Lego elokuva (The Lego Movie) on makeampaa silmäkarkkia ja yritteliäämpi tarinankertoja kuin videopelin välinäytöksistä koostettu Lego Batman: The Movie. Noin muuten en ole varma kumpi on kovempi leffa. Pääasiallisia vitsejä kummassakin ovat ne, että legot liikkuvat ja parodia-Batman mököttää. Palikat ovat hengettömiä verrattuna keskitasoisiin piirroshahmoihin, stop-motion-hahmoihin, Shrekiin ja kumppaneihin ja muppeteihin, eikä asiaa auta se, että luonteenpiirteitä on yksi per nuppi. Suomenkielisen elokuvan ja alkuperäiskielisten mainosten perusteella vitsit ovat yhtä vaisuja kielestä riippumatta, mutta Morgan Freemanin ja Chris Prattin kaltaiset kyvyt ovat tavallistakin tärkeämpiä, koska ääni on palikoiden koko persoonallisuus.

Päähenkilö on hyväntuulinen duunari ja kenties maailman vähiten erikoinen legoukko. Eteenpäinkävelevä hyvisporukka väittää, että hän on legendojen ennustama sankari. HUO.

Kaus. Sankaruus tarkoittaa rikasta mielikuvitusta. Kaikki on legoista tehtyä ja muokattavissa. Pääpahis loogisesti arvostaa pysyvyyttä. Kun roisto esitteli liimatuubin salaisena aseenaan, arvasin suurinpiirtein mitä tulee tapahtumaan, eikä siinä mitään. Leffalla on sympaattinen sielu. Leffa yllyttää leikkiin.

Käytännössäkin mukana on pari sanomaa tukevaa kohtausta. Jotakin rakennettiin sen verran ei-nopeasti, että tapahtuma ehti rekisteröityä aivoissani. Useammin hösötys on rasittavaa. Samojen ohjaajien Poutapilviä ja lihapullakuuroja on hyvä esimerkki hyperaktiivisesta hupailusta, joka ei uhraa hahmoja eikä tarinaa irtovitsien alttarille. Lego elokuvassa sankarit sinkoavat läpi maailmojen ja Batman lähtee messiin ja sitten ollaankin jo pöpisekolassa, jossa minkään ei ole tarkoituskaan olla järkevää. Tahdoin pitää tästä. Hitaimpien hetkien aikana lämpenin.

Tarina on Peter Pan -henkinen. Viittaan Mikä-Mikä-Maan luonnosteltuun fantastisuuteen ja muutamiin yksityiskohtiin, joita asiantuntijat saavat miettiä itse. Surrealismi toimii kunhan hahmot edes vuorovaikuttavat pelkän mesoamisen sijasta. Panokset ovat olemattomat. Jo alussa sankari silpoutuu palasiksi ohimennen irtovitsinä. Hänen, kiintiönaisen ja Batmanin välillä on meneillään kolmiodraama, johon ei kuulu käänteitä saati loogista ratkaisua. Tiimityön eli yhdessä leikkimisen hienoutta pidetään hetki esillä, vaikka elokuva yhdellä tietyllä vitsillä torpedoi koko sivu-sanoman.

Tietokoneanimaatio-palikoista on tehty aidon näköisiä. Harvinaisiakin esineitä riittää bongattavaksi. Jopa savu- ja vesiefektit on luotu legoista. Animaatio tökkii stop-motion-henkisesti. Toivoin, että kyseessä olisi stop-motionia, sillä rajoittunut taidemuoto rajoittaisi kieppumista ja johtaisi harkitumpaan rytmiin. Elokuva on visuaalisesti ainutlaatuinen ja 3D-versio ehdottomasti tehostaa tyyliä, mutta kaikkea potentiaalia ei käytetä. Kuvittele legokaupunki, joka elää. Minne tahansa katsominen on kivaa, mutta elokuva ensinnäkin on liian nopea ja toiseksi tausta on huomattavan usein sumennettu. Sumennus on tarpeetonta 3D-elokuvissa ja rikollista yksityiskohtaisessa sellaisessa.

Lego elokuva yrittää liikaa. Leffa tietää minne se on menossa, jopa pöpisekolan olemassaolo perustellaan, mutta matka on määränpäätä tärkeämpi, eikä elokuvalla ole kärsivällisyyttä syventää perusasioita kuten päähenkilöitä. Jos se kuulostaa huumorilta, että tutun hahmon legoversio ilmestyy yhtäkkiä paikalle, tulet pitämään elokuvasta enemmän kuin minä, joka luokittelen myös Thor: The Dark Worldin ja Zombielandin kuuluisat cameo-vitsit halvoiksi stunteiksi.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa