Viikatteen Marraskuun Lauluja-kokonaisuuden ykkösosa jyräsi tummaa maisemaa törkeän tehokkaalla rautalanka-hevanderilla. Pimeiden metsien ja kotimaisen kaihon moottoripäät iskivät soittimensa lähes pimeyden ytimeen. Marraskuun Lauluja 2 on rauhallisempi mutta ei pisaraakaan kevyempi. Albumi on alakuloinen mutta ei synkkä, suomalaisen miehen elämäntuska ja alavire on raskas taakka. Viikate osuu suoraan slaavilaisen kansanluonteen kaskimaahan. Jos Marraskuun Lauluja 2 olisi vähänkin synkempi, albumi alkaisi tahattomasti huvittamaan. Viikatteen tuore albumi on äärimmäinen kokonaisuus, jossa ei ole heikkoa lenkkiä. Bändi on tehnyt oman tuhansien murheellisten laulujen maansa. Marraskuu on kuukausista julmin.

Albumi on tasavahva ja hallittu rikos aurinkoa palvovia ihmisiä kohtaan. Alakulolovaroitus on annettu. Kiekon aloittava Uvertyyri : Pelakuu johdattaa harmaan eri sävyjä sisältävälle saattomatkalle, jossa aurinko paistaa jossain muualla ja maata peittää valoa syövä kostea pimeys. Kerran irroittaa alakulon kyyneleitä kuin kirpeä sähköpaimen, Viikatteen terä viiltää. Orret lähettää alavireiset terveiset akselilla Kotiteollisuus-Moottripäät-Viikate. Me Olemme Myöhäiset ja Hallamaat sekä Ensimmäinen Runo ovat takuuvarmaa Viikatteen heilutusta, reippaissa ralleissa on raskas askel. Instrumentaalina kaikuva Syys sopii kirkonkelloineen tunnelmaan kuin räntäsade hautasaattueeseen. Iäisyys tuo marraskuun kalpeat kasvot vuodenajasta riippumatta.

Viikate kurkistaa menneisyyteensä mutta tämän päivän rautalanka-heavy ei päästä otteestaan. Alavireinen marraskuu ei voisi saada osuvampaa soundtrack-kokonaisuutta. Tämä albumi syö miestä, toisaalta kiekko tuo kieroa lohtua raskaan mielen kaaosteoriaan. Marraskuun Lauluja 2 on kuin kymmeneen osaan jaettu synkkyyden ylistysmessu, jota ei olisi voitu tehdä muualla kuin Suomessa. Marraskuun Lauluja-kaksikko on yhdessä täyden kympin kokonaisuus. Viikate tavoittaa jotain ikiaikaista ja alati pysyvää, palan pohjoisen ihmisen vuosisataisesta sielusta.