Allu Tuppurainen on yhä vastustamaton Rölli. Rölli viettää nykyään vanhuudenpäiviä ulkohuussimaisessa vanhainkodissa kyläyhteisön ulkopuolella. Rölli kaivaa tunnelia. Innostuin: yrittääkö hän paeta? Rölli on passeli hahmo, jos koko perheen elokuva tahtoo käsitellä vanhusten kohtelua! Toisaalta jo se kiinnostaisi, jos Rölli kaivaisi tunnelia yksinään koko elokuvan ajan mutisten että tilpitappi ja kautta likaisten varpaitteni. Lastentarhaikäisille kelpaa mikä vaan, mutta Tuppuraisen taitoja ei sovi väheksyä. Kun mies tekee tilpitappia näin hyvin, kohderyhmä laajenee: Röllin ja metsänhengen kävin muuten katsomassa omalla rahalla kavereitten kanssa loppuunmyydyssä näytöksessä ja se oli sama joulukuu, kun Sormuksen ritarit teattereihin vyöryi. Rölli ja kultainen avain jää selkeästi kaikkien, keskenään hyvin erilaisten Rölli-elokuvien taakse, sillä tekijöistä ainoastaan Tuppurainen on Tuppuraisen tasolla.

Rölli kaivautuu hylättyyn röllikylään, jonne on pääsy kielletty. Mikä mysteeri tässä on taustalla, sitä vanha Rölli ryhtyy muistelemaan jääden itse sivuhahmoksi. Jos elokuva olisi riittävän fiksu noudattaakseen kolmen näytöksen kaavaa, tarina kulkisi näin. 1. Rölli on nuorena keppostelija, joka aiheuttaa muille mielipahaa. 2. Rölli kärsii tekojensa seuraamuksista 3. Rölli keksii kuinka kaiken voi korjata. Käytännössä elokuva hukkaa aikaa huutamiseen, kimittämiseen, nuotin vierestä laulamiseen ja tehosteisiin, kunnes lopulta mainitut vaiheet kelataan läpi. Melkeinpä se haisee improvisoinnilta, kun elokuva puolivälin ylitettyään yrittää keksiä miksi otsikossa mainitaan joku avain.

Kauan sitten röllit pysyttelivät ahtaassa risukylässä. Ulkona poikettiin noin kerran sukupolvessa. Niin pervo en ole, että kehtaisin arvata mistä aineksista kylän ainoa emäntä saa aikaan kermakakun. Portin avain on tärkeä juttu ainakin siksi, ettei sitä saa käyttää. Toisinaan puhetta on avaimen mystisistä merkityksistä, mutta ainoa käytännön merkitys on se, että eräässä vaiheessa sillä avataan se saamarin portti.

Tarinassa on konna. Mikko Leppilampi näyttelee kieroa sirkustirehtööriä niin tuskallisesti ja kuitenkin niin nautinnollisesti, että on kuin hän kärsisi ummetuksesta ja tykkäisi siitä ihan kybällä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Rölli ammutaan toisinaan katapultilla ulos kylästä. Kun hän laulaa käsittämättömän laulun avaimesta, tirehtööri innostuu ja kehittelee vielä käsittämättömämmän suunnitelman. Ensin (olemme jo puolivälissä) hän pyytää Rölliltä sen avaimen. Sitten hän ei tee mitään järjellä ymmärrettävää noin 40 vuoteen. Tulin surulliseksi: tahtoisin kokea jokaisen elokuvan oikealla tavalla, mutta en yksinkertaisesti kykene lamauttavaan migreeniin.

Röllin elämäntarina "kerrataan". Elokuva ei ole yhteensopiva aiempien tarinoiden kanssa, joten näin se nyt menee: nuori Rölli tahtoo liittyä sirkukseen nätin menninkäisen vuoksi, mutta koska kaikki menee pieleen, hän ei tee enää koskaan yhtään mitään. Tämä voisi toimia. Muistamme Röllin metsässä elävänä höppänänä. Mitäpä jos Rölli tekisi tuhman tekonsa (avaimen ojennuksen) ja sitten elokuva alleviivaisi, että tästä syystä hänestä tuli erakko? Tällöin loppuratkaisussa voisi olla syvyyttä riippumatta siitä, miten pahasti kaikki muu tyritään. Valitettavasti useimpien kotimaisten elokuvien kirjoittamiseen käytetään edelleen vain puoli tuntia - vaikka näistä löytyy nykyään tietokoneanimaatiolla toteutettuja rokkitähtikaalimatoja.

Kun Rölli ja räikeästi ylinäyttelevä rölliakka ammutaan suohon, tätä seuraa turha, ellei jopa raivostuttava musikaalinumero. Wou - sain komeasti kylmiä väreitä! Muutamat muutkin kohtaukset ovat aidosti "elämyksellisiä". Annan pisteitä energiasta: Tuppuraisella on sitä sopivasti ja niin vastanäyttelijöillä kuin ohjaajallakin on sitä liikaa. Kun ylitseampuva ja mauton kokonaisuus vaikuttaa täysin rinnoin uskovan itseensä, tämä kieltämättä on pikkuisen viihdyttävää ellei jopa herttaista.

Nuorempaa Rölliä näyttelevät kaksi mitäänsanomattomuutta eivät kykene kantamaan kohtauksiaan, joten kaikki lepää yksittäisten hulluuskohtausten tulkinnanvaraisen karisman varassa. Kuvallinen toteutus on sitä tasoa, että ainakin pari kotimaista kriitikkoa heittää neljä tähteä. Puhtaan tietokonegrafiikan ja lavasteiden yhdistely voi helpostikin mennä pieleen. Kuitenkin, huolimatta siitäkin että halpa animaatio näyttää halvalta animaatiolta, elokuvalla on tasainen yleisilme, joka tukisi vaivatta jopa tunnissa kirjoitettua kässäriä.

Olen Suomen merkittävin auktoriteetti kun aiheena ovat eksoottiset naispuoliset päähenkilöt, joten heitän pari lausetta Milli Menninkäisen merkityksestä. Häntä käsittelevät kohtaukset jos mitkä todistavat sen, ettei hahmojen tai tilanteiden koko todellisuudelle ole uhrattu ajatusta lainkaan: katsojan oletetaan olevan kakara, jonka aivot ovat kesken. Olisikohan jopa niin, että tuottaja käski pultata leffaan saman menninkäisen, joka parista edellisestä leffasta löytyy? No, tässä hän on! Rölli ihastuu ensisilmäyksellä ja se oli siinä. Hypätään nyt taas parikymmentä vuotta tulevaisuuteen. Hyvissä lastenelokuvissa hahmoja oikeasti panettaa.

Lapset - ihmiset - ansaitsevat elokuvia, joita he muistelevat lämmöllä ollessaan 13-25 vuotiaita ja joista he yhä tykkäävät, kun he katsovat ne pitkästä aikaa ollessaan aikuisia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa