Pihalla kävin. Puolikkaan jäniksen näin. Tilttasin! Fyysinen todellisuus, perkele. Jälkikäteen podin moraalista krapulaa, koska en varmistanut oliko raato aivan varmasti kuollut. En tahdo minkään kärsivän. En aio luopua korkeasta moraalista, sillä eihän se kunnolla edes satu. Esimerkiksi siitä seurasi vain vainoharhainen ajatus tai pari, kun klikkasin Googlen nettikaupassa ilmaista ohjelmaa seuratakseni tv-sarjaa Hannibal laillisessa, mainosrahoitteisessa palvelussa, jota vain jenkit saavat käyttää.

Mads Mikkelsen näyttelee Hannibal Lecteriä, johon samaistun, koska menestynyt, kultivoitunut ja karismaattinen psykopaatti kannibaali on täydellinen vastakohtani. Mitä täydellisempiä vastakohdat ovat, sitä kiistattomammin ne kuuluvat samalle asteikolle. Tulpalla on aina reikä mielessä, vaikkei tulppa halua olla reikä, noin esimerkiksi. Sarja kertoo tarkalleen ottaen Lecterin yrityksestä manipuloida miestä, joka on teoriassa hänen vastakohtansa. Jäin koukkuun kuin vuonna 2002, kun Star Wars -saaga lopultakin muuttui mielenkiintoiseksi.

Hugh Dancy kylpee suosiossani tästä eteenpäin. Hän näyttelee erinomaisen intensiivisesti Will Grahamia, joka on ratkaisevasti mielenkiintoisempi kuin hahmon aiemmat inkarnaatiot. Graham on hyvä ihminen, jonka kyky tuntea empatiaa on puhdas. Hän samaistuu aidosti jopa ihmishirviöihin, vaikkei hän hyväksy heidän tekojaan (hänen päänsä toimii siis päinvastoin kuin kukkahattutädeillä, jotka tahtovat ottaa "väärinymmärretyt" roistot rintaruokintaan). FBI värvää Grahamin erikoisagentiksi murhaajajahtiin. Usein kun Graham yrittää kuvitella mitä löytyneelle ruumiille on tapahtunut, murha esitetään hänen suorittamanaan, mikä on sarjan edetessä yhä vain hyytävämpää. Graham on avuksi, mutta saastassa vellominen järkyttää häntä. Hän ei ole yksin. Hänen psykiatrinsa - ja myöhemmin henkilökohtainen ystävänsä - on Hannibal Lecter.

Mikkelsen on tyystin erilainen Lecter kuin Anthony Hopkinsin näyttelemä jo paljastunut Saatana. En menisi vannomaan, että jaksaisin katsoa Hopkinsin sinänsä muikeaa maireutta tv-sarjassa. Mikkelsen on miellyttävä, tyyni ja - suurimpana erona Hopkinsiin - näennäisen iloton. Hänen Lecterinsä on klassinen herrasmies, joka ei näytä pinnallisia tunteita, mutta antaa ymmärtää, että hienostuneet nautinnot merkitsevät hänelle paljon.

Hannibal tappaa ihmisiä. Sarja tekee töitä, jotta katsoja ihailisi hänen elegantteja illalliskutsujaan miettien mitä lautasella on. Hannibal ei pallit heiluen ryve pahuudessa. Hän tappaa pelatakseen psykologisia pelejä ja suojellakseen itseään. Hän nauttii tiettyjen ihmisten seurasta, mutta jos ihmisellä ei ole hänelle arvoa, ihmisellä ei ole hänelle arvoa. Taisin kuvailla edellisellä lauseella lähinnä itseäni, joten tarkennetaan, että Hannibal esineellistää maailman. Kannibalismi on looginen, joskin sarkasminsävyinen harrastus kylmän älykkäälle (fiktiiviselle, viihteellistetylle) psykopaatille, joka näkee elolliset olennot esineinä, kuten vegetarismi on looginen valinta minulle, joka välitän siitä, miten arvokkaita elolliset olennot ovat itselleen. Myös Graham on tärähtäneisyydessään looginen. Sarjan esittelemät ajattelumallit eivät ole tuulesta temmattuja. Siksi se on jännittävää kun Hannibal saa Grahamin hulluuden kasvamaan. Kun Graham käveli unissaan... täysin viattomasti... muistin eläväisesti sen, että 20 vuotta sitten kävelin itsekin... täysin viattomasti. Kun itsetietoisuus ja vilkas mielikuvitus yhdistyvät samassa päässä, se ei varsinaisesti lohduta, että unissakävely on - täysin - viatonta. Jos sarja jotakin hyytävää alitajuntaan jättää, se myös tekee sillä jotakin ennen pitkää.

Sarjan on tarkoitus viihdyttää ja olla sarja, joten mukana on täytemateriaalia, josta osa nakertaa mystiikkaa. Provosoivasti silvottuja ruumiita esitellään ja usein satunnaiset murhaajat pääsevät ääneen. Lecter ei ole ainoa psykopaatti romaaneissaan, mutta tv-sarjassa tilanne haiskahtaa toisinaan siltä, kuin joka toisessa korttelissa mökkeilisi omalaatuinen massamurhaaja. Sarja ei koskaan täysin menetä energiaansa kiitos harmaan sävyjen. Murjottavat laatunäyttelijät, iskevät toiminnalliset hetket, absurdit raakuudet ja hahmojen sekoamista kuvaavat painajaisnäyt ovat tyystin erilaisia syitä masentua. Toisinaan kiinnitin huomiota musiikin tasapaksun alaviritteisyyden kaltaisiin asioihin ja toivoin, että mukana olisi hieman lämpimiäkin värejä, jottei sarja turruttaisi vaan pitäisi aistit terävinä.

Lecter on pääpahis, joka sotkeutuu irrallisiinkin tapahtumiin huvin vuoksi. Ensimmäinen tuotantokausi paranee paranemistaan palasten loksahdellessa yhteen. Olen romaanin Hannibal vinksahtaneen loppuratkaisun ystävä ja arvostan sitä, kuinka selkeästi sarja jo tässä vaiheessa vihjaa ymmärtävänsä Hannibalin pahuuden kaiken potentiaalin toisin kuin elokuvat tekivät.

Hannibal saapuu syyskuussa kanavalle Nelonen Kino. Se että katsoin suuresti himoitsemani sarjan jo nyt laillisesta palvelusta, joka ei tahdo suomalaisia asiakkaikseen, sai minut tuntemaan itseni 50-luvun amerikkalaiseksi neekeriksi, mutta kuten Rosa Parks, kieltäydyin luovuttamasta paikkaani bussissa. WORLD WIDE web toimii yhä vain naurettavammin.