Kun avaruusroskat repivät metallia ja lihaa, astronautit Sandra Bullock & George Clooney jäävät lillumaan oman onnensa nojaan. Laskelmieni mukaan taso, jolla he maata kiertävät, on itseasiassa maapallon pinta-alaa laajempi kokonaisuus. Jos sankarit yrittävät löytää apua vaikkapa avaruusasemalta (joita ei montaa taivaalla ole), heidän on lilluttava eteenpäin mantereen tai useamman mittainen matka, eikö? Ei varsinaisesti. Gravity on hyvin kätevä ja yksinkertainen viihde-elokuva, mitä tarinaan tulee.

Henkilökohtaisesti olisin kiinnostunut siitäkin, jos astronautit lipuisivat avaruudessa minimalistisen taiteellisessa hengessä. Tästä ei ole kyse. Avatarin tavoin Gravity tietää, että kun uusilla tekniikoilla luodaan ainutlaatuista kolmiulotteista kuvastoa, asiaa kannattaa juhlia kutsumalla mukaan kaikki. Gravity on alati eeppisemmäksi käyvä selviytymistaistelu, joka rytmittää vaihtelevan toimintakuvastonsa tiiviiksi ja kiihkeäksi paketiksi ja hyödyntää määrätietoisesti myös lyhyet suvantovaiheet. Märehdittävää vaativa sivistyneistö voi miettiä eksistentiaalista tööttiä erinäisten symbolisten ja majesteetillisten asetelmien aikana (itsekin nyyhkin tai jotakin), mutta varsinainen ilosanomani on se, että ei ole pakko.

Clooneyn clooneymäinen hahmo ei ole päähenkilön kanssa tasavertainen, vaan pienestä flirtistä huolimatta hän symboloi täydellistä isää, joka ääritilanteessakin opastaa rauhallisesti elon tiellä rynivää. Heppu myös tarinoi joutavia lämpimikseen elävöittäen itseään ja tuoden mukaan lämmintä huumoria. Bullock näyttelee kireää naista, joka ei ole vielä sinut universumin kanssa. Inhimillisesti hän ajautuu paniikkiin ollessaan vaarassa menettää henkiriepunsa, vaikka sen merkitys on jäänyt hänelle hämäräksi. Hengen haukkomisen kuluttaessa happea armottoman nopeasti ja avaruusromun kiitäessä luodinnopeudella ohi, jo hengissä pysyttely on hahmonkehitystä.

Myöhemmät, naisen persoonallisuutta avaavat ja hänen matkansa vertauskuvallisia ulottuvuuksia korostavat hetket eivät asiayhteydestä irroitettuna ole erikoisia, mutta käytännössä koin ne kauniina ja liikuttavina. Ohjaaja Alfonso Cuarónin intohimot kohdistuvat uuteen jännittävään teknologiaan kuten tekevät aina James Cameroninkin, mutta molemmat kunnioittavat tarinankerronnan jaloa taitoa. Heidän työnsä Titanic, Avatar ja Gravity ovat yllättäneet (!!) monet suosiollaan, ja suosion laajuudesta johtuen huomionkipeät peräpukamanörtit jaksavat jauhaa elokuvien virheistä ja kliseistä (!!), vaikka näiden pitäisi olla harvinaisia harmonian hetkiä... Kansakin herää siunaamaan sen, kun visionääri esittelee uutta teknologiaa kertoessaan klassisen tarinan niin itsevarmasti, innostuneesti ja empaattisesti, että hän ehkä jopa tykkää tehdä elokuvia.

Cuarón osaa askarrella pitkiä ja perusteltuja kamera-ajoja fyysisessäkin todellisuudessa, kuten Ihmisen pojat osoitti. Gravity on käytännössä fotorealistinen animaatio (suurempi osa elokuvasta on animaatiota kuin Smurffeissa), joten Cuarón on vapautunut viimeisistäkin kahleistaan. Virtuaalikamera taltioi suorastaan nautinnollisesti esimerkiksi sukkulan pirstaloitumisen murusiksi unohtamatta sitä, että olemme yhä kiinnostuneita hahmojen sinkoilusuunnista. Niin halutessaan, muiden taitajien tavoin Cuarón tuo yksityiskohtia ulos kankaalta, amatöörien pitäessä 3D-suttunsa "ikkunan" takana. Ääni ei avaruudessa kulje, mutta häpäilemättömän dramaattinen musiikki varmistaa, että katsoja ottaa räjähtävimmät kohtaukset vastaan taattuna toimintajännityksenä, eikä potentiaalisesti etäännyttävänä taiteena. Todellisuus iskee tajuntaan yllättävällä, Cuarónin hallitsemalla tavalla.

Olen kuullut väittämän: "ihmiset eivät kysy toisiltaan oletko jo nähnyt Gravityn, vaan missä olet nähnyt Gravityn". Väitetysti elokuva on eri elokuva jättiläisteattereissa. Pohdin tätä ensi minuuteilla odotellessani syytä tempautua mukaan. Näin Gravityn pienessä salissa, jossa Hugon kolmiulotteinen versio teki Gravityä suuremman vaikutuksen. Hugon rautatieasemalla oli vahva tilan tuntu, enkä isompaa himoinnut. Avaruuselokuva kaipaa mahdollisimman paljon avaruutta, ja vaikka elämys oli positiivinen, minulla on vahva tarve kokea elokuva uudelleen kaupungin isoimmalta kankaalta. Sama viisaus pätee kuin Avatarin tapauksessa: kotona tämän katsonut ei ole tätä katsonut. Edes miljonäärien kotiteatterit eivät vaikuta ihanteellisilta kun on tietyistä elokuvista kyse.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa