Robert Rodriguez taisi uhota jo ennen Machetea tekevänsä myös jatko-osat Machete Kills ja Machete Kills Again... In Space. Tosissaan hän oli. Machete Kills on yhtä laiskaa ja mitäänsanomatonta ajanhukkaa kuin edeltäjänsä, kunnes se ryhtyy alustamaan kolmatta osaa... Suuni vääntyi hymyyn väkisinkin. Mel Gibson näyttelee mahtipontista konnaa, jonka suunnitelmat muistuttavat pääpiirtein Hugo Draxin tekosia Kuuraketissa. Rodriguezin röyhkeäksi käyvä laiskuus on ainoa syy, miksei tarinan avaruuspuoli mahdu jo tähän osaan. Kuuraketissa ehdittiin hyppiä lentokoneesta ja roikkua näköalahissistä ennen laserpyssytaistelua avaruusasemalla. Tarkoituksella huono tarina meksikolaisesta kovispapasta on kuitenkin ihan pakko venyttää trilogiaksi.

Ennen Gibsonia konnan virkaa toimittaa jakomielinen meksikolainen vapaustaistelija. Hän aikoo iskeä Yhdysvaltoihin. Presidentti Charlie Sheenin pyynnöstä pysäyttämätön kovanaama Machete Cortez päättää pelastaa valtion, jossa hän laittomasti oleilee. Palkkionmetsästäjiä kintereillään Machete yrittää ottaa tolkkua sekopäästä, joka vaihtaa satunnaisesti persoonallisuutta. Tämä on vähemmän hauskaa, kuin tämän pitäisi väkisinkin olla. Mukana on noin puoli tuntia kohtauksia, joissa kokonaisuuden kannalta turha sivuhahmo teloittaa vielä turhemman taustahahmon näyttääkseen kovikselta. Tällaisen taiteen aikana on tarpeen hengittää syvään ja kontrolloidusti. Rodriguez osaa viihdyttää ja Rodriguez osaa olla käsittämättömän turha jätkä.

Lapsilta kielletyn trailerin nähneet tietävät, että Machete tappaa miehen heittämällä hänen suolensa helikopterin lapaan ja että isosuinen akka räiskii innoissaan tissikonekivääreillä ja dildopyssyllä. Jos haluat nähdä lisää - kuten minä - joudut odottamaan seuraavan osan traileria. Mukana on noin yksi (1) muikean törkeä tempaus, joka vastaa mainoksien henkeä - mutta ei sisältynyt niihin. Rodriguez saarnaa jälleen meksikolaisten maahanmuuttajien oikeuksista, vaikka hänen tekonsa yllyttävät kertomaan rasistisia vitsejä stereotyyppisten meksikolaisten laiskuudesta.

Muistaakseni Danny Trejon Machete ei ensimmäisessä osassa vaikuttanut todelliselta päähenkilöltä, eikä varsinkaan naistenmieheltä, joksi häntä väitettiin. Jatko-osassa Machete kävelee eteenpäin pitkään. No, jaa. Hän saa luontevasti olla sitä, mitä hän on. Trejo on vanha, kulahtaneet nahkahousut naaman paikalle vetänyt skeletor, jonka likkeet muistuttavat hetkittäin köpöttelyä. On siinä huumorin tynkää, kun hän suorittaa tehtäviä, jotka vaativuuden puolesta sopisivat Bondille. Machetella on yksi seksikohtaus. Se on rehdisti huono vitsi. Ok. Näkisin kernaasti kuinka Trejo ja vaikkapa Michelle Rodriguez tekisivät parhaansa näyttelijöinä vietellessään toisensa, mutta jos motivaatiota yrittää ei ole, on oikea valinta pitää turpa tukossa asioista, joita ei edes näytetä.

Gibson tuo mukanaan tarinan. Varhaiset tapahtumat ovat silkkaa sotkua, kun hahmoja on lukemattomia ja ne kuolevat kuin kärpäset usein jo ensimmäisen kohtauksensa aikana. Gibson selittää mitä on tapahtunut ja tapahtumassa ja läjäpäin luonnosteltua sci-fipotaskaa. Hänellä on omaa kivaa ja hän on charmikkaasti Mel; Machetekin hiljentyy kuuntelemaan. Hetken aikaa leffa tuntuu aidolta parodialta surkean sonnan sijaan. Tunne ei ole pysyvä. Loppupään käänteet ovat kuin kännissä improvisoituja. Sekin on edistystä tiettyyn materiaaliin nähden.

Kun sivuhahmon on oltava jännittävän karu, Trejo on varma valinta. Mitä pienempi on rooli, sitä tehokkaampi on Trejo. Kun hän on päähenkilö ja häntä ehtii tuijottaa, hänen pinnallinen mystiikkansa valuu viemäriin, koska sen taustalta ei löydy mitään. Monet supersankarit kohtaavat uransa aikana vääristyneen peilikuvansa, joka kykenee kaikkeen mihin he ja moraalittomuudesta johtuen jopa enempään. Jos Trejon Machetelle pitäisi löytää tällainen vastapari, enpä tiedä sopisiko hommaan kukaan muu kuin Ron Jeremy.