Tiedemieskoira ja ottopoika ajautuvat kommelluksiin aikamatkoilla. Humoristiset historialliset viittaukset saattavat vedota aikuisiin, ja hyvällä tuurilla aiheesta syntyy keskustelua jälkikasvun kanssa, jos toukkiin kolahtaa vauhtikohellus ja hekin tahtovat ymmärtää enemmän. Vaikka esimerkiksi Oidipus-viittaus on turhankin selkeästi aikuisten huumoria, uskon leffan olevan hauskinta mitä koko perhe voi tehdä juuri nyt housut jalassa. DreamWorks on vähällä ylittää tasonsa. Sääli, että ne dramaattiset käänteet, joihin on tarkoitus samaistua, ovat puutaheinää.

Herra Peabody osaa kaiken. Hän on keksijä, kulinaristi, lingvisti, finanssitaituri, MacGyver ja muuta. Jos suomenkielisessä versiossa parantamisen varaa onkin, Jukka Rasila pelastaa hienostuneesti artikuloivana Peabodyna. Kopean hahmon sympatisoiva heikkous on se, että hän on koira. Kenties ainoana sellaisena hän ei anuksia haistele. Hihittelevät historialliset hyypiöt hyväksyvät hänet, mutta muun muassa lastensuojeluviranomainen on konservatiivinen ilkimys. Koiran soveltuvuus isäksi on vertauskuvallinen, jopa moderni teema, mutta hempeällä musiikilla höystettyjä ratkaisun hetkiä pitäisi muistaa alustaakin. Jos Stephen Hawking olisi vähällä tuhota koko universumin aikamatkustuskokeillaan ja sitten hänen ottopoikansa sanoisi, että "vammainen on mulle paras isä", sanoma olisi mikä?

Peabody on kasvattanut Shermanista pirteän nörttipojan, joka tuntee historian kokemuksen kautta. Kirjaviisas tyttö kihisee kateutta. Shermanin ja tytön riita käynnistää tarinan, mutta riita unohtuu, ovathan he lapsia. Todelliset hahmovetoiset kriisit tulevat tässä. Peabody ei anna 7-vuotiaan poikansa käyttää vaarallista ajoneuvoa. Luottamuspula? Peabody käyttää sanaa "välitän" eikä "rakastan", vaikka hän rakastaa. Shermankin rakastaa, mutta hän ei halua että häntä (ihmistä) haukutaan koiraksi. Sankareiden on siis opittava ymmärtämään sanavalintojen merkitys. Ei järin dramaattista.

Mutkikas kokonaisuus esitellään sujuvasti huumorin ja toiminnan keinoin. Kun kiukkuiita jumittuu muinaiseen Egyptiin, leffa on vauhdissa - kokonaisuus vaikuttaa hallitulta. Peabody pelastaisi päivän rutiinilla, elleivät käsikirjoittajan aivopierut pakottaisi sankareita muillekin aikakausille. Leonardo da Vincin päiviin sijoittuva osuus haiskahtaa irralliselta tv-sarjan episodilta. DreamWorks kompuroi aina yrittäessään kertoa tarinoita, mutta olin taas mukana tunnelmassa, kun käänteiden arpominen hatusta villiintyi. Sekoaminen on jotakin hauskaa, missä lafka on onnistunut jo pariin kertaan.

Historialliset konfliktit ovat filmin mukavuusalue. Kun puujalkavitsejä on viljelty, viemäriverkosto räjähtää tai temppeli romahtaa - tällöin pakoon pötkivä Peabody ratkoo haasteet huvittavan tyynesti, antaen silti tunteiden pilkahtaa, jos poika on vaarassa. Irtovitsien kuvailu ei tekisi kunniaa tahdille, jolla niitä 3D-kouhkaamisen keskellä tykitetään, mutta rehellisyyden nimissä voin myöntää huvittuneeni niin pieruvitseistä kuin parista cameostakin. Jotkut jutut pitää tajuta. Omaperäistä.

Vanhasta piirrossarjasta The Rocky & Bullwinkle Show lainattu Peabody on DreamWorksin persoonallisin eli todellisin tähti sitten Shrekin. Huumorin puolesta leffa on historialle sitä, mitä Shrek on saduille: jos ei fiksu niin poskettomuudellaan toisinaan yllättävä parodia. Toinen rinnastuksen väärti tapaus on kulttiklassikko Billin ja Tedin uskomaton seikkailu. Shrek-sarjan aloitusosien tasolle ei nousta näin laihalla draamalla, mutta kaikessa rennossa romuluisuudessaan Herra Peabody & Sherman on hyvin samantapainen ja yhtä hauska reissu kuin Billin ja Tedin aikamatka.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa