Lama tuntuu lierolassakin. Lihavina päivinä konna saa huijata vähän kavereitakin, mutta lama-aikana on voitava luottaa kuvioihin, tai homma hyytyy jo varovaisuuteen. Joku on ryöstänyt pokeriturnauksen palkintorahat. Ray Liottan näköinen roisto on niin todennäköisesti syyllinen, ettei hän luultavasti sitä ole. Juttu annetaan palkkamurhaaja Brad Pittin vastuulle. Ammattimiehellä on hallussa koko paketti. Likaisen työn Pitt hoitaa mieluiten hellästi: bisnes on vain bisnestä. Hän myös tietää, ettei se kuka on pilannut bisnekset ole niinkään olennaista kuin se, että jotakuta voidaan syyttää ja rangaista niin, että ulkopuolisetkin ymmärtävät oikeuden tapahtuneen. Hän on palkkionsa väärti, mutta jos hän tarvitsee tässä taloustilanteessa ylimääräistä, yhteyshenkilö on heti huokailemassa. Samaan aikaan mediassa paasataan talouskriisistä ja presidenttiehdokas Barack Obaman lupailemasta uudesta paremmasta ajasta.

Killing Them Softly on poliittisena satiirina kaikkea muuta kuin hienovarainen. Toisaalta huumori avautuu sujuvasti kun vertauskuvallisuutta ei tarvitse kyseenalaistaa. Niin käsitin, että kelmien pokeriturnaus on harmitonta peliä vääryydellä ansaituilla rahoilla kuin maailmantalous ikään. On tosi tuhmaa, jos amatöörit pilaavat ilon yhteen hiileen puhaltavilta ammattilaisilta joilla on säännöt ja kaikkea. Se sanotaan suoraan, ettei ammattilaisroistoilla ole selkeää johtoa: he ovat epämääräinen ryhmä kaverin selän taputtelijoita. Kenties joku myy huumeita lapsille tai vaikuttaa paikallispolitiikassa, sillä ei ole väliä.

Pitt ei ole kummoinen päähenkilö. Hänet nähdään vasta kun häntä tarvitaan ja hänen tehtävänsä on näyttää luotettavalta, mikä on helppoa Pittin karismalla. Kenties katsoja jännittää hänen uhriensa puolesta. Hikiset pikkunilkit puhuvat perverssejä ja yrittävät olla mokaamatta ja kyllähän tätä katsoo. Myös Pittin kollega James Gandolfini kutsutaan maisemiin jauhamaan sontaa. Gandolfinin suusta kuultuna mikä tahansa vaikuttaa aluksi hämäävän merkitykselliseltä. Parhaat päivänsä nähneelle röyhkeälle juopolle ollaan valmiita maksamaan iso palkkio "tässäkin taloustilanteessa" ihan vain aiempien ansioiden perusteella. Kaikessa tällaisessa on yleispätevää totuuden siementä.

Mukana on kaksi erinomaisen näyttävää hetkeä, yksi hidas ja yksi nopea, jotka ohjaaja-kirjoittaja Andrew Dominik liittää pysyvästi portfolioonsa. Nopea kohtaus on vitsi. Hidastettu kohtaus tukee Pittin hahmon filosofiaa antaen elokuvan nimelle päivänselvän merkityksen hienovaraisempien sellaisten lisäksi. Kohtaus on yksinkertaisesti näyttävä. Koska siinä yhdistyy kauneus ja julmuus, siinä on tunnettakin, mikä tuo kyyniseen kokonaisuuteen pikantin säväyksen katkeraa suloisuutta. Kaikki ovat roistoja, mutta vain osalle käy huonosti, eikä sekään välttämättä ole oikeudenmukaista, ja niin toimii maailma. Muillekin valituille tilanteille annetaan hirtehisen toteavaisia sävyjä vanhalla viattomalla musiikilla.

Koin tunnelmat tasaisen viihdyttävinä, vaikka kokonaisuus haiskahti toisinaan luonnostellulta. Vasta kun kuulin viimeisen repliikin, olin varma että ymmärsin jujun ja todella pidin siitä. Kerronta on rentoa ja itsevarmaa: Dominik tietää mitä hän tarvitsee. Liottan hahmon historiaa kuvataan kelaten, koska tämä selittää olennaiset taustat. Pikkunilkit jutustelevat joutavia keskenään, jotta konfliktitilanteissa olisi persoonallisuuksia, joilla on merkitystä. Killing Them Softly on sujuva yhdistelmä kaikenmoista, mitä ohjaajalla mielessään pyöri.

Tarina on monella tapaa kylmä ja kyyninen, mutten kokenut tekijöiden jakavan tätä asennetta. Dominik pyrkii usein purkamaan tilanteiden naiivit ja romantisoidut merkitykset, mutta niin tehdessään hän löytää karua inhimillisyyttä. Hänen edellisissä töissään Chopper ja Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta oli paljon samaa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa