Klassisen koomikkoryhmän The Three Stooges metkuja matkiva komedia The Three Stooges on suomennettu muotoon Nuija, nuijempi ja täysnuija. Inspiroituneena tästä ehdotan että Robert Downey Jr.:n tähdittämän elokuvan Chaplin uusi suomennos on Hömppä-Hitlerin huhhahhei-humppa.

Traileri (löytyy alta) on aiheuttanut peppukipeyttä netissä. Minä pidin sitä lupaavana. Vanhanaikaisessa törmäily- ja kermakakkuhuumorissa on aromeja, joita ei tavoiteta kovin usein piirretyissäkään tätä nykyä. Three Stooges lupaa kunnioittaa alkuperäisiä lyhytelokuvia rakennetta myöten: luvassa on kolme episodia. Ensimmäinen pätkä ilahdutti. Kukaan ei adoptoi orpokotiin hylättyjä sekopäitä Moe, Larry ja Curly, joten he piinaavat nunnia vielä aikamiehinäkin. Trailerista selviää miten lapsellisia jutut ovat, muttei sitä, miten vitsit parhaimmillaan ketjutetaan. Kenties ehdit odottaa jotakin - mutta odotukset rikotaan - mutta sitten odotuksiin palataan! Nauroin alkupuolella siinä missä isomummosikin silloin kun maailma oli mustavalkoinen. On suloisia lapsosia ja lauleluakin, vaikka nunnaa piestään. Ennen wanhaan osattiin paketoida anarkia ja viattomuus.

Spedetrion on lähdettävä maailmalle keräämään rahaa orpokodille. Mäiske huvitti, mutta hetkinen, onko leffalla pokkaa nostaa panoksia ja muuttua uuden ajan nuijailuksi? En muista, ovatko Moen, Larryn ja Curlyn tapaiset tyypit aiemmin ryhtyneet palkkamurhaajiksi. Puhetta on eutanasiasta, mutta kaikissa käytännön merkityksissä kyse on palkkamurhaamisesta. Huvituin jo tästä ideasta, joten jos toteutus olisi idean tasolla, en olisi tällaista "yllätystä" edes paljastanut. Laatupuoli liukastuu banaaninkuoreen. Olisin kernaasti katsonut kolme episodia, jotka keskittyvät tosissaan kolmeen eri ideaan ja ehkä kytkeytyvät toisiinsa löyhästi. Käytännössä leffa on aivan tavallinen laiska komedia. Tarina tulee huumorin tielle ja huumorikin muuttuu kuseskeluksi. Vaikkapa siihen oltaisiin voitu panostaa, mitä antiikkiset hahmot ajattelevat nykypäivästä, mutta sehän olisi vaatinut ajattelua se.

Kolmas episodi ei ole "episodi" missään mielessä. Virallinen teema on tosi-tv, mutta Moen liittyminen idioottisarjaan Jersey Shore on vain sivujuoni. Orpokoti tarvitsee yhä rahaa ja murhajuonen jälkiseuraamuksia on käsittelemättä ja plää plää. Vitsikombot ja kerronta ovat aina vain väsyneempiä. Vanhoissakin mätkintäfilmeissä on tyhjäkäyntiä, mutta kun muistelen minkälaista, mieleeni tulee ensimmäisenä kohtauksia, joissa normaalin näköiset hahmot (tyyliin The Artist) käyttäytyvät hillitysti. Tällainen materiaali saa hullut näyttämään hullummilta. Uudessa leffassa sivuhahmot ovat pinnallisista nykykomedioista tuttuja teennäisiä mitäänsanomattomuuksia.

Kärttyinen ja nopeakielinen Moe, pöllähtänyt Larry ja ylienerginen kalju paksukainen Curly ovat rakastettavia koheltajia myös pääosapoikien Chris Diamantopoulos, Sean Hayes ja Will Sasso versioina. Miten hauskaa olisi se, jos pellejä näyttelisivät tosiäijä Benicio del Toro, huumorintajuton Sean Penn ja itsensä lihottanut Jim Carrey? Se saattaisi olla hervotonta, ja juuri niin oli vähällä käydä, mutta toisaalta vähemmän tunnetut koomikot katoavat rooleihin. Tunnetummat kyvyt arvatakseni sairastuivat itsesuojeluvaistoon hups ihan yllättäen.

The Three Stooges on Peter ja Bobby Farrellyn unelmaprojekti. Veljekset kuin kivekset yrittivät tosissaan tämän tehdä ja tässä tämä nyt sitten on. Jos ei jo selvää ollut, että ohjaajapari on menettänyt otteensa, ehkä et vain ole nähnyt heidän leffojaan viimeisen 10 vuoden ajalta. Wikipediassa luki, että veljekset mielellään maalaavat itsensä nurkkaan kirjoittaessaan: tekniikka johtaa epätavallisiin komedioihin! Aivan ja kun ideat loppuvat tekniikka johtaa komedioihin, jotka kompastelevat mitäänsanomattomuuteensa yritäessään perustella hatusta arvotut ideat.