Von Hertzen Brothers: Nine Lives
Von Hertzen Brothers on paisunut psykedeelisen retroilevalla progerockillaan jo Suomen rajojen ulkopuolelle. Stars Aligned -menestyksen jälkeen Nine Lives vaihtaa hieman lähestymiskulmaa, progeilulle annetaan reilummin jalansijaa ja Von Hertzen Brothers välttelee jatko-osan leimaa. Albumi tarjoilee helppojen korvatäkyjen lisäksi moni-ilmeistä kuulijan haastamista ja paikoin jopa sisäänkääntyneempää materiaalia. 1970-luku on kuitenkin edelleen vahvasti kuvioissa.
Kiekon alkuun tyrkätään neljän viisun hittikimara, joka aloitetaan muhkean tukevilla Soundgarden-fiilareilla (Insomniac) - ja vokaaleissa tunnelmoi varsinainen Chris Cornellin varamies. Flowers and rust hiipuu Soundgarden-viitteistä Audioslaven suuntaan onnistuen kuitenkin säilyttämään tunnistettavan Von Hertzen-soundin. Coming home pukkaa ilmoille HIM ja The 69 Eyes -henkistä stadionsynkkyyttä - nyt vokaaleista on tunnistavinaan Ville Valon ja Serj Tankianin läheisyyttä. Lost in time hämmentää tukevalla Black Sabbath -riffillään, jatkossa meno on huomattavasi kaunosieluisempaa - kuin Pink Floyd Sabbath-coverin kimpussa.
Seuraava kahden siivun nippu putoaa lokeroon "päänsisäistä fiilistelyä". Hyvinkin utuisissa tunnelmissa etenevästä biisikaksikosta on vaikea osoittaa samaistumispisteitä. World without palauttaa veljiä kiertoradalta, hienovaraisesti kasvava Pink Floyd -pastissi on todella tyylikästä soitinten hyväilyä. Albumin kaksi viimeistä siivua, Black Heart’s Cry ja Prospect For Escape, liikkuvat kevyessä progepilvessä Pain Of Salvationin ja Porcupine Treen vanavedessä.
Von Hertzen Brotherts on halunnut välttää tarjoilemasta valmiiksi pureksittuja formaattikappaleita mutta bändi myös kiertää takavasemmalta progemammutin itsekeskeisyyden oravanpyörän. Yllättäen Nine Lives on samalla kertaa sopivasti kaupallinen, tuttuja kuvioita nostalgiannälkään pyörittävä tehokone mutta hetkittäin myös yllättävänkin epäkaupallinen ja progressiivinen. Tällä kertaa kokonaisuus on huomattavasti enemmän kuin yksittäisten viisujen muodostama vetovoima. Levy kasvaa soittokertojen mukana.
Kiekon alkuun tyrkätään neljän viisun hittikimara, joka aloitetaan muhkean tukevilla Soundgarden-fiilareilla (Insomniac) - ja vokaaleissa tunnelmoi varsinainen Chris Cornellin varamies. Flowers and rust hiipuu Soundgarden-viitteistä Audioslaven suuntaan onnistuen kuitenkin säilyttämään tunnistettavan Von Hertzen-soundin. Coming home pukkaa ilmoille HIM ja The 69 Eyes -henkistä stadionsynkkyyttä - nyt vokaaleista on tunnistavinaan Ville Valon ja Serj Tankianin läheisyyttä. Lost in time hämmentää tukevalla Black Sabbath -riffillään, jatkossa meno on huomattavasi kaunosieluisempaa - kuin Pink Floyd Sabbath-coverin kimpussa.
Seuraava kahden siivun nippu putoaa lokeroon "päänsisäistä fiilistelyä". Hyvinkin utuisissa tunnelmissa etenevästä biisikaksikosta on vaikea osoittaa samaistumispisteitä. World without palauttaa veljiä kiertoradalta, hienovaraisesti kasvava Pink Floyd -pastissi on todella tyylikästä soitinten hyväilyä. Albumin kaksi viimeistä siivua, Black Heart’s Cry ja Prospect For Escape, liikkuvat kevyessä progepilvessä Pain Of Salvationin ja Porcupine Treen vanavedessä.
Von Hertzen Brotherts on halunnut välttää tarjoilemasta valmiiksi pureksittuja formaattikappaleita mutta bändi myös kiertää takavasemmalta progemammutin itsekeskeisyyden oravanpyörän. Yllättäen Nine Lives on samalla kertaa sopivasti kaupallinen, tuttuja kuvioita nostalgiannälkään pyörittävä tehokone mutta hetkittäin myös yllättävänkin epäkaupallinen ja progressiivinen. Tällä kertaa kokonaisuus on huomattavasti enemmän kuin yksittäisten viisujen muodostama vetovoima. Levy kasvaa soittokertojen mukana.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti