Olen katsonut leffan 300 melkein kokonaan varjonyrkkeillen telkkaria kohti, mutta on se muutakin kuin miehinen zumbavideo ja camp-klassikko. Leffa on legenda. Aiheena on legenda. Toteutuksen ovat legendaariseksi vahvistaneet modernit legendantekijät eli meeminörtit. Eeppisesti räyhäävä Gerard Butler myy fantasian soturikansasta, jolle kuolema on voitto. Asiallisen jatko-osan tekeminen legendalle on sitä vaikeampaa mitä enemmän asiaa ajattelee. 300: Imperiumin nousu (300: Rise of an Empire) onnistuu kohtalaisesti ympäröimällä legendan. Paremmaksikin pätkä voisi pistää, jos pääosassa olisi joku muu kuin Butlerin peräkarva Sullivan Stapleton, köyhän miehen Jason Statham, joka ei kykene haastamaan Milla Magian karismaa kipinöivää Eva Greeniä, joka näyttelee persialaisen laivaston komentajaa Artemisiaa.

302 kertoo tapahtumista ennen edeltäjäänsä, tapahtumista sen aikana ja tapahtumista sen jälkeen. Sulli on Themistokles, joka johtaa Kreikan pääjoukkoja ja toivoo maansa eli myös Spartan yhdistyvän taisteluun Kserkses ensimmäisen Persiaa vastaan. Tavallisia kreikkalaisia väitetään runoilijoiksi ja ruukuntekijöiksi, mutta vaikkeivät kaikkien manboobsit kivisiltä vaikuta ja ero spartalaisiin säilyy, nämäkin karpaasit pieksevät persialaisia rutiinilla alivoimatilanteissa. Paheksun vain ensimmäistä meritaistelua: kreikkalaiset ohjaavat paattejaan kuin huvipuiston törmäilyautoja ja voitto vaikuttaa enemmän jumalten junailemalta farssilta kuin strategiselta saavutukselta.

Muu toiminta ei ole sen taktisempaa, mutta hyvältä se näyttää makeilevine hidastuksineen kaikkineen. Tämä liikkuva, kolmiulotteinen, yksityiskohtainen öljyvärimaalaus brutaalisti taistelevista antiikin adoniksista vetoaa takuulla muihinkin kuin Tom of Finland -faneista niihin, joilla on sisällään (ei kirjaimellisesti) vähän camp-henkistä kiiltokuvahomoakin. Tietokoneveri ryöpsähtelee orgastisesti pienistäkin osumista. Valikoidut otokset muun muassa tulimereksi räjähtävistä laivoista vievät ikonista tyyliä eteenpäin. Helvetillistä, kivuliasta tunnelmaa korostaa jälleen erinäisten paisemutanttien läsnäolo.

Artemisia on synnyinmaahansa Kreikkaan pettynyt sadisti. Hänellä on läheinen suhde Kserksekseen, josta tulee "jumalkuningas" hänen tahdostaan kohtauksessa, jossa Kserkses pulahtaa uimaan taviksena ja nousee ammeesta jättiläismäisenä s/m-homona. Artemisia on aivot Kreikan valtausyrityksen takana, mikä ei anna kummoista kuvaa persialaisista, sillä naisen taktiikka - josta hän on avoin ja ylpeä - on ylivoimalla jylläys tappioista välittämättä. Green on enemmän kuin leffa ansaitsee. Hänellä on silmissä ja hymyssä viettelevää ilkikurisuutta, josta johtuen hän oli myös komedian Dark Shadows valopilkku. Kun Artemisialla on traaginen taustatarinakin, sympatiaviisarini vääntyi väkisin hänen suuntaansa. Kreikkalaiset puolustavat oikeuttaan elää vapaina, mutta he ovat mälsiä ja tasapaksuja ja meille ihan simona auki, muistin tarpeeksi saatuani.

Vaikka 302 paisuttaa tarinaa kaikkiin suuntiin, käytännössä 301 kertoi enemmän. Taika-allas josta saa kahlekuteet ja öljytyt lihakset ei juuri puhuttele, kun taas ensimmäisen osan omituiset piirteet kuten korruptoitunut uskonto kertoi jotakin myös kreikkalaisten perverssiydestä. 302:n poliittinen puoli on olematon. Themistokles anoo apua spartalaisten kuningattarelta Lena Headeylta, mutta sivumainintojen varaan jää se, mitä kuuluu muulle Kreikalle ja mitä pitäisi kuulua. Artemisian taustatarina vetoaa, koska lähinnä vain se ja edellisen elokuvan ansiosta Sparta ovat oikeasti olemassa: muu on teatteria. Butlerin peräkarva oikein kehuskelee, ettei hänellä mitään perhettä ole ikinä ollutkaan. Kuningas Leonidas on karikatyyri vaikkapa Maximus Decimus Meridiusin rinnalla, mutta 301 selitti, minkä vuoksi hän taisteli.

Uusi ohjaaja Noam Murro osaa mukailla Zack Snyderin visuaalista tyyliä. Suosittelen 3D-versiota ärjyyn silmäkarkkiin tyytyville: kenties ostan sen kotiinkin demoksi. Tunnelma on kuvaston ja Greenin varassa. Harvinaisen tökerö seksikohtaus on leffan hauskimpia hetkiä (ja lahja Greenin ystäville), mutta se myös käy esimerkkinä kohtauksesta, joka voisi olla legendaarinen samalla elämää suuremmalla, huvittavalla tavalla kuin 301 tykittää parhaimmillaan, jos molemmat köyrijät olisivat mielenkiintoisia, eikä ohjaaja yrittäisi pelastaa kasvojaan iskemällä silmää. Yksi Snyderin avuista on pokerinaama (tai tyhmyys).


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa