Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises) yrittää kovasti ja maistuu yritykseltä. Tapauksista Batman Begins, Yön ritari, Pako New Yorkista, Rocky 3 ja Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat lainataan lattia, seinät, katto, kaaria ja tapettia. Rahalla saa huippunäyttelijöitä ja -näkyjä. Ohjaaja Christopher Nolan hetkittäin imaisee matkalle karun kuvaston uskottavuudella. Mitä tulee juoniaukkoihin tai "avoimiin kysymyksiin", leffa vuotaa kuin Prometheus sillä erolla, että tämä on sarjan päätösosa. Mitä jää käteen? Himo katsoa vuoden 1990 Turtles? Kylmät väreet iskivät fiilistellessäni kuinka iskevä konna Silppuri olikaan kiitos määrätietoisen toteutuksen.

Bruce Wayne on jättänyt taakseen puku-uran ja halun elää. Nopeasti selviää miksi Nolan taannoin vertasi Waynea outoon erakkomiljonääri Howard Hughesiin. Waynen on ryhdistäydyttävä, kun eeppistä kepposta suunnitteleva terroristi Bane astuu esiin. Banen seuraajat ovat uskollisia kuolemaan saakka. "Olette täällä koska ulkomaailma hylkii teitä. Tämä on perheenne. Minä olen isänne", kähisi Silppuri. Bane on kuivempi setä. On jännää, kun pysäyttämätön härkä vaikuttaa älykkäältä artikuloidessaan kuin Mikki Hiiren kohtaama hullu tiedemies, mutta jos asiaa ajattelee, Bane on näitä käsikirjoituksen lukeneita hahmoja: mikäs siinä julkisesti kukkoillessa, kun tiedät olevasi liian arvokas harhaluodin uhriksi. Yön ritarin Jokeri yritetään korvata Banen luomalla tilanteella, eikä niinkään Banella, joten Bane ajaa asiansa. Tom Hardy istuu rooliin kuten Bronson ja Warrior lupasivat.

Banen ja Batmanin ensitreffit sujuvat. Nolan on kehittynyt toimintaohjaajana ja kehittyy jatkossakin: iskut voisivat osua reippaasti selkeämmin ja tuntuvammin. Vaikutuksen tekee se, kun kohtaus tapahtuu kiinnostavassa ympäristössä ja siihen kuuluu ideoita ja juonenkuljetusta. Tämäkö on itsestäänselvää? Ei se ole. Useimmat sinänsä viihdyttävät toimintakohtaukset ovat mukana jotta tätä kutsuttaisiin elokuvaksi eikä näytelmäksi tai romaaniksi. Kultainen sääntö "älä selitä, vaan näytä" rikotaan lekalla.

Esimerkiksi siinä lipsutaan tökeryyden puolelle, kun hovimestari Alfred ilmoittaa lukeneensa Wikipediasta Banen taustarinan, joten "tässä se tulee". Jopa edellinen elokuva selitetään. Batmanin uhraus ei ollutkaan niin selkeä, että jatkossa poliisit vainoavat häntä, vaan seli, seli, nyt voimme jatkaa. Selittelyllä en viittaa keskusteluihin vaan monologeihin. Useimmat tarinaa kelaavat ja taustoja avaavat selittelyt ovat jopa mielenkiintoisia, mutta jos kysyt katsoisinko elokuvan uudestaan, vastaus on hyvin selkeästi: miksi? On nopeampaa lukea synopsis.

Ikävintä on ymmärtää vähitellen miten vähän merkitystä selittelyllä on. Tarinaan saa laittaa pommin. Katsojalle kelpaa viihde, johon pommit yleensäkin johtavat, mutta mitä helvettiä katsoja kostui pommin kattavasta syntytarinasta? Nolanilla on aiempaa vakavampia ongelmia tekstinsä sujuvuuden ja tyylinsä tasaisuuden kanssa. Toteutus on usein harkittua ja kypsää, tapahtumat on helppo ottaa vakavasti, mutta sitten - taas, kolmannen, neljännen kerran - mutka vedetään suoraksi vaikkapa sillä "hurratkaa, katsomon apinat" -tempulla, että liittolainen saapuu apuun viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Tätä ajatusta juhlin: Yön ritarin paluu on eeppinen, myyttinen kertomus kaupungista ja sen asukkaista, joiden painajaiset toteutuvat. Tätä tavaraa ei teattereihin tauotta työnnetä. Batman on asukkaista kiinnostavin. Lukuisten tasavahvojen tyyppien läsnäolo kuuluu ideaan, mutta onko hahmot valittu oikein? Useat poliisit ja Waynen firman osakkaat ja Seksinainen ovat toimijoita: elokuvahahmoja. Heillä ei ole edes perheitä, joiden luona käydä tunnustelemassa tilanteen todellista merkitystä. Siviilejä kuvataan kaukaa kuin he olisivat näytelmän taustapahveja. Michael Caine tunteilee vakuuttavasti tunteilulle omistetussa kohtauksessa, mutta tämän sivuuttaen Nolan on taantunut siksi Nolaniksi, jonka tunsin ennen kuin ylistin loistoleffoja Yön ritari ja Inception. Vanhalla Nolanilla on kiinnostavia tarinoita, alustavasti draamantajua ja lahnan tunneäly. Loppua kohden lässähtäviä huipentumia alkaa kertyä riesaksi asti.

Toisaalta vaikkapa The Avengers ei edes yrittänyt kaikkea, missä Nolan epäonnistuu. Yön ritarin paluu on pettymys siinä mielessä kuin oli Kummisetä osa III.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa