Perinteisen tv-sarjan arvostelu jakso kerrallaan tai vasta kun sarja on pois muodista kuulostaa turhauttavalta urakalta. Hemlock Grove on Netflixin yksinoikeussarja, jonka ensimmäinen kausi pamahti palveluun perjantaina. Katsoin kaikki 13 jaksoa saman tien.

Hemlock Grove on kyläpahanen korvessa. Kun tyttö suolestetaan, viranomaiset epäilevät tekijäksi sutta. Moni muu uskoo maisemiin saapuneen mustalaispojan olevan ihmissusi. Tämä albiinomanne nimeltä Peter näyttää Robert Pattinsonilta, mikä saattaa olla tarkoituksellista, sillä Twilight-saagaan viitataan pari kertaa ja uskoakseni sarja virnuilee kevyesti sen kohderyhmälle. Peter tahtoo selvittää murhan. Samalla asialla on perverssi pohattakakara Roman, joka näyttää Donald Trumpin 50 vuotta ja 50 kiloa viehättävämmältä versiolta. Vaikkeivät nämä komistukset taistele mitäänsanomattoman tytön suosiosta, naiskatsojat saattavat pitää heistä, sillä molemmat ovat röyhkeitä ja potentiaalisesti hyvin vaarallisia, mutta myös kehityskelpoisia. Mieskatsojille näytetään tissit.

Sarja haiskahtaa Eli Rothilta, joka on eräs tuottajista ja ohjaajista. Rothin läpimurtoelokuvassa Cabin Fever lihansyöjävirus raatelee teinejä ja sitten leffa päättyy vitsiin, jonka mukaan se ei olekaan rasismia, vaikka juntilla on haulikko "neekereiden vuoksi". Hemlock Grove käyttää julmaa kauhukuvastoa säästeliäästi ja toimii osittain juuri siksi, ettei katsojaa turruteta. Ruumiiden häpäisy, veren oksentelu, ällö ihmissusimuutos ja muu on tehokasta provosointia, joka ihanteellisesti saa herkän katsojan yökkimään ja hänen vierustoverinsa nauramaan. Molemmat voivat miettiä myöhemmin miten suhtautua siihen, kun juntit käyttäytyvät rasistisesti romaneja kohtaan, jotka kuvataan - rasistisesti - pimeiden voimien palvojina.

Murhaa tutkii myös juoppo uskonnollinen lesbo riistanvartija, jolla on salaisuuksia. Kroisoksen sisko on kaksimetrinen kiltti mutantti. Heidän äitinsä on narkomaani noita. Roman itse taitaa jedien mielenhallintatempun (tyyliin "nämä eivät ole droideja, joita etsitte"), mikä on hauskaa, sillä tottahan rahastopojun täytyy saada tahtonsa läpi. Mikä on fantasiaa ja mikä sci-fiä, sitä saa miettiä, sillä Romanin perhe omistaa laboratorion, jossa hullu tiedemies työstää salattua projektia. Sarja on pöhkö, mutta koska näyttelijät kykenevät monipuoliseen ja tunteelliseen työhön, ja aikaan on saatu tasaisen viehättävää ja vaivatonta kuvastoa, pöhköys tapaa sulautua osaksi arkea. Murhatutkimus etenee verkkaisesti. Ihmissuhteet kehittyvät ja hahmot avautuvat nopeammin.

Esimerkiksi se on väärä ensivaikutelma, että niin sanottu noita on jonkinmoinen pääpahis. Hahmo on julma narttu ja syöjätär, mutta toisinaan hän muistuttaa lähinnä keski-iän kriisistä kärsivää seurapiirikanaa. Hahmoissa on syvyyttä tähän tyyliin. Opin pitämään heistä ja ottamaan tarinan vastaan saippuaoopperana. Kun albiinomustalainen kertoo rakastelun jälkeen tytölle tarinan keijusta, jonka hänen murhaajavaarinsa sulki purkkiin, pointti on tietenkin se, että mustalaiset tahtovat olla vapaita. Looginen kohtaus. Jari tykätä. Aivojen akti... akiivisu... päällä olo tila 20%.

Niin. Tämän ollessa ensimmäinen sarja-arvosteluni, kerron missä seison. Väitetysti mm. Breaking Bad ja Game of Thrones ovat sarjojen eliittiä. En väitä vastaan, mutta väitän sarjojen olevan roskaruokaa. Badin tekijät ovat myöntäneet, etteivät he tienneet aluksi minne sarja on menossa. Thrones perustuu kirjasarjaan, jonka tuhatsivuisten niteiden jaarittelua ja päämäärättömyyttä on kritisoitu. Rakastan molempia sarjoja, mutta Lost-fiaskon jälkeen en tule luottamaan siihen, että yksikään sarja tietää mitä se on tekemässä, ennen kuin sarja on valmis. Hemlock Grove paljastaa olevansa "vain tv-sarja" jo ensimmäisellä kaudella toisin kuin nämä eliittisarjat.

Rakenteeltaan kausi on perinteinen. Katsoja pidetään katsojana vihjailulla. Kauden päätteeksi yrjötään informaatiota, jotta katsoja pysyisi kusetuksen uhrina myös sen aikaa, kun tekijät miettivät mistä he seuraavaksi vihjailevat ja että kannattaako näyttelijälle X maksaa, vai kuoliko hänen hahmonsa pimpelipompelin aikana. En syyllistäisi Hemlock Grovea tästä, jos yrjö roiskuisi hieman hallitummin. Loppua lähestyttäessä jännitys tiivistyy, asiat loksahtelevat yhteen ja ruumiini oli valmis vastaanottamaan jotakin kliseistä potaskaa, jolle hyväksymäni näyttelijät tunteilevat merkitystä. Liika hätäily kriittisissä vaiheissa johtaa antikliimakseihin. Sarjalla on mukavuusalue - sarja osaa pitää pokerinaaman sotkiessaan saippuaoopperaan saastaa - jolta poiketessa se epäonnistuu. Ensimmäisenä mokana pidin erään hahmon ajatuksia käsittelevää uniepisodia. Jakso liian selkeästi paljastaa mitä se ajaa takaa temppuilulla. Katsoin kiinnostuneempana hämmentävän hölmöjä jaksoja.

Hemlock Grove on onnistunutta ajanvietettä sillä perustelulla, että katsoin sitä 10 tuntia. Sarjassa on samaa viehätystä kuin True Bloodissa, joka on persoonallisempi ja tasokkaampi sarja jos muistelen laadukkainta näkemääni kautta, tai vastaavaa humpuukia, jos muistelen erästä toista kautta.