Tuorein sisältö

Last Vegas

Ensi-ilta: 22.11.2013
Genre: Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

22.11.2013 klo 16.00 | Luettu: 9971 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pappojen polttareista kertova komedia Last Vegas soveltuu yksinkertaisille sydämille. Kauhea kankkunen -sarja soveltuu yksinkertaisille. Ero on selvä.

Las Vegasiin matkustaa neljä noin 70-vuotiasta ystävystä, joista yksi on viimein ajautumassa avioon. Metusalemit tahtovat rellestää, mutta koska jo tissuttelu discossa on tekolonkkataatoille rellestystä, homma ei karkaa käsistä. He juhlivat. Ehkä pienet ongelmat ratkeavat samalla. Sivujuonet etenevät hupsusti parhaimmillaan ja toisinaan kompuroiden. Se yksinkertainen sydän saattaa aukaista silmäkulman venttiilin ratkaisun hetkillä. Ukkelit ihan vain sanovat jotakin, koska he ymmärtävät jotakin. Mitä he sanovat, sitä en tarkkaan muista: käsikirjoittaja voitaisiin niska-pers-otteella säilöä roskikseen. Sanat joka tapauksessa tulevat Michael Douglasin, Morgan Freemanin, Kevin Klinen ja Robert De Niron suista.

Kolme vuotta sitten uutisoitiin, että Jack Nicholsonille kirjoitetaan komediaa, jonka alussa Nicholsonin hahmo puhuu levottomia vanhan ystävänsä hautajaisissa. Rooliin saatiin Douglas. Heikosta harkintakyvystä kärsivä pukki on naimassa 30-vuotiaan. Hänen vastakohtansa, leskimies De Niro on jo vuoden murjottanut ja maatunut yksikseen. Miesten välillä on kitkaa. Iso jännite on se, että he iskevät silmänsä 60-vuotiaan Mary Steenburgenin näyttelemään laululintuun, joka sopisi kummankin kainaloon. Freemanilla ja Klinellä on pikkuongelmia tasa-arvon vuoksi. Freemanin lähimmäiset holhoavat häntä turhan ahkerasti. Kline on pitkästynyt vesijumppaan ja muuhun mummoiluun. Enimmän aikaa hän hihkuu innosta, koska vaimo pakkasi mukaan kortsun.

Tiedossa on noin kymmenen vitsiä eli trailereiden jekut ja 2-3 ylimääräistä. Suosittelen teosta vain, jos haluat rennolle matkalle Las Vegasiin näiden valkokangaspersoonallisuuksien kanssa. Ukit ovat mitä heidän voi olettaa olevan. Freemanin takuukarismaa lypsetään joka toinen kuukausi, mutta varsinkin Kline herätti jälleennäkemisen iloa. De Niro on sitä, mitä uskoisin De Niron olevan, jos en olisi nähnyt kamalia komedioita joissa hän rentoutuu. Mököttäjää hän näyttelee luontevasti.

Tärkeä emäntä on vain 6 vuotta nuorempi kuin Kline ja vain 16 vuotta nuorempi kuin Freeman - samoja ikiä -, mutta yksinkertaisella sydämellä ei ole lupaa pumpata verta aivojen suuntaan. Pump pump sanoo musiikki kun isoisät tirkistelevät 20-kesäisten kaula-aukkoihin. Ikäeroista ja lapsimorsiamista puhuminen on kestovitsi ja itseironiaa, mutta käytännössä hekumalliset nuoret tytöt ovat elokuvan ainoa visuaalinen tyylivalinta jota voidaan sellaiseksi kutsua. Päähenkilöiden ikäluokan hehtaariperseille nauretaan pariinkin kertaan. Rehellisyydessä ei ole mitään väärää, mutta tahdoin nostaa asian esille, sillä en ole varma mitä mieltä vaikkapa likaisen vanhan miehen jättämä nyyhkytäti on tämmöisestä touhusta. Kokonaisuutena tarina on kiltti.

Hotellin pikkololla ja yökerhossa räyhäävällä nuorukaisella on vaikeuksia perustella miksi he ovat olemassa. Kun jäykkä ja varautunut pikkolo lopulta kehui pappoja villeistä bailuista, en edelleenkään tiennyt missä elokuvassa hän luulee olevansa, sillä näkemäni oli juuri keskittynyt henkilökohtaisiin juttuihin tavanomaisten leffahippojen pyöriessä taustalla. Jos kiusallinen kankeus olisi syy olla nauttimatta illanvietosta, en voisi lähteä itseni kanssa minnekään ja nykyään sentään lähden kerran vuodessa. Last Vegas on huono leffa hyvässä seurassa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dawn Of Tears - Act ... Menneisyys... >

Keskustelut (4 viestiä)

hmmm

23.11.2013 klo 11.16 1 tykkää tästä

Ihme soperteluksi meni toi teksti, jäikö sulle vanhan ukon tauti leffan jälkeen?

Kannattaako tätä katsoa jos tykkää Kauheasta kankkusesta vai onko tämäkin samaa kierrätystä kun jatko-osat?
lainaa
oho

23.11.2013 klo 19.48 1 tykkää tästä

michael douglasin comeback on kyllä mahoton. kuoleman porteilta tuollaiseen energialataukseen. aika absurdia
lainaa
Petri

24.11.2013 klo 18.05 5 tykkää tästä

Minusta taasen arvostelu oli erittäin hyvä ja pysyttiin asiallisena niinkuin kuuluukin.Tulikin vilkaistua välissä jotta kuka on kriitikkona.

Ehkä se johtuu siitä kun olen vanha ukko :) (35v).
lainaa
Samuha

18.09.2016 klo 23.26

Mitä turhaan takertua epäolennaisuuksiin, jos leffa on hyvä ja viihdyttävä niin se on sitä. Tarjoaako elokuva lopulta mitään elämää suurempaa? Ehkä ei. Onko kyseessä todella hyvä elokuva? Ehkä ei. Onko olemassa parempiakin "romanttisia" komedioita? Aivan varmasti ainakin muutamia.

Mutta kuten sanoin, kyseessä oli hyvä ja viihdyttävä komediallinen leffa. Olkoonkin että loistavat näyttelijät paransivat leffaa, mutta näinhän se on kaikissa elokuvissa (Ei siis mitään uutta). Mikäli haluat katsoa viihdyttävän "romanttisen" komedian , joka ei ole kohellusta kohelluksen perään vaan oikeasti hauskaa komediaa. katso Last Vegas ja nauti.

Katsoin leffan vastikään TV5:lta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova