Elysium
Ensi-ilta: | 09.08.2013 |
Genre: | Sci-fi, Toiminta, Trilleri |
Ikäraja: | 16 |
Elysium kuuluu lajityyppiin kypsien aikuisten tieteistoimintajännärit. Tämä on valitettavaa, sillä leffan typeryys rimmaisi paremmin hömppäviihteen kuin politiikan kanssa. Se, että kaikki rikkaat esitetään sadistisina psykopaatteina, on yksi leffan "fiksuimmista" ideoista. Kun ihmisiä on liikaa ja esimerkiksi työpaikalle on tunkua, työntekijän arvostus laskee: tämä on hyvä huomio, joten sallin työnantajan demonisoimisen vain hieman irvistellen. Ei leffa tauotta saarnaa. Se esittelee teeman ja piereskelee katsojan naamaan toiminnallisen tarinan merkeissä.
Avaruusasemalle lentää helposti. Asema on rengas omalla ilmakehällä (tyyliin Halo), joten sinne laskeutuukin vaivatta. Nyrpeiden pohattojen ohella Elysiumilla asustaa ymmärtääkseni koko ihmiskunnan johto. Turvajärjestelmä on siis tasoa Kuolemantähti - eikö niin? Ei aivan. Turvajärjestelmä on: parrakas ukkeli, joka ammuskelee raketinheittimellä aluksia, jotka yrittävät saavuttaa Elysiumin kuin afrikkalaiset Italian. Olisi harmillista, jos ukko vaikkapa nukahtaisi, sillä Elysiumin tietokoneissa on heikompi suojaus kuin ponimiehen läppärissä.
Ylikansoittunut maapallo vaikuttaa olevan kiertoradan kingien otteessa. Maan päällä on ainakin kaksi poliisirobottia, joten se siitä sitten: miljardit ihmiset hyväksyvät kohtalonsa, vain muutamat tavoittelevat taivaspaikkaa. Päähenkilö kapinoi vasta kun hänellä ei ole mitään menetettävää. Jos sankari olisi 80-luvun toimintatähti, elokuva kestäisi 8 minuuttia ja päättyisi sankarin kruunaamiseen ihmiskunnan keisariksi.
Sankarin matka voi olla tunteellinen älyvapaudesta huolimatta. Damon on vakuuttava duunarina, joka vakavasti sairastuessaankin yrittää sinnitellä likaisessa, haisevassa ja ahdistavassa maailmassa. Yhteiskuntakritiikki puree jossain määrin koska Damon herättää sääliä. Sharlto Copley irroittelee partaukkona kiitettävän persoonallisesti. Rähjäisen pultsarin ulkokuoren taakse kätkeytyy vaarallinen mies, joka hihittelyllä ja intiimien teräaseiden käytöllä ilmaisee nauttivansa työstään. Kärhämän keskelle päätyy Damonin hahmon entinen heila, jolla on sairas tytär. Jos nämä asiat olisi tehty erinomaisesti, viis kaikesta muusta. Tunnetta hahmojen välille Elysium ei onnistu rakentamaan. Damon ja lyyli ovat toisilleen tärkeitä koska tekemällä tehdyt takaumat väittävät niin. Sairas tyttö saa noin yhden kohtauksen, jonka heikko lapsinäyttelijä käyttää empatian lypsämiseen. Päähenkilön ja partaukon väliltä puuttuu kuplinta.
Kuvaston osalta slummiutunut maailma on uskottava ja Elysium lumoavan futuristinen. Pienet hyvät ideat piristävät, suurien ideoiden jäädessä keskosiksi. Päähenkilön sairaus saadaan näyttämään kivuliaalta, joten kun se muussa kiireessä unohtuu, panokset laskevat. Elysiumin tekniset, sosiaaliset ja poliittiset toimintaperiaatteet jäävät hämäriksi. Robotit lähinnä tuuraavat rivikyttiä partaukon ollessa todellinen uhka. Toiminnasta en innostunut, vaikka mukana on asiallisia hetkiä. Koetin arvostaa sekavaa kameranheiluttelua uskoen, että leffa pyrkii tekemään sci-fijutuista mahdollisimman uskottavia, mutta sitten leffa alentuikin makeilemaan. Vakavakin filmi saa tappaa tärkeän konnan tyylikkäästi, mutta en tarvitse hidastusta ymmärtääkseni että satunnainen animaatiorobotti voi hajota yksityiskohtaisesti.
33-vuotias eli ohjaajaksi nuori Neill Blomkamp on yhä lupaava kyky. Elysiumissa on niin paljon hukattua potentiaalia eli potentiaalia, että hänen erinomaisen esikoisensa District 9 muisto elää. Tässä vaiheessa, kun "kaikki" Blomkampin ohjaamat ja kirjoittamat elokuvat ovat köyhille oikeuksia penääviä kertomuksia miehistä, jotka yrittävät päästä slummeista avaruusaluksiin parantaakseen itsensä, kirjoittaminen ei vaikuta Blomkampin vahvuudelta.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (9 viestiä)
12.08.2013 klo 17.27 3
Rekisteröitynyt 10.04.2007
12.08.2013 klo 18.09
12.08.2013 klo 20.04 9
12.08.2013 klo 20.06 2
13.08.2013 klo 12.41 3
13.08.2013 klo 12.54 3
Millon arvostelua Suuresta puhalluksesta (Now You See Me)? Vai onko edes tulossa? Kannattaisko mennä kattomaan vai oiskohan esim. tuo Pain & Gain parempi? Komedia ainaki iskis tähän hätään ehkä paremmin. Vai onko lähiaikoina tulossa jotain vielä parempaa? Tää Elysium ei kiinnosta.
Domen arvostelu antaa mielestäni aika todenmukaisen kuvan Suuresta puhalluksesta. En suosittele.
13.08.2013 klo 13.27
Domen arvostelu antaa mielestäni aika todenmukaisen kuvan Suuresta puhalluksesta. En suosittele.
Joo ei kannata. Siinä varmaan oli ajatusta trailerin perusteella, mutta muutoin kehnohko tekele.
Elysium eka puolikas oli laadukasta elokuvaa, mutta loppu puolisko on pannukakku. Hyvin rakennettu maailma ja tarina tulee kuitekin siihen tilanteeseen, missä kaikki pyöriikin parin henkilön ympärillä ja tilannetta ei selitetä sen enempää kuin mietietä syitä ja seurauksia. Valitettavasti jopa ensimmäinen hunger games hoitaa tämän puolen paremmin. Kannattaa tämä katsoa, mutta on tämä silti suurin pettymys odotuksiin nähden.
Rekisteröitynyt 21.12.2010
13.08.2013 klo 13.51 2
Omat pisteet 5/5. Paras Sci-fi sitten District 9:n. Leffa ei mielestäni saarnaa liikaa, se vain näyttää peilikuvan tämänhetkisestä tilanteesta. Liikakansoitusta ei nosteta missään tarpeeksi esille, siksi hyvä että nyt tehdään niin.
Samaa mieltä. Vaikka yhteiskunnallinen aspekti ei ollut yhtä vahva kuin District 9:ssä, niin se oli sentään mukana. Lisäksi Blomkampin tyyli näkyy tässäkin hyvin ja mielestäni hän on tämän hetken ylivoimaisesti paras toimintaohjaaja. Action on rujoa ja tehokasta.
25.11.2013 klo 07.22
Kirjoita kommentti