8-pallo on rikosdraama, tai: tuunattu eurodekkari, jossa satunnainen sivuhahmo on ylennetty päähenkilön asemaan muuten vaan. Toteutukseltaan vakuuttava filmi herätti ajatuksen, että ehkä useimpien leffojen pitäisi olla klassikkojen uusia versioita siinä määrin, että ne käyttävät kertaalleen hyväksi tuomittuja käsikirjoituksia.

Ohjaaja Aku Louhimiehen karheanrealistinen kuvasto ja henkilöohjaus saavat aikaan imua. Arkisen surumieliset tapahtumat aktivoivat mielikuvituksen ja yksityiskohdat vaikuttavat kertovan enemmän kuin on ilmeistä. Leffa kertoo vähän naisesta, joka vapautuu vankilasta, vähän nilkeistä, jotka yrittävät kepulikonstein rikastua, eikä juuri mitään poliisista, jonka on päästävä yli traumastaan. Näyttelijä Jessica Grabowsky on elossa osaten murehtia. Eero Aho ravistelee tilanteita monipuolisen limaisena kelminä. Jopa vauva näyttelee ammattitaitoisesti. Tällainen ruokkii hyvää tahtoa.

Käytettyään reippaasti aikaa lähinnä sen toteamiseen, että kalsean arjen puristuksessa yksinhuoltaja koettaa jättää huumemenneisyytensä, leffa antaa päähenkilön passivoitua. Nainen tapaa uudestaan rajun rakastajansa ja ryhtyy odottelemaan loppuratkaisua. Hänen on otettava elämänsä haltuun, mutta hän ei tee sitä päähenkilön arvolle sopivalla, vaativia, vertauskuvallisia, samaistuttavia askeleita ottaen, vaan keinoin, joihin kykenisi kuka tahansa sivuakka ilman alustusta. Jos heikon ihmisen on otettava vastuu, tai ylpistelijän ymmärrettävä anoa apua, sehän taitaa olla tarina. Se ei ole kaksinen tarina, jos tyhmä valitsee väärin kunnes vaihtoehtoja on tasan yksi. Muu sisältö liittyy niinsanotun päähenkilön matkaan vain löyhästi. Pollarin trauman mainitsin, jotta voin mainita nyt, ettei esimerkiksi se liity mihinkään mitenkään.

Eurodekkareista puuttuu pointti ja ennalta-arvattavuudesta johtuen jännitys. Ne ovat halpaa ajanvietettä. Ne perustuvat toisiin eurodekkareihin. Niille annetaan sellaisia mysteerinimiä kuin Sukkanauhakäärme ja 8-pallo. Halutessasi saat nähdä nimessä nokkeluutta, vaikka nimi tapaa ensijaisesti olla töksähtävä viittaus satunnaiseen yksityiskohtaan. Jos konstaapeli Möttönen jahtaa vaarallisia huumerikollisia, jotka sekoittavat oreganoa kannabikseen, tarinan nimi on tietenkin Ruohonleikkuri.

Tarinasta ei ole tarpeen paljastaa paljoa. Vaikkei painopiste ole rikostutkimuksissa, asiasisältö pysyy eurodekkarien rajoissa. Naisen näkökulmaan panostaminen olisi perusteltu tyylivalinta esimerkiksi, jos tämä olisi yksi niistä pätkistä, jotka kuvaavat epäterveellisen intohimosuhteen nousuja ja laskuja. Suhde kuitenkin on vain yksi juttu ja se esitellään vain puoliksi, kuten kaikki muukin. Suhteen olennaisin merkitys on se, ettei naisen pitäisi olla osa sitä. Sivujuonimaista.

Louhimies taltioi kylmän tuulet puhallukset. Toteutuksessa on vahvaa läsnäolon tuntua. Sitä näppärämmiltä tuntuvat pienet taiteellisemmat temput, joilla ilmaistaan vaikkapa miten adrenaliinipurkaus tietoisuuteen vaikuttaa. Provosoivat mustan huumorin pilkahdukset rikastavat likaista tunnelmaa yhdellä tapaa. Huumehuuruisten valheellisen viettelevien muistojen ja muun synkkyyden ja kolkkouden välillä on kontrastia, mutta kovin iloisena en huumehilpeyttä pitänyt. Muutama ehta harmonian hetki vaikutti lattean kiiltokuvamaiselta, joten pohdin, uskooko ohjaaja positiivisuuteen ensinnäkään, vai yrittääkö hän vain simuloida sitä. Onnistunut ihon alle menevä muistutus siitä, mikä on hyvää ja kaunista, on usein julmien tarinoiden julmin piirre. Louhimies ei riipaise, koska hän ei todella vastaa kysymykseen "entäs sitten". Jos hän syyttäisi tästä kässäriä, taputtaisin häntä päähän; hyvä poika. 8-pallolla on vaihtelevaa mutta todellista arvoa tunnelmapalana lähes loppuun saakka, kunnes se virallisesti alkaa näyttää jonkun kyttä Möttösen uusimmalta keissiltä.

Mutta... usko tai älä... tulossa jo ensi viikolla... ensimmäistä kertaa kuukauteen... Hyvän leffan arvostelu! Tähtiloistoa!



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa