Marilyn Mansonin edellinen albumituotos The High End Of Low pöyhkeili popimmalla soundilla ja massiivisella tuotannolla. Rockin äpäräkusipaa numero yksi kuulosti paikoin kuin Depeche Moden keulalle kiinnitetyltä Curen Robert Smithilta. Levyllä oli hetkensä mutta myös paljon rihkamaa ja asiaan kuulumatonta sievistelyä. Jos aikoo huutaa "fuck", miksi koristella keskisormen heristelyä sievillä soundeilla?

Born Villain on osin toista maata. Kiekko kuulostaa karheammalta ja soundeihin on uponnut selkeästi vähemmän dollareita. Albumi kuulostaa melkeinpä bändilevyltä. Manson etsii innoitusta nuoruuden post-punk/new wave/goottihuuruista. Luonnollisesti mukana on myös vahvoja industrial-virityksiä - Overneath the Path of Misery voisi löytyä Ministryn albumilta. Kaiken yhteen liittävänä liimana kaikuu yhä Mansonin häiriintynyt olemus, jossa on friikkikerrointa vähintään puolentoista Johnny Deppin verran.

Slo-Mo-Tion tyrkyttää mukavan 80-lukulaista mutta hauskasti kirskuvaa soundia. The Gardener kaipaisi reilumman annoksen likaista, genitaalialueelle tökkiää skebaa. The Flowers of Evil vaikuttaa edellisen sisarteokselta...kunnes kertosäkeen kohdalla Manson heittää pöytään retroilevan The Killers-vaihteen. Allekirjoittaneen mielestä parhauden lähteillä ollaan vimmaisen Murderers Are Getting Prettier Every Day -siivun kohdalla, joka sylkee ja potkii kuin Manson joskus vuonna miekka ja kivi.

Kiekon päättävä You're so vain on hyvä esimerkki Born Villain -albumin vähemmän pöyhkeästä olemuksesta. Manson vaikuttaa paikoin ihan oikealta rokkarilta eikä miljooniinsa tukehtuvalta elostelijalta. Onko albumi sitten "ihan kiva" vai hieman parempi kuin "ok"...Mansonin kohdalla tuollaisen pohtiminen osoittaa jotain olevan vialla. Miten ihmeessä miehestä kaivetaan esille se alkuvoimainen friikkisirkus ja vaaran tuntu, jota voi aistia vaikka Antichrist Superstar -albumin ulostusta ihmetellessä.