Kim Jong-un on Pohjois-Koreaa johtava puolijumala. Kauhea kankkunen -trilogia on kaikkien aikojen menestynein komediasarja. Jotkut osaavat koijata kansakuntia.

Ykköskankkunen myi taitavasti mielikuvansa. Useimmat meistä ovat heränneet krapulassa tuhma piirros poskessa tai pullonkaula pyllyssä, joten riemastuttihan se, kun traileri lupasi leffan kertovan kaikkien aikojen kankkusesta. Selittäessään kohta kohdalta mitä kosteana iltana tapahtui, teos taantui keskinkertaiseksi jenkkikomediaksi. Kakkoskankkunen kopioi edeltäjänsä vitsit ja tilanteet hämmentävän laiskasti. Rahakasan päällä makoileva ohjaaja Todd Phillips on sittemmin haistatellut avoimesti kriitikoille, jotka "eivät ymmärtäneet", että kakkonen oli tarkoituksella kopio. Phillips ei selventänyt, onko kakkonen kopio esimerkiksi siksi, että jokainen joka rakasti ykköstä oli todennäköisesti juovuksissa ja alkoholi on happoa muistille. Kolmoskankkunen yrittää jotakin uutta. Se ei kopioi yhtäkään vitsiä jonka muistan, eikä se keksi uusia vitsejä. Harrasta matikkaa. Mukana ei ole vitsejä. Trolololo-lollolo-lollolo-loo jälleen.

Kauhea kankkunen 3 (The Hangover Part III) on jännäri, jonka huippukohta on base-hyppy, vaikka budjetti on (yli) kolme kertaa suurempi kuin kustannustehokkailla toimintaelokuvilla tyyliin The Last Stand. Teoria: Phillips tiesi minkä tahansa menevän läpi tässä vaiheessa, joten hän raapusti pari kohtausta, joiden tekeminen on kivaa puuhastelua hänelle, pääasiassa komedioita ohjanneelle miehelle. Toinen teoria, jonka mukaan Kauhea kankkunen 3 yrittää olla leffa, on teoria, jota en voi kumota, ennen kuin tutustun sitä tukeviin todisteisiin.

Zach Galifianakis näyttelee jälleen Alania, joka on yhä hieman outo. Kaverit koettavat kärrätä hänet hoitoon, mutta on myöhäistä. Rikolliset pysäyttävät seurueen ja uhkaavalla äänenpainolla käskevät heidän selvittää missä on Ken Jeongin näyttelemä Chow. Chow on ryöstänyt roistot. Hänkin on oudohko jäbä. Alan on Chow'n ainoa ystävä, joten nyt kävi näin.

Outoudella tarkoitan mm. ilkeyttä, typeryyttä, harhaisuutta, sietämätöntä kimitystä ja kadun toiselle puolelle saakka näkyvää psykopatiaa. En tahdo liioitella ja kutsua Alania ja Chowta äärimmäisen ärsyttäviksi hahmoiksi, mutta koska Galifianakis ja Jeong ovat kaksi vastenmielisintä istukkaa, jotka ovat koskaan naisesta ulos pullahtaneet, en taaskaan osannut nauttia näistä hahmoista heidän tulkitseminaan. Alan on lakoninen maanvaiva, jonka risuparran taakse kätkeytyy jakautunut persoonallisuus hänen tempaustensa irrallisuuden ja epäloogisuuden huomioiden. Hahmon tulkitsijalla pitäisi olla karismaa ja pientä ymmärrystä komedian ajoituksesta. Bill Murrayn kaltainen kyky tekisi roolilla ihmeitä. Galifianakis ei alustavastikaan edes ole ihminen. Näen sieluni silmin, kuinka hän syntyi oikean lapsen jälkeen karvaisena limalätkänä, josta tuli käyttökelpoinen WC-harja, kun häneen puhallettiin ilmaa. 30 vuotta myöhemmin hän pelastautui vesiesteestä ja läksi Hollywoodiin sielu täynnä "elämänkokemusta". Yllytän kehittämään uskottavamman selityksen sille miten koomikko - ihmisten hauskuuttaja - voi vaikuttaa halveksivan ihmisyyttä joka ikistä puon karvaa myöten yhtä palavasti kuin Galifianakis. Olen varma että jos Murray suorittaisi koprofilistisen aktin naamalleni nauttisin siitä enemmän kuin Zach-pojan näyttelystä.

Yritän usein antautua tunteille ja kanavoida elokuvan itsensä energiaa arvostelua kirjoittaessani. Näin negatiivisen teoksen tapauksessa tekniikka on hengenvaarallinen.

Isoja ja pieniä eläimiä tapetaan ja niin sanotut sankarit sylkevät päälle toteamalla, että ketä kiinnostaa. Hahmot vihaavat toisiaan, itseään ja maailmankaikkeutta. Jos Alan pitää toisesta miehestä, se on pakkomielteenomaista, tarkoituksella hintahtavaa puhdasta kauhua. Ainoa jännittävä ellei jopa terrorisoiva hetki onkin se, kun tämä klassista kreikkalaista mentori-oppipoika-suhdetta melko selkeästi kannattava friikki puhuu kahdenkesken nelivuotiaan pojan kanssa. Hahmoilla ei ole kannustamisen arvoisten velikultien kantasolujakaan, mutta kuten edellisissä osissa, elokuva ei tätä tiedosta, vaan käsittelee heitä sankareina, jotka matkustavat vaikeuksien kautta voittoon.

Tiedossa on pitkitetty murtokeikka tyhjään taloon. Base-hypyn mainitsin jo. Pari autoa törmää yhteen. Pyssyillä uhitellaan. Panttilainaamossa käväistään vihjaamassa, että jos neljäs osa tehdään vastoin pyhinä pitämiäni lupauksia, mukaan värvätään kolmas kammottava, tällä kertaa naispuolinen demoni. Hahmo esitellään siten, että hän nöyryyttää vanhaa äitiään. HAH HAH HAH HAH HAH. Tuo oli sarkasmia. Älä nyt oikeasti ala mukana nauramaan vaikka psykopaatti olisitkin. Sellaiset surkeat elokuvat kuin Very Bad Things ja jopa Kauhea kankkunen 2 tarjoavat tasaisemmin väkevää synkkyyttä, jos se on juttusi. Vuoden tähän mennessä huonoin elokuva Kauhea kankkunen 3 on kuiva, vaisu, lattea, tyylipuhtaasti mielikuvitukseton yhden tähden jännäri, joka ei onnistu olemaan muuta, kuin nipin napin sen verran ilkeä ja vastenmielinen - toki se voisi ilkeämpikin olla ja täten pitää katsojan hereillä -, että se pääsee puoli tähteä minimiarvosanan alapuolelle.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa