Kuulen enkelten itkevän Taivaassa, kun haukkaan vahingossa leipää, johon home on luonut karvaisen silmän. Pilaantuneen ruuan kammoa ei lievennä se, että kun olin lapsi, aikuiset toisinaan vitsailivat ruuan olevan niin homeessa, että kohta se lähtee kävelemään. Kuten arvata saattaa, nekrofilia ei ole minun juttuni. Nekrofilia ei muutu kiihottavammaksi, vaikka kylmä, märäntyvä ja pulssiton ruumis liikkuisi, eli olisi zombie. Leikkiähän leffat kuitenkin ovat. Jännäri After.Life hyökkäsi hyvällä maulla tuntemuksiani vastaan ja kauhuleffa Deadgirl huonolla maulla, ja provosoida saa. Kuten arvasin, romanttinen zombiekomedia Warm Bodies on mauton ja hajuton teinielokuva, joka käsittelee seksuaalivähemmistöä vähemmän provosoivasti kuin Twilight. Itsetietoiset silmäniskut ja noin kaksi vitsiä eivät tusinafilmiä pelasta.

R(omeo) ja Julie(t) tapaavat kauppareissulla maailman kosahdettua. Julie ja kaverit etsivät tarvikkeita, kun zombiet yllättävät heidät. R on yksi zombeista. Vaikka R näyttää meikatulta Twilight-hahmolta, hän ei ole mikään "entinen pahojen miesten imuttelija", vaan hän tappaa viattomia syödäkseen aivoja. Tämän moitteettoman, lihaasyövän heterozombien päässä on enemmän ajatustoimintaa kuin lajitovereiden (tai nakkikioskin alfaurosten) lahoissa kalloissa perinteisesti. R ei muista kuka hän on, eikä hän täysin ymmärrä missä mennään, mutta hän kykenee toimimaan kertojana ja hän kaipaa inhimillisyyttään. Pienestä kierosta käänteestä johtuen R päättää pelastaa Julien.

Zombie-Romeo on hauska idea, vaikkei sillä paljoa tehdä. Pidän kauhuromanssien vakiokohtauksesta, jossa kaunis tyttö päätyy väärinymmärretyn hirviön luolaan. Kun jättiapina tai oopperan kummitus lumoaa tytön, kohtaus tukee onnettoman nörttikatsojan narsistisia fantasioita, sillä jättiapina on uniikki ihme ja oopperan kummitus on lahjakas taiteilija ja toki kunnon tytöt ymmärtävät hyvän päälle. Se on parodiaa ja väkisinkin huvittavaa, kun jopa R:n kaltainen uros - puhekykynsä menettänyt kuollut justin bieber - onnistuu siinä, missä nörttiparka ei.

Nicholas Hoult tekee parhaansa R:n roolissa. Hän linkuttaa ja jökkii ja tuijottaa silmiä räpäyttämättä. Vaikka silmäkulmassa on pilkettä, Hoult tekee oudosta sieluntilasta uskottavan: R on tyyni tappaja, vaikka hän kovasti tahtoisi kommunikoida, minkä sairaus estää. "Hän on yhä kuollut, mutta hän lämpenee jo", sanoo mainoslause paljastaen kaiken. Rakkaus pelastaa! Kukaan ei kehuisi moista tarinaa innokkaammin kuin minä, jos tarinassa olisi jotakin, mikä ei mahdu mainoslauseeseen. Rakkaustarina on pinnallinen ja entistä pinnallisemmalta se tuntuu, kun paljastuu (jo trailerissa), ettei zombie tarvitse rakkautta pelastuakseen. Se riittää, kun zombie näkee toisen zombien pitävän tyttöä kädestä. Taustatarina on täten se, että kun tarttuva tauti aiheutti ihmisille henkisiä ongelmia, sairastuneille ei tajuttu antaa lähimmäisenrakkautta, joten koko ihmiskunta tuhoutui.

Stoori olisi hyvä vitsi, jos leffa tiedostaisi vitsiensä potentiaalin. Onko se vitsi, kun zombie ajattelee "wou" nähtyään tytön alushoususillaan? No ei. Se olisi vitsi, ja se olisi romantiikkaa, ja se olisi käsikirjoittajan ja ohjaajan ammattien harjoittamista, jos tytön näkeminen aluspöksyissä tehostaisi hitusen jo eheytyneen zombien verenkiertoa alleviivatusti ja merkittävästi. Warm Bodies on paska liukuhihnatuotanto. Leffa olettaa, että katsoja tietää miten zombietarinat ja romanttiset komediat toimivat, joten leffa olettaa, ettei sen tarvitse panostaa mihinkään muuhun kuin siihen pikku juttuun, jolla se rikkoo säännöt, jos siihenkään.

Hahmot juoksevat karkuun tosi pahoja tietokoneanimaatiozombeja. Hahmot kohtaavat Julien isän, joka on tosi jäykkä jäykkis paskanaama, tai niin hahmot sanovat. Vaikka äijä on ihmiskunnan pomo tai jotakin ja häntä näyttelee John Malkovich, hän saa aikaa vain 60 sekuntia, koska tasan sen verran aikaa militaristihahmoon liittyvien kliseiden luetteluun ja lopputaistelun alustamiseen menee. On sanomakin. Älä ole ahdasmielinen, sillä jos olet, sinä olet todellinen zombie, sillä eiväthän zombiet edes ole zombeja, kun oikein silmiin katsotaan, iso hali, prööt.

Houltia käy sääliksi. Nyt ja Jack the Giant Slayerissa hän tekee persoonallisella tapaa dorkan suorituksen, mutta kukaan siinä ympärillä ei inspiroidu.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa