Tanita Tikaram on artisteja, joiden ylistetty debyyttialbumi säilyy aina mielissä ylittämättömänä vertailukohtana. Vuonna 1988 Tikaram lauloi alle 20-vuotiaana Ancient Heart -debyytilään Twist in My Sobriety -nimisen kappaleen, josta tuli megahitti ympäri palloa. Siksi onkin outoa huomioida, että tuore Can't Go Back -niminen kokopitkä on vasta artistin kahdeksas täysimittainen tekele.

Tikaram lasketaan osaavien singer/songwriter -kasvojen joukkoon. Tuore albumi asettuu helposti "easy listening" -lokeroon. Tikaramin ääni on arvoituksellisen tumma mutta samalla pehmeän pyöreä. Suurta dramatiikkaa ei ole tarjolla. Albumin aloittava All things to you on kuitenkin erityisen räväkkä ja tunnelmallinen tekele - ripaus alkuaikojen rock'n'rollia tukevan retroilevassa soul/rytmiblues-kuosissa, makeaa mahan täydeltä. Jos koko albumin mitalle olisi osunut vastaavaa 60-luvun hiilipaperikopiointia, hallelujaa ja kädet kohti taivasta. Valitettavasti Tikaramin on helppo siirtyä Make the day -tyylisiin aikuiseen makuun sovitettuihin viihdepaloihin. Dust on my shoes onnistuu kylläkin mainiosti akustisessa maalailussaan, kuten myös viileän tyylikäs Rock & roll.

Mutta mutta, Science alkaa akustien kitaran hampaattomalla lätinällä kuin Spotifyn ärsyttävä mainos. Keep it real yrittää olla niin coolia että, pukumiesten ja säihkyvien naisten klubi-illan muodollisesti pätevää mutta hieman kylmänviileää tunnelmointia. Albumin nimibiisi onnistuu pianojazz-otteella huomattavasti paremmin, ylimääräinen sokeri on pyyhitty lattialle. Heavy pressure lisää syntikkakuvioita rikkoen samalla turhan virallisen tunnelman, lopulta siivuun saadaan jopa viekottelevaa rytmiä Björkin tyyliin - albumin tähtihetkiä. One kiss yrittää myös kapakkajatsin vaikealla saralla, tupakansavu ja viskin tuoksu on kuitenkin poissa.

Tanita Tikaramin kahdeksas albumi tasapainoilee viihteen, kapakkajaskan ja popimman materiaalin välimaastossa. Turhan usein herkkien viisujen taustalle viritellään ylitsevuotavan sokerista jousisoitinmattoa. Kun Tikaramin ääni keskittyy ennemminkin tunnelman luontiin kuin vahvan tunnelatauksen purkamiseen, kiekosta jää helposti hieman laskelmoiva kuva. Tikaramin albumi on täynnä hyvää ja kaunista mutta kuinka monelle sävellykselle uskaltaa luvata pidempää elinkaarta ja yleisön väsymätöntä suosiota?