Liisan seikkailut ihmemaassa ja Ihmemaa Oz ovat kaksi eri tarinaa, mitä ei uskoisi Disneyn Photoshop-fantasioiden Liisa Ihmemaassa ja Mahtava Oz (Oz the Great and Powerful) perusteella. Suorituksiaan paremmat näyttelijät jäykistelevät vihreän kankaan edessä. Tietokoneella ympärille on koodattu sotku, jossa legendojen ennustama sankari kävelee pilipalimaisemissa kunnes on lopputaistelun aika.

Elokuvilla on tasan yksi ero: ohjaaja. Tim Burton puhalsi Liisaan burtonmaista outoutta, mutta pohjimmiltaan leffa on hengetön ja lattea johtuen Burtonin rutinoitumisesta ja kenties hänen kokemattomuudestaan kompuutterin käyttäjänä. Ozin ohjaajalla Sam Raimilla ei ole sydäntä eikä aivoja. Rakastan hänen Evil Dead -trilogiaansa ja pidän muutamista muista hänen töistään, mutta toistan: hän on olkia peltikuoren sisällä. Raimin vahvuus Burtoniin nähden on työkalujen hallinta. Vaikka tahdoin vetää muovipussin päähäni ja tuomita Mahtavan Ozin vuoden huonoimmaksi elokuvaksi tähän mennessä, on myönnettävä, että kuvastoltaan rikasta loppuhuipennusta seurasin kiinnostuneena.

Hyvä satu maistuu mummolta. Vuoden 1939 Ihmemaa Oz on herttainen, näyttävä ja fiksu musikaalisatu nuorille ja ikuisille lapsille. Mummomaisella auktoriteetilla eli tietäväisenä ja lempeästi se kertoo yksinkertaisen tarinan, jolla on merkityksiä, kuten: kun uskot itseesi, saatat löytää mitä etsit. Mahtava Oz on teoriassa esiosa sille, ja käytännössä taas yksi laiska ja kyyninen täysi-ikäisille suunnattu lastenelokuva.

Kato hei, kristallikukka ja torahammaskeiju! Sadut sopii koristella hullulla kuvastolla logiikasta välittämättä, koska satu on satua. Mahtavasta Ozista puuttuu satu. Päähenkilö on itsekeskeinen kansasilainen taikuri, joka tahtoo mainetta ja mammonaa. Sen sijaan, että hän satumaisesti oppisi nöyryyttä, hänen toiveensa toteutuvat. Legenda on ennustanut äijän tulon ihmemaahan ja pari tuntia siinä kestää, ennen kuin hän tajuaa, että temput joiden avulla hän tahtoi tulla suureksi, auttavat häntä tulemaan suureksi. En epäile, etteikö sanoma olisi puhutteleva tekijöiden mielestä. Eksy vahingossa oikeaan paikkaan, niin joku saattaa keksiä käyttöä rajoitetuille kyvyillesi - itsekin ylenin foorumitrollista kriitikoksi. Mummolta sanoma ei maistu.

Kansasiin sijoittuvat kohtaukset ovat mustavalkoisia. Tympäännyin nopeasti, koska James Franco on teennäinen ja yhdentekevä virnistelijä pääroolissa ja dialogi on kammottavan kankeaa ja selittelevää. Kiinnostuin näkemästäni vasta, kun taikuriin uskova pikkutyttö esitti hartaan toiveen, johon taikuri ei osannut reagoida. Miten teema kehittyy? Kun Oziin päätynyt taikuri on kävellyt eteenpäin, hän törmää elävään posliininukkeen, jolla on sama ongelma kuin tytöllä. Tällä kertaa taikuri osaa reagoida oikein - koska hän on oikeassa paikassa. Hän ei ole kehittynyt ihmisenä. Hän ei ole oppinut mitään. Hän ei tee uhrausta. Elokuva pistää silti oikein tunteiden manipulointimusat soimaan raiskatakseen satujen perinteet. Elokuva on päiväuni tyyliin "voitin lotossa", "idolini värväsi minut bändiinsä" tai "Jumala teki minusta Spawnin ja käski tuhota maailman pahuuden oman mieleni mukaan". Säälittävää.

Huippukohdat kuten kuumailmapallo-onnettomuus villisti hyökkivillä 3D-roskilla ovat taitavia. Toisaalta Francon ja kumppaneiden väkinäisyys ei viettele uskomaan Oziin, eikä sekään auta, kuinka valaistus toisinaan saa näyttelijät näyttämään tehosteisiin liimatuilta tarroilta. Jos elokuvassa olisi alustavastikaan ideaa, loppupuolen tapahtumat huipentaisivat homman ilman muuta. Taikurin on taisteleva pahoja noitia vastaan kilttien ozlaisten kanssa. Taistelu on strateginen ja Raimi-poika on aina parhaimmillaan tämmöisten isojen visuaalisten ideoiden parissa.

Miksi lopussa taistellaan? No, yksi noita on tosi paha. Toisestakin tulee psykopaatti massamurhaaja, joka itkee naamansa ruvelle happokyynelillä (?), koska mies, jonka hän tapasi 20 minuuttia aiemmin, ei tykkää hänestä hänen omien harhaluulojensa mukaan. Ymmärrät kyllä, jos katsot leffan, sillä kaikki selitetään, vaikkei mikään tapahdu luontevasti omalla painollaan. Jos sen ikäiset lapset joille Oz on (perinteisesti) suunnattu ovat herkkiä, en missään nimessä veisi heitä näin aggressiivisen, sieluttoman ja ääliömäisen elokuvan äärellä peläten tämän aiheuttavan painajaisia tai aivovaurion. Heille ja muillekin jotka eivät ole katu-uskottavia jopa uusi sysipaska Rölli-leffa on parempi vaihtoehto, koska se sentään on kiinnostavalla tapaa kamala.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa