Tuorein sisältö

Total Recall

Ensi-ilta: 31.08.2012
Genre: Sci-fi, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

02.09.2012 klo 14.00 | Luettu: 15896 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Colin Farrellin kulmakarvojen ilmaisuvoimaa on saatettu sensuroida digitaalisesti, jotta kuivan tasohyppelyräiskinnän sankari muistuttaisi vahvemmin videopelihahmoa. Farrell jäykistelee muistinsa menettäneenä agenttina, jonka pitäisi muistaa miksi vain hän voi pysäyttää robottien invaasion. Otsikko on Total Recall, sillä vaikka robottiuhka korvaa Mars-teeman, uutuus käyttää 90-luvun samannimisen hömppäklassikon juonenkäänteitä tutulla rytmillä. Jälleen duunari oppii totuuden itsestään tilattuaan agenttifantasian päähänsä, vai onko kaikki harhaa? Leffa tuntuu vähän siltä, kuin olisit tuossa fantasiafirmassa töissä. Ensimmäisenä päivänä uskoit saaneesi jännän työn, mutta kun 22 vuotta myöhemmin valvot yhä tylsien ihmisten iänikuisia voimafantasioita, saatat haukotella vettä ulos silmistäsi.

Mielestäni alkuperäisteos on vain unta, mutta ei niin kiistattomasti, etteikö tarina olisi mielenkiintoinen. Lähes syvällisten henkilöiden mukaan Arnold Schwarzenegger oli huono valinta tulkinnanvaraisen elokuvan pääosaan, koska hän näyttää toimintasankarilta. Asiaa saa ajatellakin! Leffa kertoo joko toimintasankarista, tai korstosta, joka on ikänsä käynyt salilla rautaa pumppaamassa, koska - hän on aina tahtonut olla He-Man? Ponnisteluista huolimatta, vaikka ihmiskunta on jo valloittanut Marsin, hänen elämänsä on tylsää. Hän päättää ostaa fantasian, johon hän kiintyy niin vahvasti, että se käräyttää hänen päänsä. Lopussa hän silti hymyilee. Leffa on klassikko.

Uudessa versiossa muistoja vääristelevään tuoliin istuu nössö laiheliini. Jää epäselväksi, ehditäänkö varsinaista prosessia aloittaa, kun yhtäkkiä huone täyttyy pyssymiehistä. Ruikku pistää kaikki kylmiksi. Hän lähtee hyppelemään futuristisissa maisemissa. Tämä ei ole uskottavaa, joten olin varma, että tämä on unta. Olin väärässä. Uniteoriaa ei tueta. Molemmista versioista löytyvät samat käänteet, mutta alkuperäinen elokuva on hullumpi ja hulluudessaan loogisempi. Alunperin kolmetissinen prostituoitu on pieni osa "unta". Uudessa versiossa laiheliini tapaa tissit ennen kuin "uni" alkaa. Robotit ovat uuden version ns. erikoinen piirre, mutta nekin esitellään ennen unta. Tällaisista syistä se kohtaus, jossa päähenkilölle yritetään selittää, että hänen on herättävä, on uudessa versiossa huono vitsi.

Käsittelisin tätä kernaasti itsenäisenä teoksena, muttei tämä tee sitä itsekään. Koko leffa on yksi huumorintajuton silmänisku. Se ei ole nyt pääpahis, jolta katkaistaan kädet, vaan robotti, koska ikäraja on matala. Sankari ei irvistele kaivaessaan isoa palloa nenästään, vaan Farrell viiltää kädestään pois liivatelehden muistamatta näytellä. Mutanttien osuus on typistetty yhteen sekuntiin. Leffa ei voi olla huono, jos Bill Nighy näyttelee miestä, jolla kasvaa vauva rinnassaan, mutta kun ei: hän näyttelee saman hahmon realistista versiota ilmeen värähtämättä. Identtiset kaksoset Kate Beckinsale ja Jessica Biel kirmailevat päähenkilön pahana kulissivaimona ja hänen todellisena rakkautenaan. Heidät erottaa siitä, että toisella on poninhäntä.

Haukottelin hemmetisti. Kaksi tähteä on korkeahko arvosana, jolla kunnioitan tuotantosuunnittelua: tämä kyllä näyttää eri elokuvalta. Ihmiskunta on tuhonnut maapallon sotimalla. Hyväosaiset kyräilevät nykyään Euroopassa ja huono-osaiset Australiassa. Planeetan lävistävä hissi on nopein keino siirtyä paikkojen välillä. Aasialaisvaikutteisiin tulevaisuuden maisemiin on pantu vaivaa. Tyylikkäitä toimintasekunteja löytyy muutamia ja eräs hissikohtaus on jopa persoonallinen, mutta pääasiassa elokuva on yhtä innotonta videopelimäistä takaa-ajoa. Muutamat epäuskottavat tehosteet annoin anteeksi. Ammattitaitoisen muovin väsääminen on Die Hard 4.0:n ja Underworld-sarjan ohjaajan Len Wisemanin juttu. Valitse Wiseman tai paketti legoja, jos kärsit paniikkihäiriöistä jännittävien elokuvien aikana.

Suosikkikohtaukseni oli se, kun Farrell soitti parin sekunnin ajan pianoa. Hän ei tiennyt osaavansa! Hänen kasvoillaan oli inhimillistä ihmetystä.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Testament - Dark Roo... Laittomat... >

Keskustelut (7 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.09.2012 klo 14.35 27 tykkää tästä

Boikotoin jo ihan senkin vuoksi, ettei arska-leffoja vain voi uudelleenfilmatisoida.

Oikeasti kaikki muut elokuvat pitäisi kuvata uudestaan Schwarzenegger pääosassa.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

02.09.2012 klo 23.05 2 tykkää tästä

Meh, itse rankkasin paljon korkeammalle, neljäänkin ehkä. Hyvää perustoimintaa, nimenomaan se koomisuuden puute oli plussaa.
lainaa
asdasdvvv

03.09.2012 klo 20.04

Farrell on kyllä nykypäivän yksi epäkarismaattisimmista näyttelijöistä. En käsitä miksi tyyppiä kiinnitetään tällaisiin suurehkon budjetin räiskintöihin. Näkemättä paskaa.
lainaa
teebee

Rekisteröitynyt 22.09.2008

03.09.2012 klo 21.13

Kate Beckinsalesta pitäs antaa pari lisätähteä.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.09.2012 klo 23.27 1 tykkää tästä

asdasdvvv kirjoitti:
Farrell on kyllä nykypäivän yksi epäkarismaattisimmista näyttelijöistä.


Komppaan, vaikka Farrelin Phone Booth oli vallan mainio suoritus.
lainaa
jussikartio

03.09.2012 klo 23.48 5 tykkää tästä

asdasdvvv kirjoitti:
Farrell on kyllä nykypäivän yksi epäkarismaattisimmista näyttelijöistä. En käsitä miksi tyyppiä kiinnitetään tällaisiin suurehkon budjetin räiskintöihin. Näkemättä paskaa.


Samaa mieltä mitä tulee näihin suuren budjetin leffoihin, koska kaveri on parhaimmillaan kun on "omimmillaan" eli se pikkukapinallinen poika Dublinista. Esimerkiksi In Bruges on yksi viime vuosien parhaista leffoista. Phone Booth vaatii myös paljon päänäyttelijältään eikä Farrell siinäkään petä. Odotellaan 7 psychopathsia vielä.

Eri asia on sitten nämä suuren luokan Aleksanterit ja Recallit. Toki näyttelijän pitäisi mukautua leffan mukana, mutta ei se aina onnistu. Iso läjä paskaksi muotoiltua muovia tämä Recall oli eikä sitä kukaan näyttelijä olisi pelastanut.
lainaa
fly

03.09.2012 klo 23.55 1 tykkää tästä

Tässähän on myös mukana kaikkien suosikki kemian opettaja.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova