Viime vuoden mojovimpiin floppeihin lukeutuva R.I.P.D. antaa uskontokunnille ja niihin kuulumattomille yhteisen hetken: kukaan ei usko kuolemanjälkeisen elämän toimivan ainakaan näin. Kuolleet imuroidaan taivaalle. Se on vielä nieltävissä. Jos et halua imuroitua, voit jäädä maan päälle kummittelemaan, mutta et perinteisenä aineettomana aaveena, vaan omana itsenäsi. Olet yhä Pekka tai Pirjo. Asiantuntijat kuten tuonpuoleisen poliisivoimat (Rest In Peace Department, R.I.P.D.) tunnistavat kalmanhajun tai muuta. Jos näin käy, voit muuttua mesoavaksi sisuhirviöksi. Se on kannattavaa, sillä jos jäät kiinni, voit joutua ikuisuudeksi Helvettiin, mutta jos sinut ammutaan, koet ateistikuoleman eli lakkaat olemasta.

Maan päällä pysyttely on harkinnan arvoista, sillä elokuva ei selitä koko systeemiä ja miksi riskeerata? Tuonpuoleisen byrokratia vaikuttaa epäilyttävältä. Loppuhuipennuksen perusteella sieluja säilytetään pölypussissa josta ne voi puhaltaa uloskin. Elokuvan näkemykset ovat kajahtaneita kuin Douglas Adamsin tai Terry Pratchettin sillä erolla, ettei nokkeluudesta näy häivähdystäkään. Kajahtaneisuus ei kumpua mielikuvituksesta vaan perustelujen puutteesta. Elokuva tahtoo olla uusi Men In Black. Se on vain kiusallista, että aiheena ovat aaveet eivätkä alienit, kun mikään ei perustu mihinkään eikä sisäistä logiikkaa esiinny. Myytti "miehistä mustissa" oli olemassa ennen Men in Blackia ja kuulemma tuonpuoleisestakin on tarjolla mielipide tai pari.

Maailmanloppujuoni esitellään nahistelevien kyttien juostessa sikahuonojen tehosteiden perässä. Menee siinä minuutti, jos arvot itse hatusta puuttuvat yksityiskohdat, kuten jonkun jekun jolla laittomat kuolleet tunnistetaan ja sen mikä raamatullinen sana maailmanlopun masiinan nimestä löytyy. "Käsikirjoitus" olisi kovempi, jos joku olisi kuvauksissa keksinyt että juupeli, puetaan tuolle äijälle lakana, niin se on sitten Jeesus ja Jeesus on poliisipäällikkö heh heh! Tämä kuitenkin olisi liian rohkea vitsi. Leffaan paloi 130 miljoonaa dollaria. Kaikki haluavat katsoa sen. Ketään ei saa suututtaa. Mainitaan pääkallon rakastelu juu mutta uskontoon ei kosketa pitkällä tikullakaan.

Paukutteleva leffakyttä Ryan Reynolds näyttää huolestuneelta. Kun hän kuolee ja hänet värvätään Jeff Bridgesin näyttelemän villin lännen sheriffin kätyriksi, hän näyttää huolestuneelta. Silti pidän Reynoldista. Bridges jopa nauttii tästä. Hän on mongertanut aksentilla oikeassa länkkärissä. Nyt ei ole taiteesta kyse, joten ammattimiehenä hän huolehtii että viännöstä saa selvääkin. Eräs isoimmista vitseistä on se, että kuollut Reynolds näyttää vaarilta ja kuollut Bridges hemaisevalta lyyliltä kaikkien paitsi kuolleiden poliisien silmissä. Sekä kuolleet poliisit että laittomat kuolleet ovat fyysisiä olentoja, jotka tuhoutuessaan hajoavat savuksi, mutta heillä on myös täysin satunnaisia eroja, joiden varaan vitsit ja juonenkäänteet rakentuvat. Elävät ihmiset näkevät kaiken muun, paitsi kuolleiden poliisien todelliset kasvot, mutta hirviöt eivät välttämättä pelota heitä, jos katse nauliintuukin seksikkääseen Bridgesiin. Pieni aargh.

130 miljoonaa dollaria tuhraantuu mm. takaa-ajon aikana suurieleisesti sortuviin ja sirpaloituviin taloihin. Alan julkaisuissa on puhuttu paljon siitä, etteivät Hollywood-pomot tahdo tehdä enää muuta kuin megaleffoja, jotka tienaavat tai joiden pitäisi tienata vähintään puoli miljardia. R.I.P.D. ja Battleship, johon myös lisättiin tarpeetonta kaupunkituhoa, ovat eräitä selkeimpiä merkkejä moisesta ajattelusta. Vinoilematta lyhyys on tämän leffan parhaita puolia. Jos kiinnostaa miten nololta ja hetkittäin näyttävältä rahan polttaminen näyttää ja miten sheriffi Bridges pärjäilee pomppivan muovisen punkerozombien vastanäyttelijänä, leffa on varsin siedettävä, koska se ei mehustele kahta tuntia, vaan tökerön hutiloidusti mukailee markkinatutkimuksen suosittelemia kliseitä ja katoaa elämästäsi.