Jessica Wolff: Renegade
Jessica Wolff on kovasti yrittänyt pitää ääntä itsestään, siinä myös onnistuen. 24-vuotiaan laulajan Renegade-niminen albumi julkaistiin toukokuussa. Merkittävää on että kyseinen levy menee jakeluun myös Japanin suunnalla. Wolff on klassisesta musiikista pop-rockin pariin siirtynyt artisti joka harrastaa kuulemma näyttelemistä, moottoripyöriä, stunt-temppuja ja yleistä adrenaliinitrippailua (laskovarjohypyt, leijasurffaus, sukeltaminen kungfu...). Musiikissa Wolff on syvällä jenkkilän radiosoittorockin pauloissa, tosin räväkämpi materiaali ei jää kauas Lacuna Coilin tai Evanescencen ulosannista.
Esimerkiksi hieman tukevampaa skebamurinaa sisältävä I will live on sopii suhteellisen vaivattomasti, ainakin Ison veden takana, popmetallin lokeroon. Myös Want you out of my head on helppo sovittaa USA:n radioiden soittolistoille Avril Lavignen, Paramoren ja Kelly Clarksonin joukkoon.
Trophy girl vaikuttaa rokimmalta versiolta Pinkistä ja Dirty kisses olisi reilumman kitaravyörytyksen avulla selkeä popmetallihitti. Wolff pyrkii liittämään viisuihinsa myös reilummin tanssittavia rytmejä (Ashes to diamonds) mutta allekirjoittaneen mielikuvissa Wolff on enemmän rokkimimmi kuin kimalteleva poppari.
Vaikka levyn kansipapereissa hekumoidaan eksoottisilla lumimaisemilla, harmittavasti Wolff on kelpuuttanut levylleen kovin vähän vanhan mantereen aineksia. Amerikassa ei voi menestyä ilman sopeutumista radiosoittorockin siistittyyn ulkomuotoon - ehkä niin mutta ainakin Wolff erottuisi tuhansista muista räväkämmän rock-bitch -ulkomuodon avulla. Tosin nykyisessäkin muotissa Jessicassa on kohtuullisesti potkua ja mikä tärkeintä, nuori nainen säätää itse viisuja joten homma ei mene kokonaan pumpuliin käärityksi hymistelyksi. Mutta, kunnon annos Joan Jett -tyylistä asennetta ei varmasti aiheuttaisi peruuttamatonta kuprua Jessica Wolffin artistikuvaan.
Esimerkiksi hieman tukevampaa skebamurinaa sisältävä I will live on sopii suhteellisen vaivattomasti, ainakin Ison veden takana, popmetallin lokeroon. Myös Want you out of my head on helppo sovittaa USA:n radioiden soittolistoille Avril Lavignen, Paramoren ja Kelly Clarksonin joukkoon.
Trophy girl vaikuttaa rokimmalta versiolta Pinkistä ja Dirty kisses olisi reilumman kitaravyörytyksen avulla selkeä popmetallihitti. Wolff pyrkii liittämään viisuihinsa myös reilummin tanssittavia rytmejä (Ashes to diamonds) mutta allekirjoittaneen mielikuvissa Wolff on enemmän rokkimimmi kuin kimalteleva poppari.
Vaikka levyn kansipapereissa hekumoidaan eksoottisilla lumimaisemilla, harmittavasti Wolff on kelpuuttanut levylleen kovin vähän vanhan mantereen aineksia. Amerikassa ei voi menestyä ilman sopeutumista radiosoittorockin siistittyyn ulkomuotoon - ehkä niin mutta ainakin Wolff erottuisi tuhansista muista räväkämmän rock-bitch -ulkomuodon avulla. Tosin nykyisessäkin muotissa Jessicassa on kohtuullisesti potkua ja mikä tärkeintä, nuori nainen säätää itse viisuja joten homma ei mene kokonaan pumpuliin käärityksi hymistelyksi. Mutta, kunnon annos Joan Jett -tyylistä asennetta ei varmasti aiheuttaisi peruuttamatonta kuprua Jessica Wolffin artistikuvaan.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti