Death metal -orkesteri Total Devastation iskee tiskiin viidennen kokopitkän merkkipaalunsa. Entombedin harrastama death'n'roll lienee selkeä kulkusuunta ja bändillä on tarjota myös kokeellisempaa lähestymistapaa. Satama on jaettu kahtia, sillä perinteisempää kuolonrullausta halveksiva materiaali ansaitsee oman lokeronsa. Nimittäin Total Devastationin lievästi Neurosis-vaikutteinen, industrialsävyjä lainaava synkistely on hyvinkin kokeellista ja moneen suuntaan venyvää. Ministry on helppo heittää samalle viivalle. Mutta kiekon alkupuoli sujuu enemmän tai vähemmän kuololta haiskahtavan aggression merkeissä.

Heti aluksi pitää kehua albumin korvia kutittelevia soundeja, joita kelpaa ihmetellä kuulokkeiden avulla. Harvoin death metal -kiekko menee melkeinpä hifistelyksi. Sataman miksannut Tomas Skogsberg on säätänyt Entombedin ja Katatonian kiekkoja, joten nappulanvääntö on hallinnassa. Kitaroissa on painoarvoa mutta myös sopivassa määrin lokaa ja ruostetta. Entombed-fiilareita ei voi muuta kuin kiitellä. Myös kokeellisemman kolmanneksen vapaammin etenevä materiaali löytää luontevasti oman äänensä ja soundiosasto lataa pusuttimeen kuin seksitauti.

Levyn avaava Hunger soi ehkä liiankin kireän oloisena mutta Disobedience särisee jo törkeän raakana mättömyllynä. Total Devastation ei humallu vauhdista ja bändin death'n'roll pyörittää tehokasta iskumyllyä. Kireimpiä tapposiivuja kaivaten, My armyn kaltaisia suoraviivaisia Entombed-höyläyksiä ei ole koskaan tarjolla liikaa. Myös Failure ansaitsee isoa kättä.

Kokeellinen puoli aloitetaan mehukkaalla stoner/kuolonrullaus/synkistelutuokiolla nimeltään Poseidon. Moonlight shoves jyrää vastustamattomasti industrialhuuruilla vahvistettuna - kuulostaa vahvasti Ministryn tuotokselta. Commando eksyy aluksi Amerikan takahikiälle kunnes kitaroihin löydetään osoitetta jonnekkin Savannahin sludgesoundin lähteille. Maritime on osaltaan tumman tunnelman luontia ja suorempaa rock-soundia. Ja vokaalit hoidetaan ilman aggressioita.

Total Devastation venyttää ääripäät etäälle. Kokeellista puolta olisi kuunnellut mielellään kokonaisen albumin verran mutta nimenomaan erillisellä rieskalla. Levyn alun ja lopun välille on vaikea solmia punaista lankaa. Kuten sanottua, albumin selkeän antoisa soundi menee jo melkeinpä hifistelyksi. Kaikesta huolimatta huutopuolella kuolonrullaukseen on saatu mahtavasti jortikkaa. Allekirjoittaneen toivelistalla on tulevaisuudessakin kuolonrullausta harrastava Total Devastation. Jos kokeellisempaa puolta on tarjolla, vokaaliosastoon voisi lisätä tuhdisti aggressiopiikkejä.