DVD-hyllyyn ja Netflixiin putkahti viimeinkin Breaking Bad -sarjan viides tuotantokausi, tai virallisesti: kahtia jaetun viidennen kauden ensimmäiset 8 jaksoa, jotka nähtiin Yhdysvalloissa vajaa vuosi sitten. Näiden jaksojen jälkeen on tiedossa toiset 8 ja sitten ylistetty hittisarja on historiaa.

Pahuus sykkii sisällä. Jos entinen kemian maikka Walter White olisi sankari, sarja olisi voinut päättyä viime kauden ikoniseen pommihuipennukseen. Viidennellä kaudella en kannustanut huumeparoniksi pyrkivää herraa edes vahingossa. Hän on isoin ongelma itselleen ja muille, ja se on jäynää nyt, lopun edellä. Vaimoparka Skyler on järkyttynyt aiemmista tapahtumista, joten perhe-elämä ei tarjoa enää mielenrauhaa (katsojallekaan). Walter ei masennu, totisesti ei. Onnistumisten johdosta hän pärisee itsevarmuuden humalassa. Kuten teinihormonit sysäävät monet huono-onniset pysyvästi väärille teille, tujakka keski-iän kriisi on kehittänyt Walterista sosiopaatin. Jäljellä olevat sielun muruset varisevat puolivahingossa. Walter on kiehtova puhtaana gangsterina ja samaan aikaan erinomaisen herkullinen kärjistys tavallisista ukkomiehistä, jotka pilaavat elämänsä kun vielä ehtivät. Kiihkeitä tilanteita, joiden aikana Walter on vaikuttanut jopa uhrilta, voidaan pitää katsojan ja Walterin välisenä laatuaikana, jota ilman hahmon muutos ei puhuttelisi.

Walter nahistelee kumppaninsa Jesse Pinkmanin kanssa entiseen malliin, mutta riitojen merkitys jatkaa kehittymistään. Tässä vaiheessa he luottavat toisiinsa tietyissä rajoissa. Pinkmania omatunto ei rauhaan jätä. Koiranpennun katse ei ilmaise enää huonoa todellisuudentajua, vaan todellisuudentajua: kieroutuneella tavalla hän on kypsempi ja fiksumpi kuin sarjan alussa. Viimeiset kahdeksan jaksoa saavat tehdä ihmeitä, jos Walter sovittaa syntinsä tyydyttävästi, mutta Pinkmanille - ja Skylerille - toivon armoa. Häkkiä Pinkman ansaitsee, mutta sinnekin voi päätyä erilaisten asenteiden kanssa ja olisi kai sekin kivaa, jos hän karkaisi jonnekin Ecuadoriin rakentamaan kirkkoja ja orpokoteja.

Edellisen kauden johdosta pojilta puuttuvat sekä raaka-aineet että laboratorio. Tavat joilla he ratkaisevat ongelmat pistivät allekirjoittaneenkin pärisemään. Mielikuvitus on laukannut villinä ja usein kun sarja tietää olevansa erinomainen, se pysähtyy nauttimaan hetkestä visuaalisella temppuilulla. Viides kausi on niin uskottava kuin se voi olla, ollen yhä Breaking Bad. Ei siinä mitään järkeä ole, että Walterin lanko on juuri se huumeagentti, joka on vähällä oppia hänestä totuuden, ja ylitseampuvia ovat monet tempaukset, mutta sarja onnistuu aina ankkuroitumaan takaisin todellisuuteen. Aivan koko sarjalle en anna puhtaita papereita - en pitänyt vähääkään Robert Rodriguezin kökköfilmeistä karanneista supertappajista - ja sitä ilahtuneempi olin, kun uudet jaksot pitivät pyörän liikkeessä hallitusti.

Uudet jaksot ovat siirtymävaihe. Pommi jätti sotkua. Tilanteen selvitessä epilogimaisesti selviää sekin, missä mielentilassa hahmot lähestyvät väistämätöntä. Jatko jää käytännössä avoimeksi. Koin kahdeksannen jakson melkeinpä lohdullisena: jäljellä on enää yksi iso asia, aivan, sitä mieltä minäkin olin. Sarjan loppuminen vaikuttaa hyvältä ajatukselta. Ilmassa ei perusperinteisesti leiju tuhatta kesken jäänyttä juonenpätkää, vaan kaikki takuulla ehtii ratketa ja ehtiipä sarja vielä suuntaa vaihtaakin, jos se niin haluaa. Pelkään ihan pikkuisen sitä, että Kummisetä-trilogia palaa mieleeni viimeisten jaksojen aikana kuten se palasi ohimennen näiden uusimpien. Kummisedässä on muutama tällaiseen tarinaan erinomaisesti sopiva käänne, ja samankaltaisuus on varma tapa latistaa tunnelmat, jos esikuva on Kummisedän kaltainen lukemattomia katselukertoja kestävä klassikko. Se ei enää ole mahdollista, että Breaking Bad menee yhtä pilalle kuin esimerkiksi Lost, joka alkoi epämääräisesti louhia Raamattua ideoiden loputtua. Se on, että tulen elämäni aikana näkemään tv-sarjan, joka päättyy kunnialla.

Video ei paljasta muuta kuin edellisen kauden lopetuksen.