Jos Tähtien sota kuvataan uusiksi, miten olisi tällainen versio. Setä Owen ja täti Beru maksavat Luke Skywalkerin matkan Yodan jedileirille syrjäiselle planeetalle. Kun Luke räjäyttää Kuolemantähden, Imperiumilta kestää kymmenen vuotta löytää setä ja täti ja räiskiä heitä laserilla selkään. Lopputekstit.

Muuan Osama bin Laden oli mukana terroristipuuhissa jo kauan ennen kuin kerrostalot sortuivat Yhdysvalloissa. Häntä oli etsitty ja sitten häntä etsittiin vielä kymmenen vuotta. Zero Dark Thirty kertoo tästä myöhemmästä jahdista panostaen satunnaisten johtolankojen ja varsinaisen tappo-operaation esittämiseen. Bin Laden saatiin hengiltä Pakistanissa 2011, mutta jos tähän meni 10-20 vuotta, oliko tämä onnistuminen? Mitä sanoo 2 tuntia 37 minuuttia pitkä elokuva, joka huipentuu sessioon, jossa ylivoimainen armeija eliminoi pari unista pyssymiestä ja teloittaa aseettomia ihmisiä?

Ei juuri mitään.

Zero Dark Thirty on persoonallisuustesti. Neutraaliksi en tätä kuvaile, sillä vähän aikaa sitten kehuin sellaiseksi Argoa, joka osoitti, että neutraali näkökulma voi olla taitava tapa antaa asioille runsaasti merkityksiä. Zero Dark Thirty on välinpitämätön. Uskoakseni on täysin mahdollista ihailla naispuolisen päähenkilön voimaa miehisessä maailmassa, nähdä vastenmieliset kidutuskohtaukset välttämättömänä pahana ja pitää lopullista operaatiota jännittävänä tai jopa sankarillisena. On aivan yhtä mahdollista nähdä elokuva kuvauksena suuren ja mahtavan imperiumin moraalisesta rappiosta, ylimielisyydestä ja räikeästä epäpätevyydestä. Valmista näkökulmaa ei anneta. Mietin tätä lähes koko ajan pyörittäen punaniska- ja kukkahattu-simulaatioita aivoissani, jotka ainakin pyrkivät neutraaliuteen.

En eläytynyt elokuvaan lainkaan. Dokumenttimaisen toteavaisuuden luulisi sopivan katsojalle, jotka tahtoo tulkita tapahtumia, vaan eipä tämä dokkarista käy. Tasapainoiseen dokumenttiin kuuluvia faktoja jätetään käsittelemättä läjäpäin sillä verukkeella, että leffalla on päähenkilö. Jessica Chastain näyttelee CIA-agenttia, jonka koko elämä pyörii bin Ladenin ympärillä. Hänellä on näkökulma, mutta se on se, että etsitään bin Laden ja viis muusta. Viis siitä, mitä hän kidutuksesta ajattelee. Viis siitä, että Yhdysvaltain murhaoperaatio Pakistanin maaperällä kuulostaa maalaisjärjellä ajateltuna terrori-iskulta - Pakistanin mahdollisia vastalauseita ei käsitellä, mutta nyt voisimme taas sivuta työnarkomaniaa. Tarkoitus ei ole kuulostaa liian negatiiviselta. Chastain on mainio annetuissa rajoissa. Hahmonkehitystä on havaittavissa: hauraasta pulusta kasvaa määrätietoinen toimija, jossa vuosien kuluessa heräilee turhautuneisuutta ja kiukkua. Nainen ajautuu vaaroihin itsekin ja kivasti se kaikki on toteutettu. Samalla tapaa tämä ei kuitenkaan ole hahmovetoinen jännitysnäytelmä kuin on saman ohjaajan Kathryn Bigelowin erinomaisen tunnelmallinen ja sitä myötä puhutteleva The Hurt Locker.

Miksi juuri bin Laden pitää saada kiinni? Osaako lukija selittää tämän? Chastainin hahmon mukaan al-Qaida ei suunnittelisi iskuja Yhdysvaltain maaperälle ilman bin Ladenia, vaan keskittyisi muihin kohteisiin. Väittämää ei perustella sanallakaan. Kuka bin Laden on ja mitä hän tekee, se hyvin pitkälti jätetään katsojan sivistyksen ja ennakkoluulojen varaan ikään kuin bin Laden olisi Hitler, jota on kyllästymiseen asti analysoitu. Kärsiikö päähenkilö pakkomielteistä ja mielikuvituksesta, vai onko hän huippuagentti, jolla on sellaisia tietoja pöytälaatikossa, että hänen älyllään kaikki täsmää? Keksi itse ja nauti, tai huomaa, että tämä on värityskirja jonka norsusta voi tuunata vaaleanpunaisen ja tuhahda.

Käytännön tasolla Zero Dark Thirty on raskas mutta varsinkin keston huomioiden sujuva tutkimuselokuva, jossa keskustellaan monien ahmed ahneiden mahdollisista sijainneista ja kiistellään kevyesti pomojen ja alaisten välillä. Kohahduttavat räjähdykset ja pari sekuntia pidemmät hahmoja syventävät hetket rikastuttavat kokonaisuutta ilman muuta: jos elokuvassa ei olisi mitään "mitään", olisivat mainitut simulaationi piipanneet, ettei tämä toimi teoriassakaan ja teoriassa tämä toimii. Yhden yksinkertaisen asian sain tästä irti itselleni. Useimmissa elokuvissa terroristi ja sankari kirjaimellisesti juoksevat kilpaa, kunnes juuri ennen viattomien massasurmaa sankari ampuu terroristin ja tylyttää häntä kuivasti. Todellisuudessa kasvoton mies rahoittaa pahan räjähdyksen. Sillä aikaa kun häntä etsitään, muuallakin paukkuu. Jos alkuperäistä kasvotonta joskus päästään ampumaan, ampuja vaikuttaa kusipäältä virnistellessään. Kliseiden purkaminen on aina terveellistä.

München (Munich) on huomattavasti inhimillisempi ja monimerkityksellisempi elokuva terroristijahdista. Zodiac kuvaa huomattavasti rikkaammin ja täten kiinnostavammin hitaasti eteneviä tutkimuksia ja tutkijoiden pakkomielteitä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa