Jared Leton johtama 30 Seconds To Mars edustaa jonkinlaista mammuttitaudissa kouristelevan emotionaalisen rock-paisuttelun todellisuuspaon korkeinta astetta. Jared Leto löysi edelliselle This Is War -albumille ilmeisen onnistuneen formaatin, sillä samoilla aineksilla jatketaan tuoreenkin levyn kohdalla. Ylitsevuotavaa emotionaalista paisuttelua, suuria kertosäkeitä ja imelää (fanien suorittamaa) kuorolaulua - tosin uudella levyllä bändi testailee tukevampia dance-lisukkeita. Viisujen taustalle sovitetaan jos jonkinlaista kilkutusta, jumputusta ja isku/potkuraivaria. Nykypäivän kaikuja.

Edellämainittu käy selvemmin esille, kun pyörität levyä kunnon stereosysteemeistä ia isoista kaiutinkaapeista. Alakerrasta löytyy potkua ja muhkeutta...suoranaista pöyhkeyttä - kyseistä asiaa ei välttämättä edes huomaa mp3-soitinta räplätessä. 30 Seconds To Mars on edelleen jonkinlaisessa liitännäissuhteessa My Chemical Romanceen - vastaavaa silmille iskevää yltiöemotionaalisuutta ja teatraalisuutta löytyy molemmista orkestereista. Muse on myös pakko mainita. Jared Leton porukka lähestyy välillä jopa Bon Jovin imelyyttä, kuuntele vaikka City of angels, joka alun Bon Jovi -fiilareista nousee siivilleen kohti U2-mahtailua. Samat sanat voi lausua Bright lights -siivun kohdalla.

The race saa mukavasti potkua tukevasta taustajytkeestä mutta ainainen kuololaulutausta alkaa käymään hermoille. Do or die on hyvä esimerkki 30 Seconds To Marsin nykykunnosta - Bon Jovia pöyhkeällä popasenteella ja mahtailun huipentumana korkealta ja kovaa OO-OOOOO-OO-OOOOO-OO-OOOOO.

Love Lust Faith + Dreams kestää 12 viisun verran mutta mukana on reilusti turhaa paisuttelua ja tunnelmanluontia. Hetkittäin mieleen hiipii ajatus This Is War -albumilta ylijääneestä materiaalista, jota venyttämällä ja toistamalla on kasvatettu albumin mittaan. Allekirjoittanut liputtaa kuitenkin jytkeen puolesta, paksulla biitillä albumille on saatu jonkinlaista eloa. Jared Leto pelaa liikaa ylidramaattisuus-kortilla, biisien kustannuksella.