Woody Harrelson on paha poliisi. Joko leffa on myyty, vai täytyykö mainita, että vanha muikisteleva irvileuka tulkitsee harrelsonmaista ketkua tavallista vakavammin ja vivahteikkaammin? Harrelson on jopa silminnähden laihduttanut roolia varten. Rampart on kiinnostavaa katseltavaa, vaikka varsinainen tarina on kuin ilmapallo, jota katsoja voi halutessaan puhaltaa hyvässä uskossa, kunnes: piuuh.

Elokuvan nimi viittaa Rampart-skandaaliin, jonka inspiroima on myös kulttisarja The Shield - Lain varjolla. Los Angelesin poliisivoimien sisältä paljastui pöyristyttävän väkivaltaisia ja läpimätiä soluja. Elokuva ei käsittele skandaalia juuri lainkaan. Se on jo käynnissä ja sitä hyödynnetään taustatarinana, joka selittää asioita kuten päähenkilön kasvavan vainoharhaisuuden.

Harrelsonin hahmo "Deittiraiskaus" Dave Brown on jotakin antisankarin ja rotan väliltä. Väitetysti hän on teloittanut sarjaraiskaajan. Peruskatsoja on tottunut oman käden oikeuden juhlintaan ja leffa tietää sen. Dave ei ole Batman tai edes Punisher. Hän on sosiopaatti, joka omien sanojensa mukaan ei luultavasti ole tappanut ketään viatonta. Hän keskittyy itsekeskeisesti omiin kuvioihinsa, mutta toisaalta Harrelson on karismaattinen mies ja ehkä Dave tosiaan tappoi tuhman raiskaajan? Alitajunta muistaa kannustaneensa mm. Woodyn Defendor-hahmoa. Jos katsoja on niin tasapainoinen hyvä ihminen, ettei hän ihaile edes vaistomaisesti konnien kurittajaa, elokuvasta haihtuu sen mielenkiintoisin ulottuvuus, koska vaistoa ei tarvitse kyseenalaistaa.

Rampart tapahtuu moraalisessa tyhjiössä. Davea ihaillaan epämääräisesti, mutta ihaillaan. Hän ei ole aktiivinen paha. Hän kiristää ja pieksee ja lavastaa kun se on kätevää. Lähimmäisilleen hän ei ole fyysinen uhka. Dave aidosti välittää kahdesta tyttärestään kuten monikin isäksi itsensä nusaissut elämien pilaaja. Erikoisen asumisjärjestelyn myötä Davella on kaksi ex-muijaa joiden kanssa kinastella. Hän on elänyt jo pitkään laina-ajalla. Kaikki alkaa hajota käsiin, kun "virkavirhe" taltioituu kameralle. Valokeila on tiukasti lukittu mieheen, joka yrittää pelata viimeiset korttinsa ja selviytyä vielä vähän aikaa. Runoillaan, että itseään mies ei pakoon pääse. Leffa on sillä tapaa yleisinhimillinen.

Toteutusta kehtaa kehaista. Ohjaaja Oren Moverman rakentaa näennäistä uskottavuutta hillityllä käsivarakuvauksella ja esimerkiksi toistensa päälle puhuvilla hahmoilla ja kohtauksilla, joilla ei ole selkeää funktiota. Luontevasti virittyneestä tunnelmasta on helppo edetä toimivaan tunteiluun ja muutamaan kuvallisesti taiteellisempaan otokseen. Haukun tätä joka tapauksessa hahmoesittelyksi, sillä toteutus jää kauas sellaisten "toteutuselokuvien" (taidefilmien) kuin Shame ja Poikani Kevin puhuttelevuudesta ja se ei saisi jäädä, kun aihe on kulunut.

Jepujee. Rapurallaa. Ikävää kuinka Rampart-skandaali kuulostaa elokuvan sisältöä kiinnostavammalta elokuvan itsensä perusteella puhumattakaan Wikipedia-sivusta. Toivoin Rampartin muuttuvan L.A. Confidentialin kaltaiseksi tarinaksi jo ennen kuin huomasin, että elokuvilla on sama kirjoittaja. James Ellroy uskoakseni olettaa, että skandaali on (amerikkalaisille) katsojille hyvin tuttu, joten on sallittua luoda hahmotutkielma sen varjossa. Ei! En salli tätä, jos asiaa minulta kysytään, enkä sitäkään, että odotuksia herätetään myös Sigourney Weaverin ja Steve Buscemin kaltaisilla naamoilla, vaikka Harrelson on ainoa joka pääsee tulkitsemaan aitoa hahmoa.

Woody Harrelson on paha poliisi. Jos kiinnostaa, koe tämä elokuva. Piuuh. Ja sitten katsotaan jotakin muuta.