Punk rock on yksinkertainen asia. Ainakin siltä se kuulostaa Hasta La Vista Social Clubin neljännen kokopitkän äärellä. "Good old punk 'n' roll from Savo". Hasta La Vista Social Club onnistuu Melt-albumillaan melkeinpä kaikessa - soitto soi rentona, perinnetietoisuus on kunniassa ja pientä kokeilunhaluakin on ilmassa. Soundeilla ei lähdetä elvistelemään mutta ulosantiin on saatu riittävän ilmava ote...sortumatta kuitenkaan liian pehmeään ulkomuotoon. HLVSC:n kohdalla hyötyä lienee myös bändin "billyinnostuksesta" eli psychobilly ei ole bändille mikään viisisarvinen mörkö.

Kun liikutaan akselilla Social Distortion/I Walk The Line, Hasta La Vista Social Club on enemmän kuin kotonaan. Kiekon alkuun säädetään hieman perinnemusiikin sävyjä mutta Walk with the gods ja Poisoning iskevät täsmäpommin suoraan kulkusiin. DTTG on tuttua ja turvallista mutta jösses kun kertsissä irtoaa ilmoille kunnon yhteislaulukööriä. Gimme time on kiireisempi mutta kertosäkeen kohdalla homma on selkeää ja innostavaa punk-karaokea.

Death is not the end testaa haikeanoloista rautalankaskebaa ja Lonely again koristellaan country/folk-fiilareilla mutta viisut sopivat kokonaisuuteen saumattomasti. No rules lienee albumin raskain tekele mutta irvistely ei mene yli ja viimeistään kertosäkeen soidessa viisuun saadaan mukava psychobillykuorrutus. Final isolation leikittelee hieman laveammassa rokkilokerossa.

Hasta La Vista Social Club on tehnyt hyvän mielen punk rock -rieskan, josta ei todellakaan puutu reipasta asennetta ja kaverifiilistä. Albumin huonoksi puoleksi voidaan laskea, että vaikea tästä on pistää paremmaksi!