Tuorein sisältö

Prometheus

Ensi-ilta: 01.06.2012
Genre: Kauhu, Sci-fi, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

02.06.2012 klo 21.00 | Luettu: 53455 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Prometheus on elämys. Prometheus on myös Alien-sarjan esiosa tv-sarjaa Lost kirjoittaneelta Damon Lindelofilta. Lindelofilla on runsaasti idean alkuja, jotka hän esittää aina kysymyksen muodossa. Kysymykset ovat kelpo tyylivalinta tieteiskauhussa. Eipä fani valita, vaikka hänen on pitänyt itse pohtia, mistä alienit ovat kotoisin, koska sarja kertoo alieneiden luomasta uhasta, eikä alieneista. Ei hätää. Prometheus ei selitä mitään. Ongelma on siinä, että Prometheus käyttäytyy kuten Lost: vastauksien on tarkoitus kiinnostaa katsojaa. Prometheus ei käsittele ainoastaan sitä, mikä on salaisuus ensimmäisen elokuvan muumioituneen olennon takana, vaan se kysyy, oliko tällä olennolla jotakin tekemistä ihmiskunnan synnyn kanssa. Teemana on luojan ja luodun suhde. Eräs hahmoista on vastauksia etsivä kristitty ja toinen robotti. Tästä huolimatta mihinkään ei vastata, ellei vastaus ole samalla uusi kysymys.

Pari tiedemiestä löytää identtisiä tähtikuvioita muinaisten kulttuurien maalauksista. Maalauksia ei selitetä, mutta ne johdattavat kaukaiselle planeetalle. Kun sankarit heräävät hyperunesta avaruuslaiva Prometheuksessa, sitä ei selitetä, miksi korporaation edustaja kettuilee heille. Laskeutumispaikan vieressä kätevästi seisovista raunioista löytyy ikäviä asioita. Se selitetään, mitä yhden hahmon täytyy hänen omasta mielestään tehdä, mutta muuta ei. Tämä totisesti on hyväkin asia - elokuvan aikana pohdin mysteereitä mielelläni. Jälkimaku on se, että vajaaksihan tämä jäi, joten näkisin mielelläni jatkoa jo ensi viikon torstaina kello 21.00. Haista paska, Lindelof.

Sen käsikirjoitus oivaltaa, että alkuperäiset hirviöt ovat turhan tuttuja. Aliens fiksusti antoi hirviölle kavereita ja uusia ominaisuuksia. Prometheus fiksusti aloittaa puhtaalta pöydältä. Maassa lilluu matoja, siitä lähdetään. Kun eräs herkullisimman kammottavista kohtauksista valtavirran viihteessä hyvään aikaan oli ohi, tein parhaani sammuttaakseni aivoni, koska olin yhä täpinöissäni, vaikka vaistosin tunnelman pian lässähtävän. Muistellaan ensimmäisen Alienin shokkikohtausta. Örkki lyö itsensä läpi miehen rinnasta. Kohtaus uskottavasti vaikuttaa miehistön mielialoihin, joihin katsoja samaistuu. Vastaavassa tilanteessa Prometheuksessa useimmat hahmot käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, koska elokuvalla on kiire käsitellä seuraavaa asiaa. Lindelof luottaa sisällön määrään eikä laatuun. Tästäkin huolimatta Prometheus on keskitason yläpuolella muun toteutuksen ansiosta.

Ensimmäinen puolisko kärsii korkeintaan pikkuasioista. En tiedä, miksi Guy Pearce näyttelee pappaa huonoissa meikeissä, vaikka hyvin pieneen rooliin oltaisiin voitu kiinnittää veteraaninäyttelijä. Toinen vikatikki on Charlize Theronin näyttelemä yksiulotteinen, b-elokuvamainen narttu. Noin muuten alkupuolen voi ottaa vakavasti. Noomi Rapace on toiveikas ja tunteellinen tiedenainen. Michael Fassbender - sukupolvensa ykkösnimi - on miellyttävä mutta epäilyttävä robotti. Heitä on kiehtovaa seurata erikseen ja yhdessä, joten sekin on jälkiviisastelua, otettiinko hahmoista kaikki irti.

Meikki-Pearce poislaskien ohjaaja Ridley Scott maalaa mahdikasta kuvastoa. Aitojen 3D-kameroiden luonteva käyttö tekee Prometheuksesta yhden harvoista tällaisista, joissa syvyysvaikutelma tehostaa merkittävästi niin myrskyä avoimessa maastossa kuin intiimiä ahtauttakin. Kuten Avatarissa, Hugossa ja monissa animaatioissa, vahva kontrasti asioiden välillä (tässä tapauksessa harvat valonlähteet pimeydessä) mitätöi aurinkolasien sumentavan vaikutuksen. Vaikka synkkä outoilu on sci-fin peruskuvastoa, tuotantosuunnittelulla ja toteutuksella Prometheukseen on puhallettu piristävää tuoreuden tuntua. Elokuva on eeppisen komea, piru vie. 2D-versiota en suostuisi katsomaan, kun taas esimerkiksi perusvaisun 3D-käännöstyön The Avengers katson jatkossa vain 2D:nä.

Tiiviisti tuomiten, Prometheus on poikkeuksellisen näyttävä ja tunnelmallinen perustyhmä tieteiskauhufilmi. Tyhmääkin sci-fiä rakastan ja kirjastokortin omistan, joten hymyilen. 3D-teatterissa Prometheus on huikeampi elämys kuin Alien 3 ja Alien: Resurrection telkkarissa, mutta teattereista poistuttuaan se asettuu Alien-sarjan keskikastiin, vaikka se tahtoisi olla enemmän.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< J. Edgar... The Muppets... >

Keskustelut (35 viestiä)

Bronson

Rekisteröitynyt 29.12.2009

02.06.2012 klo 22.42

"Ensimmäisen katselukerran aikana kysymyksiä on kiva pohtia, mutta tyydyttynyttä oloa leffa ei jätä."

Samaa mieltä olen, mutta silti annoit neljä tähteä? Max kolmen tähden leffa, valitettavasti.
lainaa
dfghd

02.06.2012 klo 23.16 2 tykkää tästä

Haukuit aika tavalla ja annoit neljä tähteä. Tämä kyllä on neljän tähden leffa
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.06.2012 klo 23.59 4 tykkää tästä

Bronson kirjoitti:
"Ensimmäisen katselukerran aikana kysymyksiä on kiva pohtia, mutta tyydyttynyttä oloa leffa ei jätä."

Samaa mieltä olen, mutta silti annoit neljä tähteä? Max kolmen tähden leffa, valitettavasti.


Jep. Leffat ovat huonoja, mutta tykkään niistä silti.

Muutin hieman arvostelun sanamuotoa. Elokuva oli tyydyttävä: pidin siitä suuresti sitä katsoessani ja lähdin salista hyvissä tunnelmissa. Tarina ei ollut: se jäi kesken, mikä tuppasi jälkikäteen harmittamaan.

Katson liikaa leffoja. Koska useimmat leffat ovat huonoja, koska leffoissa on surkeita hahmoja, surkeaa 3D:tä ja sekavia toimintakohtauksia, se on minulle iso juttu, kun hyvät näyttelijät vetävät ihan vakavissaan upean toteutuksen keskellä.

Prometheus sai puoli tähteä enemmän kuin saman lajityypin Pandorum, joka on monien mielestä puhdasta roskaa. Prometheus ja Pandorum esittelevät enemmän ideoita kuin ne ehtivät käsitellä, mutta ainakin ne esittelevät ideoita ja vaikuttavat vilpittömiltä niin tehdessään. Molemmat pitivät mielenkiintoa yllä vaivatta. Prometheus teki vaikutuksen useilla kohtauksilla: saatan katsoa sen uudestaan teatterissa.

Vanha nyrkkisääntö on se, että jos pidät vakavasta sci-fistä ja elokuvista, lue kirjoja.

Muokannut: Jari-Pee 03.06.2012 klo 00.08 lainaa
Haza

03.06.2012 klo 03.12

Itsellenikin tuli olo arviota lukiessa että elokuva ansaitsisi 3 tähteä. Ei kai vaan yksi tähti tule Sci-fi elokuvien puolesta ja onnistuneista lavastesteista. ;)
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

03.06.2012 klo 07.17 1 tykkää tästä

Mikäs hienohelma Jiipeestä on tullu, ku ei enää 2D versiot kelpaa! Sissos :D
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

03.06.2012 klo 11.56

Kuullut tästä vähän valitusta jokapuolelta. Kuulemma tarina on huono ja lopetusta ei löydy.
Näkee sitten, mutta 2D:nä. Teatterit voisivat jotenkin siirtyä passiivilaseihin, koska kukaan täysijärkinen ei jaksa niitä tummanvihreitä särinälinssejä kahta tuntia.
Muokannut: Mirr5 03.06.2012 klo 11.57 lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2012 klo 12.19

Arvostelun on tarkoitus kuulostaa samalta kuin esimerkiksi The Avengersin, Indiana Jones IV:n ja The Muppetsin arvostelujen. Toisin sanoen arvosana tulee sillä perusteella, että "ei ole häpeä olla huono, jos olet joka tapauksessa yksi parhaista". Toisin sanoen joissakin elokuvissa on runsaasti heikkoja piirteitä, mutta myös niin vahvoja puolia, etteivät ne käytännössä häviä vertailua useimmille elokuville (2-4 tähteä), vaan ainoastaan parhaille elokuville (4½-5 tähteä).

"Mikäs hienohelma Jiipeestä on tullu, ku ei enää 2D versiot kelpaa!"

En katso väritettyjä mustavalkoelokuvia. En katso enää elokuvia, jotka on leikattu väärään kuvasuhteeseen kotijulkaisua varten: heitin ne DVD:t roskiin. Kun Suomesta lopetettiin sensurointi, en ole suostunut katsomaan sensuroituja elokuvia. Kirjoitin kirjeen maahantuojalla, koska Darkmanin DVD:stä puuttui pari sekuntia, vaikka kannessa elokuvan mainittiin olevan leikkaamaton. En katso elokuvia puhelimella. En katso pilattuja elokuvia.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

03.06.2012 klo 12.36

Jari-Pee kirjoitti:

"Mikäs hienohelma Jiipeestä on tullu, ku ei enää 2D versiot kelpaa!"

En katso väritettyjä mustavalkoelokuvia. En katso enää elokuvia, jotka on leikattu väärään kuvasuhteeseen kotijulkaisua varten: heitin ne DVD:t roskiin. Kun Suomesta lopetettiin sensurointi, en ole suostunut katsomaan sensuroituja elokuvia. Kirjoitin kirjeen maahantuojalla, koska Darkmanin DVD:stä puuttui pari sekuntia, vaikka kannessa elokuvan mainittiin olevan leikkaamaton. En katso elokuvia puhelimella. En katso pilattuja elokuvia.


Väitätkö nyt että leffasta puuttuu jotain oleennaista 2Dnä?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2012 klo 12.40 2 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Väitätkö nyt että leffasta puuttuu jotain oleennaista 2Dnä?


Kyllä.
lainaa
Duke2d

03.06.2012 klo 13.42 4 tykkää tästä

Prometheus on tylsä ja yliarvostettu teos.
Itse nautin edelleen myös 2D leffoista. 3D aiheuttaa itselle lähinnä päänsärkyä.
Onneksi esim. The Expendables 2 tulee teattereihin ainoastaan 2D muodossa.
lainaa
jej

03.06.2012 klo 13.59

2D versiolle annan 3 tähteä. Lähinnä häiritsti hahmojen surkeasti selitetyt motiivit, epäuskottava käyttäytyminen ja muutamat itselleni jääneet aukot juonessa. Ihan kiva.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2012 klo 14.02 3 tykkää tästä

Jos leffa on kuvattu oikeilla 3d-kameroilla, se on tarkoitettu katsottavaksi 3d:nä, hämylinssit tai ei.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

03.06.2012 klo 14.43

Vaikka elokuva oltaisiin kuvattu 3d-kameroilla, 3d on siltikin gimmick. Vakavasti ottaen sitten, kaipaan hieman Ridley Scottin hitaita, liikkumattomalla kameralla kuvattuja kohtauksia. Prometheus taas sitten on oikeasti varmaan ainoa laadukas lähiaikojen uudelleenlämmittelyprodu ehkä siksikin, että se koettaa kovasti olla jotain muutakin kuin nostalgiarahastus. Ja sen seurauksena onkin. Ah, Alienit; mikä tahansa on parempi kuin Resurrection, jolloin on helppoa päästä laadullisesti sarjan keskiväliin. Vaan kyllähän tämä oikeasti olikin vähintään elokuvasta tämän vuosikymmenen aikana kummunneista uutisista ja teasereista eteenpäin odottamisen arvoinen, vaikkei 90-luvun myöhäispuolelta asti.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2012 klo 15.13 2 tykkää tästä

Raimu kirjoitti:
Vaikka elokuva oltaisiin kuvattu 3d-kameroilla, 3d on siltikin gimmick.


Katsoisin Prometheuksen mieluummin mustavalkoisena ja 3D:nä, kuin väreissä ja 2D:nä, koska olen nähnyt enemmän hyviä värejä kuin hyvää 3D:tä. Jos tarina on hyvä, elokuva ei tarvitse kumpaakaan gimmickiä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

03.06.2012 klo 15.18 1 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Jari-Pee kirjoitti:

"Mikäs hienohelma Jiipeestä on tullu, ku ei enää 2D versiot kelpaa!"

En katso väritettyjä mustavalkoelokuvia. En katso enää elokuvia, jotka on leikattu väärään kuvasuhteeseen kotijulkaisua varten: heitin ne DVD:t roskiin. Kun Suomesta lopetettiin sensurointi, en ole suostunut katsomaan sensuroituja elokuvia. Kirjoitin kirjeen maahantuojalla, koska Darkmanin DVD:stä puuttui pari sekuntia, vaikka kannessa elokuvan mainittiin olevan leikkaamaton. En katso elokuvia puhelimella. En katso pilattuja elokuvia.

Väitätkö nyt että leffasta puuttuu jotain oleennaista 2Dnä?
Joo, se ikävä tunne kun pari tuntia pitää epämukavia ja tummentavia "3D" laseja päässään. Yhtäkään 3d leffaa en ole katsonut jossa tämä 3d efekti olisi tuonut _mitään_ lisäarvoa elokuvalle. Avatarin 3d:tä kehuttiin, mutta mitään iloa siitäkään ei elokuvan kannalta ollut. Itse taas en enää suostu katsomaan yhtäkään elokuvaa "3D":nä ennen kuin ärsyttävistä laseista päästään eroon.

"jej" tiivisti omatkin tunnelmani leffasta hienosti. 3 tähteä. Ihan kiva. Mutta eikös Ridley moneen kertaan sanonut, että Prometheus ei ole esiosa Alienille? Itsestäni se kyllä aika pitkälti siltä tuntui. Noh, ihan sama...
Muokannut: Duster 03.06.2012 klo 15.20 lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

03.06.2012 klo 15.55

Duster kirjoitti:
Joo, se ikävä tunne kun pari tuntia pitää epämukavia ja tummentavia "3D" laseja päässään. Yhtäkään 3d leffaa en ole katsonut jossa tämä 3d efekti olisi tuonut _mitään_ lisäarvoa elokuvalle. Avatarin 3d:tä kehuttiin, mutta mitään iloa siitäkään ei elokuvan kannalta ollut. Itse taas en enää suostu katsomaan yhtäkään elokuvaa "3D":nä ennen kuin ärsyttävistä laseista päästään eroon.


3D saattaa tuoda ihan kivaa syvyyttä leffaan, mutta mielestäni enemmän juuri menettää värien ja valoisuuden katoamisessa, ja siinä ärsyttävässä värinässä mikä tuntuu aktiivilaseissa olevan aina vaikka patterit oli juuri vaihdettu. Avatarista tykkäsin 3Dnä, mutta sitä mitä enemmän näitä käy katsomasssa, sitä enemmän teknologian puutteet tuntuvat nousevan esille.
lainaa
jonny_boy

Rekisteröitynyt 24.02.2008

03.06.2012 klo 16.11 3 tykkää tästä

Lost oli täyttä kuraa ja Lindelof melkein pilasi tämänkin. Ihan samat pettymyksen tunteet kuin ennenkin; paljon kysymyksiä ja ei yhtään vastauksia. Teematkin esiteltiin, mutta niitä ei käsitelty juuri yhtään. Toivottavasti jatko-osaa ei tule..

Tunnelmallisesta ja laadukkaan näköisestä sci-fi-viihteestä kuitenkin 3 tähteä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.06.2012 klo 17.00

Ne huikeat kaks 3D leffaa jotka oon nähny on omasta mielestä jääny nimenomaan aika "gimmick" tasolle. Kummastakaa ei oo juuri jääny mielee mitää semmosia "WOAH!" elämyksiä mitä olis tullu siitä 3D:stä. Kyseiset leffat oli siis The Lion King ja Avatar. Ei siitä haittaakaan tietenkää ollu, eikä minua tuo tummentuminen saati ne lasit juuri häiritte ku olen silmälaseja tottunu naamalla pitämään. Silti valitten mielummin 2D näytökset, ja niin varmaan teen tämänki osalta.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.06.2012 klo 18.27

perato kirjoitti:
Ne huikeat kaks 3D leffaa jotka oon nähny on omasta mielestä jääny nimenomaan aika "gimmick" tasolle. Kummastakaa ei oo juuri jääny mielee mitää semmosia "WOAH!" elämyksiä mitä olis tullu siitä 3D:stä. Kyseiset leffat oli siis The Lion King ja Avatar...

Itse taas pidin Avatarin katsomista elokuvateatterissa 3D:nä jättiscreeniltä vähän samanlaisena elämyksenä kuin huvipuistossa käynti. Tai olo oli salista ulos kävellessä ainakin yhtä mukava kuin jostain Linnanmäen laitteesta poistuessa. Elokuvakokemuksena täyden viiden tähden arvoinen ja unohtumaton suoritus, telkkarista katottuna "vain" perushyvä kolmen tähden leffa.

Prometheuksella on näköjään sama "vika". Saa nähdä, käviskö tämän kattomassa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.06.2012 klo 19.59

Execta kirjoitti:
perato kirjoitti:
Ne huikeat kaks 3D leffaa jotka oon nähny on omasta mielestä jääny nimenomaan aika "gimmick" tasolle. Kummastakaa ei oo juuri jääny mielee mitää semmosia "WOAH!" elämyksiä mitä olis tullu siitä 3D:stä. Kyseiset leffat oli siis The Lion King ja Avatar...

Itse taas pidin Avatarin katsomista elokuvateatterissa 3D:nä jättiscreeniltä vähän samanlaisena elämyksenä kuin huvipuistossa käynti. Tai olo oli salista ulos kävellessä ainakin yhtä mukava kuin jostain Linnanmäen laitteesta poistuessa. Elokuvakokemuksena täyden viiden tähden arvoinen ja unohtumaton suoritus, telkkarista katottuna "vain" perushyvä kolmen tähden leffa.

Prometheuksella on näköjään sama "vika". Saa nähdä, käviskö tämän kattomassa.
Mulle joka leffa on elokuvateatterissa eri kokemus ku kotona kotottuna, oli sit käytös 24 tuuman näyttö tai 100 tuuman kkangas kotiteatterilla. Ei se 3D ole tuonut arvoa niihin kokemuksiin juuri nimeksikkään. Ehkä se piirun verran jopa loitontaa siitä kokemuksesta ku alkaa kiinnittää niihin satunnaisiin 3D efekteihin huomiota.
lainaa
Jugo

03.06.2012 klo 20.31

Elokuva oli n. 3.5 tähden arvoinen tekele. 3D ei omasta mielestäni tuonut elokuvalle mitään, ei siis kertakaikkiaan mitään lisäarvoa. Kuulun muutenkin tähän ryhmään joka ei 3D:nä elokuvia tykkää katsoa (ainakaan niin kauan kun kyseinen teknologia on täysin lastenkengissä).

Voisin jopa luonnehtia, että kyseinen leffa olisi kaivannut enemmän lihaa luidensa ympärille. Puoli tuntia lisää kestoa ei ainakaan olisi haitannut kokonaisuutta koska nyt punainen lanka katosi kuin kuuluisa pieru saharaan, toisaalta käsikirjoittajat huomioon ottaen homma olisi pidemmän keston myötä todennäköisesti mennyt entistä sekavammaksi ja järjettömämmäksi.
lainaa
make

03.06.2012 klo 20.48

Leffa oli hyvä ja tähdet sopivia. 3D:stä ei ainakaan jäänyt mitään huonoa sanottavaa. Loppuu se ulina.
lainaa
Star-Man

Rekisteröitynyt 14.07.2008

03.06.2012 klo 21.40

3D:stä luonnehtisin sitä, että se on hyvinkin rasittavaa elokuvan alussa. Ensimmäisen tunnin sisällä silmät sitten vähitellen siihen tottuvat.
lainaa
lazydaddycool

03.06.2012 klo 22.08

Tulee se päivä kun niille laseille nauretaan ja siihen asti vedän 2Dnä.
lainaa
Weteraani

04.06.2012 klo 00.01

Star-Man kirjoitti:
3D:stä luonnehtisin sitä, että se on hyvinkin rasittavaa elokuvan alussa. Ensimmäisen tunnin sisällä silmät sitten vähitellen siihen tottuvat.

Joskus toisinkin päin: Hugoa katsoessani pahoinvointini kasvoi leffan edetessä, loppuvaiheessa liki sietämättömäksi.
lainaa
jepp

04.06.2012 klo 02.26

Itsellä tuli The Avengersin katsomisen jälkeen jumalaton päänsärky. Ei vissiin noi 3D leffat oikein sovi mun pääkopalle..
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

04.06.2012 klo 09.56

Hienosti toi prometheus toimi 2d:nä. ITse en edes pidä 3d-efektistä leffoissa. Eri "syvyydet" näyttää ihan pahvista leikatuilta eikä oikealta 3d:ltä. Mutta oli tämä ihan viihdyttävä pläjäys, mutta tosiaan olisi ollut kiva saada joitain vastauksiakin, nyt tuli vaan roppakaupalla lisää kysymyksiä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

04.06.2012 klo 18.35

Mirr5 kirjoitti:
3D saattaa tuoda ihan kivaa syvyyttä leffaan, mutta mielestäni enemmän juuri menettää värien ja valoisuuden katoamisessa, ja siinä ärsyttävässä värinässä mikä tuntuu aktiivilaseissa olevan aina vaikka patterit oli juuri vaihdettu. Avatarista tykkäsin 3Dnä, mutta sitä mitä enemmän näitä käy katsomasssa, sitä enemmän teknologian puutteet tuntuvat nousevan esille.
Kyllä. Efekti on ihan kiva ekalla kerralla, mutta 30min jälkeen toivoo vain pääsevänsä eroon niistä rasittavista laseista. Jos samaan3d efektiin pystyttäisiin ilman laseja, niin en suhtautuisi yhtään negatiivisesti 3d-leffoihin. Kyllähän sitä kai kovasti yritetään niistä laseista eroon päästä, mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa...
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

04.06.2012 klo 19.30 1 tykkää tästä

Käsis oli kyllä aivan hirveää kuraa. Hahmot käyttäytyivät luonnottomasti miten sattuu, juonen logiikka veny ja paukkui, hirveän mauttomia ja typeriä suunnitteluratkaisuja, rakennetta ei ollut. Ajatella että sulla on miljardiluokan tutkimusmatka, ja mukana olevat tiedemiehet ja sotilaat käyttäytyvät kuin amerikkalaiset esiteinit tutkimassa pikkukaupungin hylättyä tehdashallia. Sitten on nämä insinöörit jotka tylsyydessään ovat ehkä pahin lorenraiskaus sitten Mass Effect kakkosen.

