Tuorein sisältö

Telenovelas: I Am The Destroyer

J.A. Kaunisto

17.10.2013 klo 22.48 | Luettu: 5048 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun seudulla vaikuttava Telenovelas väittää soittavansa sci-fi -rokkia mutta kyllähän kokoonpanon vaikutteet löytyvät hyvinkin maanläheisestä musiikista. Kyseessä ei ole joukko finninaamaisia junioreita, korkeintaan finninaamat löytyvät kotijoukoista, sillä tyypeiltä löytyy soittokokemusta orkestereista kuten Wojciech, Crystal Extasy ja Hundred Million Martians. Taustalla kuplivat 70-luvun kaiut mutta vahvat fiilarit löytyvät myös 80-luvun ilmastosta - etenkin post punkista. Levyltä huomaa myös että brittipoppia on tullut veivattua.

Tunnelmallinen rocklevy riffittelee 70-lukulaisesti mutta melodioissa on tuhdisti 80-lukua. Syntikoita käytetään säästeliäästi ja silloinkin vain taustalle tunnelmantuojiksi. Vahvasti New Model Armyn ja Echo & The Bunnymenin yhteenliittymältä kuulostava Nuevo paraiso sundown vakuuttaa vetoavilla länkkärikoristeilla. Existence on/off luottaa kuivaan kitarasoundiin, Rollarihenkistä materiaalia. Selkeämmin brittipopin suuntaan kallistuva Countless dimensions to visit and send postcards from on kuin Sueden ja Pulpin ristisiitos. Spacetrain tuo mieleen kaikuja The Missionin, The Alarmin ja vaikkapa Hawkwindin suunnalta.

Folkhenkisenä poprokkina pirskahteleva Black curtains ja tiukemmin riffittelevä post punk -rutistus Intergalactic debauchery at the red light districh of the moon ovat myös kiekon ehdottomia keihäänkärkiä.

Telenovelas vaikuttaa lämpimältä, hymyhuuliselta ja perinnetietoisen värikkäältä orkesterilta. Vaikka vaikutteiden kirjo on laaja, albumi on hallitun tasapainoinen ja harkittu tekele. Musiikkia rakkaudesta lajiin - Telenovelas pyrkii ennenkaikkea miellyttämään omia juuriaan ja siinä sivussa samoin tuntevaa kansanosaa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Leijonasydän... Turbo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova