Tuorein sisältö

Skunk Anansie: Black Traffic

J.A. Kaunisto

22.09.2012 klo 12.43 | Luettu: 4688 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläinen Skunk Anansie julkaisi 1990-luvulla kolme räväkän terävää mutta samalla tunteisiin vetoavaa albumia. Erityisesti bändi muistetaan kaljupäisen vokalistinsa Skinin hyökkäävän ulosannin/ulkomuodon johdosta. Bändi teki paluuta vuonna 2009 kokoelmakiekon ja kiertueen merkeissä. Seuraavana vuonna julkaisu Wonderlustre menestyi mukavasti mutta bändin siistimpi soundi ei välttämättä ilahduttanut kaikkia vanhoja faneja. Tuore Black Traffic ottaa selkeästi askeleen räväkämmän rockin suuntaan vaikkakin balladiainesta löytyy albumilta turhankin suurina pitoisuuksina.

Levyltä löytyy kuitenkin kunnon ärräpäitä tyyliin I will break you - kitaroissa on särinää ja Skin äänessä ärhäkkää narttuenergiaa, tosin Skinin vokalisointi vaikuttaa oudon kireältä. Sad sad sad lisää rytmi-iloittelua mutta asenteen puolesta viisu voisi olla peräisin 90-luvun levyiltä. Spit you out on myös mainio huutopala mutta sokerinen balladi I Hope You Get To Meet Your Hero kuorrutetaan jo turhan tukevalla jousiorkesterihuminalla - riisutummassa muodossa viisua voisi verrata bändin 90-luvun levyjen raastaviin rokkiballadeihin.

Vaikka kevennettyjä fiiliksiä on ilmassa, Skunk Anansie on selkeästi ottanut askeleen kohti rosoisempaa rock-asennetta. Satisfied murisee rennon tehokkaasti mutta Our Summer Kills The Sun ja Drowning -siivujen kaltaiset munattomat viihdefiilistelyt laskevat tehokerrointa. Molemmissa edellämainituissa kappaleissa olisi potentiaalia mutta miksi ihmeessä kaikki rockilta haiskahtava peitetään viihteellisen radiosoittomaton alle!

Ja siitä huolimatta bändillä on heittää levyn loppupuolella tiskiin Sticky fingers in your honey -viisun kaltainen Danko Jones -heristely. Ääripäät ovat turhan etäällä mutta on hauska huomata, ettei Skunk Anansie ole sentään kokonaan menettänyt rähisevää luonnettaan. Wonderlustre-albumi oli muokkaamassa Skunk Anansiesta uutta Keanea mutta nyt toivoa on vielä jäljellä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Medusan perintö... 21 Jump Street... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova