen luotettu liittolaisensa, josta Bitch kuitenkin tahtoisi päästä eroon. Aivokasvaimeni sykki. Vihasin elokuvaa palavasti. Tahdoin rikkoa jotakin. Huumorintajumme ovat erilaisia, enkä yllättyisi, jos leffa nousisi kulttimaineeseen. Pitkäveteinen ja epävireinen, musiikilla tympeästi tuettu saippuaooppera ilman sisältöä alkupuolella oli se juttu, josta stressini lähti kehittymään. Lyhyemmässä leffassa ylilyönnit olisivat kenties huvittaneet. 130 minuuttia tuntui neljältä tunnilta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa