Mä olen mystinen hopeinen diskomies/Mä olen kieltään lipova liskomies/Mä olen Uuden-Englannin nahkamies/Aina ilosta syntyvä uudestaan

Näiden riimien kuulemiselta on harva radion kuuntelija voinut välttyä tänä keväänä. Kymmenisen vuotta Lännen-Jukkana on selvästi riittänyt J. Karjalaiselle ainakin tältä erää, sillä Et ole yksin on hyvin samanlainen levy kuin 90-luvun lopun Electric Sauna -kauden tuotanto. Itse en Lännen-Jukasta niin perustanut, joten minulle levy edustaa lähinnä tervetullutta paluuta siihen Karjalaiseen, jonka kanssa aikanaan kasvoin. Soundi on kuitenkin jämäköitynyt ja laulujen teksteissäkin on uutta ideaa, joka kieltämättä alkoi olla viimeisten ES-levyjen aikaan hakusessa.

Avausraita ja ensimmäinen single Mennyt mies on alkuvuoden, kenties koko vuoden, paras poprock-kappale. Karjalaisen visionäärinen ja arvoituksellinen riimittely yhdistettynä Mikko Lankisen virtuoosimaiseen kitaraan ja yhtä liekeissä soittavaan muuhun orkesteriin tekee kappaleesta niin tiukan paketin, ettei edes radiokanavien pommitus ole saanut minua kyllästymään siihen.

Lievä pettymys onkin, ettei levyltä nouse ensimmäisellä, toisella tai viidennelläkään kuuntelulla toista vastaavaa hittiä. Lankisen kitara laulaa vähintäänkin kakkosääntä avausraidalla, mutta loppulevyn Laika & The Cosmonautsin entinen keppimies soittaa lähinnä kiltisti komppia. Kakkossinkku Meripihkahuone on takuutyötä, mutta jää hitaana fiilistelynä kuitenkin Menneen miehen varjoon. Kreosoottii taas on melko stereotyyppistä Jiitä, hyvässä mielessä: pääpaino on kekseliäässä tekstissä, jota musiikki tukee. Yksi kerrallaan jatkaa samalla linjalla, ja useimmille muillekin kappaleille löytyy esikuvat Karjalaisen aiemmasta tuotannosta.

Levyn heikoin kohta ainakin itselleni on Sydänlupaus, josta tulee mieleen lähinnä humalainen nojailu tanssilavalla kylmänä juhannusaattona. On naiivius tarkoituksellista tai ei, en jaksa sitä kuunnella. Ennakkojuttujen perusteella odotin myös enemmän nimikkoraidan Et ole yksin tekstiltä.

Mennyt mies petasi albumille odotukset, joita se ei pysty lunastamaan – mutta harva levy toisaalta pystyisikään. Karjalaisen historiasta löytyy paljon kovempaakin (mm. Villejä lupiineja vanhemmasta kamasta puhumattakaan), joten pitkän hiljaiselon jälkeen oli lupa odottaa enemmänkin. Huono kokonaisuus Et ole yksin ei suinkaan ole, onpahan vain... yllätyksettömämpi kuin odotin.

Levy on kokonaan Spotifyssä.