Pyrin olemaan ajattelematta tätä elokuvaa kun seuraavan kerran katson Kahdeksannen Matkustajan.

Leffa on about yhtä huono kuin Alien Resurrection. What a shame.
Muokannut: Mirr5 04.06.2012 klo 20.09 lainaa
Diaz

05.06.2012 klo 22.18

Ei tuossa mitään trollausta ollut. Enemmän trolleja nämä periaatteesta haukkujat ovat. Ja "vastaukset" kuuluu lasten elokuviin. Ei todellisessa elämässäkään mitään syvällisiä tarkoituksia tapahtumille tyypillisesti lyödy. Vastausten kaipuu sen sijaan on ihan todellista, mistä tietysti kertoo miljardien ihmisten epätoivoinen usko satuolentoihin ja ties mihin älyttömään.

3D teki tämän elokuvan katselemisesta kiistatta nautinnollisempaa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.06.2012 klo 23.05

Mirr5 kirjoitti:
Käsis oli kyllä aivan hirveää kuraa. Hahmot käyttäytyivät luonnottomasti miten sattuu, juonen logiikka veny ja paukkui, hirveän mauttomia ja typeriä suunnitteluratkaisuja, rakennetta ei ollut. Ajatella että sulla on miljardiluokan tutkimusmatka, ja mukana olevat tiedemiehet ja sotilaat käyttäytyvät kuin amerikkalaiset esiteinit tutkimassa pikkukaupungin hylättyä tehdashallia. Sitten on nämä insinöörit jotka tylsyydessään ovat ehkä pahin lorenraiskaus sitten Mass Effect kakkosen.
Pyrin olemaan ajattelematta tätä elokuvaa kun seuraavan kerran katson Kahdeksannen Matkustajan.
Jossain määrin samaa mieltä. Joskin en ihan yhtä negatiivinen ole. Leffa oli 2D:näki näyttävä ja näyttelysuoritukset oli osittain hyviä(lähinnä Fassbender ja Rapace). Lähinnä tuo joidenki hahmojen ihan järkyttävän stereotyyppinen käyttäytyminen rasitti jo alkuvaihees.

Tosiaan ihmeen epäloogisuuksia leffassa esiinty jonku verran jotka omalta osalta vesitti sit juontaki. Joidenki asioiden "arvuuttelu" oli taas enemmän Lost tyyppistä kässärikirjottajan laiskuutta ku oikeaa asioiden avoimeksi jättämistä. Mitään kauhua täs leffas ei kyl ollu.

Ihan kiva mut eipä tätä oikeen voi nähdä millään tavalla tarpeelliseksi osaksi Alien saagaa. Irrallisena scifi-leffana sieltä paremmasta päästä.
lainaa
Kazu

06.06.2012 klo 10.00 1 tykkää tästä

2D:nä tuli katsottua, joten en puutu rainan 3D-tunnelmiin.

Leffa menee minun kategorioissani luokkaan "Moni kakku päältä kaunis". Elokuvahan oli komea ja hienosti toteutettu. Monikaan asia ei visuaalisesti häirinnyt. Ehkä hieman jollain tavalla monotoninen värimaailma, mutta sopii sinällään lajityyppiin. Muuten visuaalinen puoli oli mielestäni hyvä.

Juoni oli ns. peruskauraa, mennään tutkimaan jotain ihmeellistä ja yritetään saada yhteys ET:ihin. Ainoa selkeä eroavaisuus oli ns. militanttijaoksen puuttuminen. Tämä exkursio koostui pääasiassa tiedemiehistä plus välttämättömästä miehistöstä.

Paljon epäloogisuuksista voi tietenkin selittää itselleen sillä, että "tarkoituksella herätellään kysymyksiä", mutta kyllä tuossa mentiin monessa kohtaa käsittämättömästi "metsään". Kohtien läpikäyntiin menisi muutama sivu, mutta mainitaan herkullisimpia...

Aloitetaan alkumatkasta... Biljoonaluokan projekti, ollaan ns. "keskellä ei mitään", saavutaan perille. Mitä tehdään ensimmäisenä? Laskeudutaan tietenkin, minkä ihmeen takia ilmakehää, ilmastoa ja säätä pitäisi havainnoida? Turhahan siihen on varautua millään tavalla, eikö? Eiköhän mennä riskillä sisään ja katsota mitä tulee?

Mennään sisälle "pyramidiin" ja otetaan kypärät pois, kun mittarit näyttävät hengityskelpoista ilmaa. Ollaan kuitenkin vielä vissiinkin ajalla, jossa avaruusmatkailu ei ole ihan jokapäiväistä, eikä uusien maailmojen tutkiminenkaan ole rutiinia... Just...

Myrskyn ajaksi pari miestä jää jumiin "pyramidiin". Mitä he tekevät? Eivät tietenkään odota paikoillaan, vaan menevät paikkaan, josta on löydetty suljettu ilmasto (joka nyt siis on jo sotkettu ulkopuolisella ilmalla) ja mm. irronnut pää ja jotain biomateriaaleja sisältäviä "kanistereita", ja jossa kaikkia jo pelotti valmiiksi.

Biologi näkee ET-madon, ja kohtelee sitä kuin lemmikkikoiraa? Jopa senkin jälkeen, kun se tekee selkeitä uhkaavia eleitä. Ei helvetti...

Geologi saa happoa naamalleen ja muuttuu supervoimaiseksi zombieksi? Hei kamoon...

Ns. päätutkijan mies saa androidin toimien seurauksena "tartunnan" ja pääbitch polttaa flamerilla hengiltä. Hetki itketään ja sen jälkeen kaikki on kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Medicube (vai mikä se nyt olikaan) on matkassa mukana, mutta jostain syystä conffattu vain miehille? Ehkä periaatteellisesti voisi ajatella, että se oli mukana vain hankkeen isää varten, mutta kuitenkin...

Jne.jne.jne.

Kokonaisarvioni olisi siis "Näyttävä, mutta jotakuinkin lattea kokemus". Ns. Hypeen verrattuna jopa erittäin lattea kokemus. Kuitenkin ihan kelpo sci-fi leffa, jos ei nyt liikaa pysähdy yksityiskohtiin ja keskittyy enemmän kokonaiskuvaan. Kolme tähteä.
lainaa
asfasda

06.06.2012 klo 12.30

Olis kannattanut kattoo 3D:na, paljon hienompi kuin kaikki muut näkemäni 3D leffat, kuvattu ilmeisesti 3D kameroilla? Leffasta olen samaa mieltä useimpien kanssa, todella näyttävä, mutta käsikirjoitus aika kuraa. Ärsytti myös stereotyyppiset hahmot.. varsinkin tässä "käärme" kohtauksessa, odotin enemmän kauhua ja verisempikin olisi voinut olla. Mutta Fassbender, Theron ja Rapace olivat loistavia.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.06.2012 klo 21.51

Kazu kirjoitti:

Medicube (vai mikä se nyt olikaan) on matkassa mukana, mutta jostain syystä conffattu vain miehille? Ehkä periaatteellisesti voisi ajatella, että se oli mukana vain hankkeen isää varten, mutta kuitenkin...

No eihän täs mitää epäloogisuutta ollu. Tarkotus oli että katsoja miettii miksi miestä varten ja kohta se sitte kerrottiin. Ja aiemmin oli jo todettu et pirun harvinainen ja kallis laite. Muuten kyl samaa mieltä noista typeryyksistä.
lainaa
Bobby

08.06.2012 klo 00.58

Huh huh, mikä valtaisa pettymys! Pelkkiä aivopieruja, aukkoja ja epäloogisuuksia, joita yritetään sitten peitellä kauhealla kouhotuksella.

Tässä hyvä listaus kaikesta, mikä Prometheuksessa aiheutti facepalmia ja v*tutusta:

http://www.godlikeproductions.com/forum1/message1891495/p
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova