Radio Rockin RockStarba -kisassa mainetta ja kunniaa kauhonut, Jyväskylän suunnalla vaikuttava Dead Cult Diaries on kuin Paramoren rockimpi vastine. Tai ehkä Halestorm on parempi vertailukohta. Kyseessä on kuitenkin mimmivokaalien voimalla etenevää radioaalloille kelpaavaa puhtoista tunnelmarokitusta. Toimivaa ja tehokasta mutta levyn alkupuolen meriiteillä ollaan suoranaisesti rähmällään jenkkilän formaattiradioiden soittolistojen suuntaan.

Tosin tunnelmallisessa ja korviin tarttuvassa jenkkirokituksessa ei ole mitään vikaa. Kunhan lainailussa pysytään hyvän maun rajoissa ja mukana on omanlaistakin näkökulmaa. Levyn alkuun on säädetty "söpöilevämpää" materiaalia ja viisut kuten Boys & toys ja Saints & sinners ovat muodollisesti päteviä mutta kovasti esikuviensa mukaisia siistittyjä tunnelmarockpaloja. Levyn edetessä Dead Cult Diaries onnistuu hienoisesti etäännyttämään itseään Paramoren musiikillisesta lokerosta ja aavistuksen rosoisempi/raskaampi ulostulo aiheuttaa vertailua Lacuna Coiliin ja Amarantheen.

Crushed lainailee ilkeästi Paramorea. Onneksi heti seuraavaan siivuun (The Story’s Over) saadaan tukevampaa skebavyörytykstä vaikka napanuora Paramoreen on edelleen olemassa. One In a Million on jo selkeämmin Amaranthen mieleen tuovaa fiilistelyä, rok rok!

Tiedä sitten, onko bändillä todellakin pyrkyä Paramoren ja Halestormin musiikilliselle tontille mutta siihen bändillä on kuitenkin eväitä. Nöyrä toive on kuitenkin säilyttää kitaroissa jonkinlainen puruvoima - Pepsiä voi nautiskella tiettyyn rajaan asti mutta siinä ei tarvitse kylpeä.