Cold Cold Ground: Lies About Ourselves
Helsinkiläinen industrial/cyber rock/electric shock rock -orkesteri Cold Cold Ground jatkaa siitä, mihin bändin debyytti This Side Of Depravity ylsi vuonna 2010. Tarjolla on häiriintyneen levotonta Turmion Kätilöt/Marilyn Manson -pyöritystä - onhan kiekko peräisin suoraan sylttytehtaalta eli Kätilöiden Osasto A:n uumenista.
Vertailussa Turmion Kätilöihin Cold Cold Groud on selvästi rokimpi ja vähemmän kieroutunut ilmestys. Meno on jonkinlaista action rockin, industrialin, shock rockin, Turbonegron ja Marilyn Mansonin ristisiitosta. Tosin metallisempi industrialpuristus (esimerkkinä vaikka Model citizen) tuo mieleen myös Kätilöiden leiristä ryömineen 2 Times Terrorin.
Reilummin Rammstein-henkinen synkistely We are the sun henkii kiekon sairainta tutinaa. Myös raskaammin louhiva Tourist ja häiriintynyt Cocaine in my ass antavat turpiin niin että nenä vaihtaa väriä.
Cold Cold Ground esittelee hyvinkin levotonta soundia. Syntikoista irtoaa jos jonkinlaista pulputusta ja ulinaa tukevan skebariffin kyytipojaksi. Tumman ja kipeän ulkomuodon kruunaa Duracel-pupumainen energia. Mutta, viisumateriaali roiskii moneen ilmansuuntaan - levy kaipaisi yhtenäisempää ilmettä. Eväitä kipeämpään riekkumiseen on kuitenkin ilmassa. Ääripäitä voisi venyttää vieläkin etäämmälle, samoin vokaalien apinakerrointa. Vaaran ja mielipuolisuuden tuntua lisää niin johan nappaa.
Vertailussa Turmion Kätilöihin Cold Cold Groud on selvästi rokimpi ja vähemmän kieroutunut ilmestys. Meno on jonkinlaista action rockin, industrialin, shock rockin, Turbonegron ja Marilyn Mansonin ristisiitosta. Tosin metallisempi industrialpuristus (esimerkkinä vaikka Model citizen) tuo mieleen myös Kätilöiden leiristä ryömineen 2 Times Terrorin.
Reilummin Rammstein-henkinen synkistely We are the sun henkii kiekon sairainta tutinaa. Myös raskaammin louhiva Tourist ja häiriintynyt Cocaine in my ass antavat turpiin niin että nenä vaihtaa väriä.
Cold Cold Ground esittelee hyvinkin levotonta soundia. Syntikoista irtoaa jos jonkinlaista pulputusta ja ulinaa tukevan skebariffin kyytipojaksi. Tumman ja kipeän ulkomuodon kruunaa Duracel-pupumainen energia. Mutta, viisumateriaali roiskii moneen ilmansuuntaan - levy kaipaisi yhtenäisempää ilmettä. Eväitä kipeämpään riekkumiseen on kuitenkin ilmassa. Ääripäitä voisi venyttää vieläkin etäämmälle, samoin vokaalien apinakerrointa. Vaaran ja mielipuolisuuden tuntua lisää niin johan nappaa.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti