Tuorein sisältö

Indica: Akvaario

J.A. Kaunisto

27.02.2014 klo 22.26 | Luettu: 6006 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Indican paluu kevyemmän poprockin pariin ei liene suuri uutinen. Nightwish-pomo Tuomas Holopaisen tukemana Indica yritti aktiivisesti Euroopan markkinoille. Holopaisen tuottama Valoissa-albumi oli selkeästi tummempaa ja rokkaavampaa, dramaattisempaa. Holopaisen tuottamana Keski-Euroopan markkinoille tyrkättiin myös vanhoista viisuista koostettu A Way Away ja Nuclear Blastin avittamana kiekko menestyikin mukavasti. Lieneekö visio ollut sitten enemmän Holopaisen kuin Indican tyyppien - Tuore Akvaario on kuitenkin selkeästi kevyempi ja valoisampi tekele.

Tietyllä tavalla Indica tekee paluuta aivan alkuun, debyyttilevy Ikuinen Virta on hyvä vertailukohta. Tosin Jonsun tekstit liikkuvat ihmisten, eivät keijujen maailmassa. Oikeastaan aikaisempaan verrattuna teksteissä mennään lähes reality rockin lähteille. Mutta, albumin yleisilme on hyvinkin pop, TikTak kohtaa Anna Puun ja Haloo Helsingin.

Aluksi Indican pyöreänkeltainen ulkomuoto aiheutti suuria hylkimisreaktioita. Missä keijut ja satumaan sankarit, entä Valoissa-albumin tummempi rock? Useamman pyörityskerran jälkeen Indican nykyinen olotila paljastui luontevaksi, helposti lähestyttäväksi. Jonsun tekstien ihmissuhdepyöritys jättää alleviivaamatta ja pehmeämmästä ulosannista löytää tasapainoisen orkesterin. Kiekon avaava biisikolmikko Älä kanna pelkoa, Liian kaunis vailla suuntaa ja Suunta on vain ylöspäin ovat vaivattoman hehkeää listapoppia, todellisia muotovalioita ja listakiipijöitä. Koko levyn mitalla kelpaa kehua myös Indican rikkaan koristeista ja värikästä popsoundia - kirkkaita värejä.

Allekirjoittanut odotti kuitenkin muutamaa säröisempää ja räväkämpää siivua. Turhaan. No, ehkä Maailma loppuu -kappaleessa on reilumpi ripaus PMMP ja Maija Vilkkumaa -kirpeyttä. Levyn edetessä Indica alkaa toistamaan kaunista pop-mantraansa turhankin uskollisesti. Kuin Anna Puu Scandinavian Music Group -covereiden kimpussa. Albumille ei ole eksynyt montaakaan menopalaa. Indica on tunteellinen ja haavoittuva, valitsemallaan tiellä tehokas ja miellyttävä mutta draaman kaarta olisi voinut venyttää hieman räväkämmin. Akvaario paljastaa Indicasta jo turhankin sieviä ja ympäripyöreitä puolia. Tosin paatuneinkaan elämänvihaaja ei voi olla huomaamatta Indican kauneutta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Perhe - August: Osag... 300: Imperiumin nous... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova