Haitarileukainen, rokonarpinen, kaljamahainen ja sieluton puupää omaa erinomaiset hemoglobiiniarvot muuten vaan. Suomen hiihtomaajoukkue värvää äijän veripankiksi. Periaatteessa hänestä tehdään dopingia. Idea on hyvä ja hauska, mutta hyvin, hyvin yksinäinen. Isänmaallinen mies on vedellä jatkettu kyyninen moraalisaarna, joka toivottaa kaikille ihan paskaa itsenäisyyspäivää.

Vieraan veren lisäksi hiihtäjiin pumpataan mömmöjä. Se lausutaan toistuvasti, että isänmaalliset kyllä ymmärtävät, että dopingia käyttävät muutkin. Lausujat ovat niljakkaita pölvästejä, joten tulkittavaa ei jää: kilpaurheilu on pelleilyä. Hiihtämistä ja fanien intohimoja kuvataan vähän sinnepäin kuten muutakin soopaa, joten tarinasta jää uupumaan merkitys ja satiirista terä. Tällainen tarina voisi helpostikin olla sekä sympaattinen että nokkelan ilkeä, jos katsoja saisi seurata energisen elokuvamaisesti toteutettua dramaattista urheilujuhlaa saatuaan synkkää sisäpiiritietoa ja opittuaan silti välittämään piruparoista.

Ohjaaja Arto Halosen edellinen työ oli samaa aihetta tutkiva dokumentti Sinivalkoinen valhe. Hän tietää mistä puhuu, mutta omintakeisesti hän ei hyödynnä edes tietouttaan miehenä elämisestä. Martti Suosalon näyttelemä Toivo on juoppo nössö. Kun hänet veripankiksi värvätään, moraali muka vaivaa. Aivoitukset jäävät hämäriksi, sillä hän harkitsee lopettamista muun muassa sekoiltuaan itse kännissä. Persoonallisuus ja päämäärä uupuvat. Päähenkilö on... paikalla. Vampyyrielokuvissa esiintyy toisinaan turhia yhden repliikin sivunaamoja, jotka luovuttavat verta odottaen, että he itsekin pääsevät kuolemattomien klaaniin. Toivo on semmoinen ilman kunnianhimoa. Fyrkkaa ja kiitosta tarjotaan pyytämättä. Hän jatkaa möllöttämistä murjaisten joskus väkinäisen vitsin.

Toivosta valutetaan nesteet nuoreen, hieman pinnalliseen hiihtäjättäreen, jota näyttelee mehukas Pamela Tola. Osapuolet tykästyvät toisiinsa. "Romanttinen" sivujuoni on käsittämätön varsinkin koska ajankäyttöä ajatellen se on pääjuoni. Tilanne on tosi yök, sen leffa myöntääkin. Ja sitten? Ruma ukko kyttää kakaraa. Vaimo hieman hikeentyy, mutta ei silläkään paljoa väliä ole. Jos kyseessä olisi pornoelokuva, jossa Suosalon penis oikeasti häpäisisi Pamelan, ymmärtäisin miksi yksi (1) tekijöistä luulee tätä viihteeksi.

Julisteeseen (ja traileriin) ovat päässeet jopa satunnainen taksikuski ja gangsterit, joilla on hyvin rajoittunut merkitys alkupuolella. Gangsterit vain sekoittavat ja pitkittävät tarinaa, sillä heillä uhkaillaan salakuljetuksesta kieltäytyvää Toivoa, vaikka Toivon on jo vihjattu olevan tärkeä muista syistä. Taksikuski ja korstot, siinä on korostamisen arvoisia ikoneja tekijöiden mielestä, eivätkä he väärässäkään ole. Kovin ovat vitsit vähissä ja jotakin pitää mainostaa.

Näyttelijä onnistuu työssään esimerkiksi kohtauksessa, jossa Pamela selittää hahmonsa näkökulman. Kohtaus olisi toteutuksen puolesta asiallisen keskinkertainen, jos elokuva olisi tasaisen kiinnostunut hahmoista hahmoina ja avautuminen huipentaisi oikean tarinan, eikä vain selittäisi miten hahmo palvelee saarnaa. Selittelyä piisaa. Ymmärsin totisesti ja hyvissä ajoin mitä urheilusta koetetaan sanoa, hämäräksi jäi vain se miksi leffaa pitää katsoa. Haloselta uupuu draaman, huumorin ja tyylin taju, jos hän edes tajuissaan on. Tuollaisia ja tällaisia kohtauksia fiktioelokuvasta pitää löytyä, oivalsi dokumentaristi Halonen, kun hän opiskeli kymmentä leffaa vaihdellen kanavaa viiden minuutin välein.

Pidin aidosti ironisina ja huvittavina repliikkejä tyyliin "kannattaa tehdä mitä osaa" ja "mitä harrastelijoiden pelleilyä tämä oikein on".


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa