Maija Poppanen on yhdistelmä klassisia musikaalinumeroita, jonninjoutavaa hölynpölyä ja herttaisia hetkiä. Mitä useammin olen elokuvan katsonut, sitä vähemmän olen välittänyt seikkailusta piirrosmaassa, mutta yhä enemmän olen pitänyt David Tomlinsonin suorituksesta pankkiiri George Banksina. Vaikkei herra Banks osallistu fantasiatörttöilyyn, hän hyvin pitkälti on päähenkilö ollessaan ainoa ristiriitainen ja kehittyvä hahmo. Jopa huoleton kulkuri Bertie on esillä enemmän kuin hän, mutta loppupeleissä Bertienkin tehtävä on olla vastapaino ja vihjata, miten iloista jäykän pankkiirin elämä tulee olemaan asennemuutoksen jälkeen.

Leffan suunnitteluvaiheesta kertova Saving Mr. Banks sanoo jotakin järkevähköä, ehkä. Tom Hanks näyttelee Walt Disneytä, joka tahtoo tehdä mitä Disney tekee, eli alkuperäisteokselta nimen lainaavan hyväntuulisen musiikki-iloittelun. Emma Thompson näyttelee tiukkapipoista kirjailija P.L. Traversia, joka vastustaa kevytmielisyyttä ja painottaa tarinan olevan vakava. Hän sanoo ei musikaalinumeroille, animaatiolle ja muulle. Kun Disney toteaa, ettei se kuulosta kovin vakavalta, että maaginen lastenvahti saapuu pelastamaan lapset, Travers tuhahtaa.

Tavallaan elokuva selittää kaiken. Disney teki humpuukileffan jonka halusikin, mutta Traversin läsnäolo inspiroi tiimiä kehittämään herra Banksille ja tarinalle sydämen. Tavallaan tämä ei selitä mitään. Maija Poppasen tapa poukkoilla revyymäisesti irrallisista huvituksista toisiin yli kahden tunnin ajan on Hollywoodin musikaalien kulta-ajalta tuttua kerrontaa, eikä korostuneesti Disneyn kerrontaa. Klassinen esimerkki Disneyn kerronnasta on Tuhkimo, joka keskittyy hupsutteleviin hiiriin, mutta jolla ei ole vaikeuksia rakentaa Poppasta sydämellisempää ja jännittävämpää kokonaisuutta juuri sillä tavalla.

Kyseessä on myös Traversin henkilökuva. Thompson on mainio äkäisenä vanhanapiikana, joka ei näe nenäänsä pidemmälle. Melodramaattiset takaumat maalaavat kuvaa vaikeasta lapsuudesta. Hänen mukava mutta sairas ja alkoholisoitunut isänsä työskenteli pankissa. Mies ei muistuta jäykkää herra Banksia, vaan vapautunutta herra Banksia. Kirjailija voi käsitellä henkilökohtaisia asioita kääntämällä konfliktin päälaelleen. Elokuva ei asiassa onnistu. Traversin menneisyydestä löytyy lukuisia visuaalisia yhteneväisyyksiä Poppanen-elokuvaan, vaikkei tapahtumilla ole käytännössä mitään tekemistä leffan kanssa. Kun tarinoita lähdetään rinnastamaan, on suositeltavaa löytää tarinoiden jakama teema, tai edes muutama, tai edes yksi merkityksellinen kohtaus, joka tarinoita ihan oikeasti yhdistää.

Travers ei millään olisi tahtonut antaa Disneylle oikeuksia, hän äkäili käsikirjoitusvaiheessa, eikä hän pitänyt lopputuloksesta. Elokuva tuo nämä asiat ilmi. Kyseessä on Disney-elokuva, joka haluaa myös juhlia Disneyn historiaa, mutta en ole kyyninen, vaan sallin sille samat oikeudet tehdä tulkintoja kuin muillekin elokuville. Oikeakin Travers varmasti lämpeni joillekin yksityiskohdille tuotannossa. Thompson näyttelee niin uskottavasti varautunutta naista, etten niellyt muutamia hetkiä, joina Travers liikuttui Disneyn naiivista charmista. Kun jälkikäteen tutkin asiaa, vaistoni vaikuttivat olevan oikeassa: melankolinen "Feed the Birds" on kappale, joka saattoi vedota oikeaankin Traversiin, mutta hilpeä "Let's Go Fly a Kite" ei ole. Elokuva kaikin mokomin saa tehdä muutoksia näin pieniin asioihin, kunhan muutos johtaa sujuvampaan kerrontaan.

Elokuvalla on viihdyttävät, kevyesti koomiset ja sympaattiset hetkensä. Siinä vaiheessa alennusmyyntien historiaa, kun Maija Poppasen ostajat saavat tämän kaupan päälle, diiliin kannattaa tarttua, jos yleensäkin tapaat katsoa DVD-kiekkojen bonusominaisuudet. Loppupeleissä omaksuin Traversin asenteen ja tahdoin sanoa ei, ei, ei. Hanks on mukava näytellessään lihavaa Hanksia, mutta hän ei, ei, ei ole Walt Disney.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa