Fast & Furious 5 oli taikaa. Saatanalle oli kenties tarjottu uhrilahja. Keskinkertainen sarja kokosi yhteen poukkoilevien jatko-osien yhdentekevät sivuhahmot ja - siveltyään renkaan alle jääneeseen opossumiin pallihajua ja bensiiniä kuunvalossa? - sai heidät näyttämään Robin Hoodin iloisilta veikoilta. Rio oli eksoottinen Nottingham. Immenkalvot kaljuhikensä pelkällä kimalluksella syövyttävä Dwayne Johnson oli niin vakuuttava sheriffi, ettei tylsältä vaikuttanut yksikään henkipatto, joka Johnsonista huolimatta nöyryytti Rion pahaa kuningasta. Fast & Furious 6 nostaa panoksia. Klassiseen tyyliin sankareiden on kohdattava vääristynyt peilikuvansa: kunnialliset konnat ottavat yhteen siviilejäkin tappavan psykopaattijengin kanssa. Kaiken lisäksi pahat pahikset ovat värvänneet Marian-neidon.

Panoksia ei aseteta pöydälle. Pöytä on kadonnut. Johnsonin näyttelemä agentti Hobbs on muuttunut maireasti virnisteleväksi mulkuksi, joka silminnähden nauttii korruptoituneesta käytöksestään, vaikkei hän ole virallisesti roisto, tai enää edes vastustaja. Hän tekee tasan mitä hän haluaa. Hän haluaa hengailla päähenkilöiden kanssa, joten hän napsauttaa sormia ja jokaisesta antisankarista tulee Nottinghamin sheriffi. En osaa kuvitella tökerömpää tapaa, jolla tämä nimenomainen sarja voisi tuhota perustason jännitteensä.

Jännitteet rakennetaan nyt saippuaoopperamaisen muistinmenetyksen ja maailmantuhoamispommin varaan. Toiminta on edellisen osan tasoista taitavaa ökymöykkää ja nyrkkitappelut ovat jopa selkeytyneet. Mihin tämä riittää? Loppuhuipennuksesta en osannut nauttia lainkaan. Se tuli liian pian raivostuttavimman käänteen jälkeen. Kyseessä ei ole yllätyskäänne, vaan hieman lapsen logiikkaa tarinan paikalla. Entä jos vauvat syntyvätkin perseestä, pohti kaverini peruskoulussa. Sen kaltaista sokeutta todellisuudelle tarkoitan lapsen logiikalla. En paheksu lainkaan hullunkurisia stuntteja - ne ovat fantasiaa, niitä lähdin katsomaan - vaan ainoastaan tarinaa, jonka tehtävä on myydä fantasia. Narikkaan jätettyjen aivojeni tuskanhuudot kaikuivat saliin saakka.

Vin Diesel on yhä sarjan sydän Dominic Torettona, jos hän vain itseään toistaakin. Toretto suostuu pelastamaan maailman, koska yksi sitä uhkaavista roistoista on hänen entinen emäntänsä Letty, joksi palaa Michelle Rodriguez. Ymmärsin, miksi Letty ja Dom ovat tässä elokuvassa. Toretto ei perhettä hylkää. Diesel tekee hänestä vilpittömän. Elokuvan paras juoni ei valitettavasti niinkään huipennu, kuin lakkaa olemasta merkittävä. Rodriguez joko ei osaa näytellä, tai sitten kukaan ei uskalla tehdä hänellä mitään, mitä naisilla nyt yleensäkin tehdään.

Muiden naamojen kuviot voisi leikata pois. Ymmärsin takuulla jotakin väärin, sillä keskittymiskykyni ei ole vetelyyttä kankeuteen tällä tapaa yhdistelevien elokuvien vaatimalla tasolla, mutta uskon, että muun muassa vankilaan soluttautuminen on täysin turha vaihe. Sankareilla on kaikki valta, joten yksi heistä käy putkassa tutuille kettuilemassa. Sarja on usein sortunut jaaritteluun, mutta nyt, kun sisäinenkin uskottavuus tuhottiin ja kuka vain voi tehdä mitä vain, sarja hyvin pitkälti kuoli silmissäni.

Autoilevien äijien yrittäessä lassota ison lentokoneen kuin lehmipoika härän, nauraa saa; pitääkin. Edellinen osa sai minut eläytymään perhe-arvoja ja anarkiaa yhdistelevään älyvapaaseen machofantasiaan, joten en jaksanut hihitellä kuutosen hienolle enkä huonolle huonoudelle. Mitä leffa yrittää, sitä en tiedä. Veljeskunta intoutuu toisinaan harrastamaan viitosesta tuttua, kenties improvisoitua läppää. Laskelmoidut vitsit ovat turhauttavan latteita ja itseironian välähdykset hämmentäviä. Johnsonin suoritus on hyvä esimerkki. Hän on ylimielinen piirroshahmo kuin Arnold Schwarzenegger silloin, kun Schwarzenegger tulkitsee sonnin työt itse tekevää päähenkilöä, eikä suinkaan Hobbsin kaltaista apua anelevaa sivuhahmoa. Luke Evansin näyttelemästä pääpahiksesta en tahdo sanoa muuta, kuin että amisviiksien ajelu on suositeltavaa, jos pahiksen on tarkoitus uskottavasti uhata koko maailman poliisivoimia, ja toiseksi ja kolmanneksi tunnetuimpia kupolityyppisiä toimintasankareita, ja heidän kätyreitään, ja omia kätyreitään, jotka eivät vaikuta hänestä tykkäävän. Ugh.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa