Maailmanloppu saattaa olla lähellä. Romanttinen draamakomedia syyttäköön kaikin mokomin meteoriittia. Kyyneleitä lypsäviä katkeransuloisia tunnelmia olisi hankala viritellä, jos maailmanloppu pitäisi ensin selittää uskottavasti (tyyliin: ydinpommi ammutaan öljylähteeseen ja välitön talousromahdus on viimeinen niitti, joka saa raivostuneet ponifanit ja sarkasmiateistit polttamaan kirkkoja, koska he luulevat tai tietävät, että yleistyneet pedofiliatapaukset johtuvat papeista eivätkä Twilightista. Ennen totaalista katastrofia enkelit puhaltavat pasuunaan ja evakuoivat kunnon kristityt, eli ainakin muutaman rennon rippikoulupapin ja ne bingomummot, jotka eivät kyttää naapureitaan).

Meteoriitti. Jos sitä ei voi pysäyttää, oletko elänyt hyvin, vai yrittäisitkö vielä kiireellä saavuttaa jotakin? Seeking a Friend for the End of the World kertoo jotakin siitä, mikä on hyvää elämää. Valitettavasti huomattava osa leffasta yrittää hauskuuttaa vielä töksähtävämmin kuin edellisen kappaleen sulkeisiin jäänyt osuus.

Steve Carell näyttelee keski-iän kriisin ruumiillistumaa kuten viimeksi Hölmössä hullussa rakkaudessa. Vaimo ei aio tuhlata aikaa turhaan ukkoon. Tuttavapiirin rutiineihin kriisi hädin tuskin vaikuttaa: keskiluokkaiset tyypit virnistelevät yhä teennäisesti ja harrastavat vähän enemmän huumeita ja seksiä. Ennen kuin Carell muumioi itsensä ilottomalla asenteella, hän löytää parvekkeelta Keira Knightleyn. Knightley vaikuttaa aluksi "Maaniselta Keijukaismaiselta Unelma Tytöltä", mutta toisin kuin moinen kiintiöhahmo yleensä, tyttö ei ole muuttumaton luonnonvoima, vaan uuden näkökulman tarpeessa hänkin. Leffa sopii Carellin ja Knightleyn ystäville ilman muuta: molemmat ovat viihdyttäviä jo karismansa vuoksi ja uskottavia tuntiessaan.

Carell päättää etsiä entisen heilansa. Knightley tahtoisi tavata sukulaisensa. Siinä ei erityistä logiikkaa ole miksi he lähtevät etenemään yhdessä, kuten ei ole muissakaan yksityiskohdissa. Jos road movie on pakko tehdä, maailmanlopun luulisi olevan helppo aihe. Satunnaisilla tuttavuuksilla varmasti on outoja tapoja odottaa kuolemaa? Niin. Sankarit tapaavat muun muassa puheliaan mitäänsanomattoman heinäkengän, joka on tehnyt järjettömiä eutanasiajärjestelyjä, ja pommisuojaansa luottavan jämäkän sotilaan, jonka takapihalla on neitimäisiä pieniä värikkäitä autoja, koska... sankarit tarvitsevat auton lainaan.

Ontuvan täytemateriaalin alla on kelpo leffa meille nyyhkytädeille. Eräänkin kerran kun Carell ja Knightley keskustelevat pitkään, asiasisällöstä ei tarttunut tajuntaani mitään, mutta olennaista onkin se, että näyttelijät uskovat hahmoihinsa, jotka nauttivat yhdessäolosta. Lisää tähän lähestyvä kuolema, niin sisältöä on tarpeeksi: "uskalla elää", "arvosta jokaista hetkeä" ja muita pölyisiä viisauksia. Elokuva tahtoo olla vähäeleinen ja herttainen, mutta viihdyttämishaluiset, joskus onnistuvat ja usein epäonnistuvat sivuhahmokohtaukset rikkovat tunnelman. Eräs toimivista sessioista on lyhyt ja mykkä. Ihmiset istuvat rannalla. Ok, kiva! Jos joku avaisi suunsa, hän takuulla selittäisi että varastin bussin ja kidnappasin kaikki tuodakseni heidät tänne ja heh heh.

Jos tyydyttävää romantiikkaa tehtäisiin säännöllisesti, olisin kysynyt tekniseltä puolelta useammin kuin kerran miksei V2.fi:n arkistointijärjestelmässä ole tärkeää lajityyppiä "romantiikka". Siksei ole, että arkiston selailu masentaisi. Seeking a Friend for the End of the World ei sovi järjen ja johdonmukaisuuden ystäville, kuten eivät sovi monet 60-, 70- ja 80-lukujen pöhelöt pätkätkään. Niiden pariin palaan yleensä kun kaipaan tällaista liikuttavaa hömppää, joka vilpittömyytensä ansiosta tuntuu uskottavammalta kuin moni järkevä tarina siinä vaiheessa, kun asialla todella on merkitystä.