Tuorein sisältö

Heavy Tiger: Saigon Kiss

J.A. Kaunisto

09.03.2014 klo 21.45 | Luettu: 4299 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen mimmitrio Heavy Tiger työstää pelkistetyn 70-lukulaista kitararokkia mukavan pirteällä asenteella. The Runaways ja Joan Jett ovat turhankin ilmiselviä vertailukohteita mutta antavat hyvin kuvaa Heavy Tigerin ulosannista. Bändi on selkeästi rock, Girlschoolin heavy metal on kuitenkin selkeästi eri lokerossa. Heavy Tiger mainitsee itse KISSin, ehkä viitteitä bändin pariin ensimmäiseen levyyn on olemassa mutta ennemmin allekirjoittanut liputtaa vaikutteiden lähteeksi Thin Lizzyn Bad Reputation -kiekkoa, jonka Heavy Tiger on myös itse nostanut esille.

Heavy Tigerin ehdoton vahvuus on reippaan pirskahteleva asenne ja tarkoin harkittu 70-lukulainen soundi. Koska musiikki on suoraviivaista ja korutonta, tosin pakottoman ilmavaa, suuria mullistuksia ei ole ilmassa. Ehkä bändiltä puuttuu ripaus aggressiivisuutta ja terävyyttä ollakseen aivan vastustamaton rokkikone, asenne on kuitenkin kohdallaan. Kitarasooloilla ei elvistellä mutta soolothan ovat rikkaruohoa tai kauneupilkkuja - riippuen lähestymistavasta. Ja onneksi bändi ei ole väkisin tuupannut taustalle ulisevaa syntikkataustaa.

Bändi on kuulemma livenä mainio ilmestys. Epäilemättä. Levyltä Heavy Tiger ei muodostu elämää mullistavaksi kokemukseksi. Viisuissa ei ole muista erottavaa omaperäisyyttä ja liimapaperin lailla tarttuvia tehokertsejä. Laulusuoritus on säkenöivä ja soittotaitoa on riittävästi. Ihan kiva mutta mihin sillä päästään - Suomeen ja takaisin mutta se suurin liekki odottaa edelleen syttymistä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< 300: Imperiumin nous... Herra Peabody & Sher... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova