Seinäjoella vaikuttava death metal/äärimetalliorkesteri Nicole on viimeisimmällä albumillaan Hävityksen Huoneet keventänyt selkeästi kaasujalan käyttöä mutta samalla metalli painaa puoli tonnia enemmän kuin aikaisemmin. Nicole painii hitaammin vaikuttavan kuolon parissa, samalla osasta viisuista puuttuu eteenpäin vievää dynamiikkaa - rikki repivä raskaus ja lohduttomuus ei ole jokaisen metallipään leipää. Loppupeleissä Nicolen ehdottomuus, suorastaan jääräpäisyys tuottaa kuitenkin erittäin raskaan ja raastavan metelikokemuksen.

Vokaaleissa on brutaaleinta hyökkäystä mitä Nicole on onnistunut tuottamaan. Levyltä on turha etsiä selväjärkisiä laulusuorituksia. Modernin metallin ja groove metallin lohkoja potkitaan mutta pääosin soundi on hyvinkin kuivaa ja pelkistettyä. Meshuggah ja Chimaira on helppo heittää samalle viivalle mutta Nicole patsastelee kuitenkin selkeästi omalla puurokupillaan.

Kuuntele vaikka ääriraskas Uneen kahlitut - kiduttavan hidasteleva junttapaalutus jumittaa kaiken alleen murtavaksi betonimyllyksi. Langenneet pyrkii koristelemaan enemmän mutta mantramainen lanaamien onnistuu karkottamaan kaiken inhimillisen. Kuolleen sydämen aika yllättää rikkomalla hartaan betoninvalannan reippaalla vauhtihurjastelulla. Kiekon nimibiisi on kuin levy pähkinänkuoressa - hidastelevaa raskautta, jenkkityylistä kireää soundia ja äärimmäisen raskasta poljentoa. Monumentti onnistuu säätelemään äärimmäisen kovuuden keskelle hieman keventäviä elementtejä.

Nicole on vauhtia säätämällä löytänyt ahdistavan repivää raskautta. Kuten kaikki ääri-ilmiöt, Nicole on kaikessa ehdottomuudessaan paikoin jo liian lohduton metelimöykky. Toisaalta bändin kokonaisvaltainen murjominen tuntuu luissa ja ytimissä. Ilmeikkäämpi ääripäiden venyttely ja tempovaihtelu olisi tuonut levylle lisää tarttumapintaa.