Battleship
Ensi-ilta: | 13.04.2012 |
Genre: | Sci-fi, Sota, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
Mitä, miksi, minkä aikojen? No, kun me harrastimme ruotsintunnilla jätkänshakkia, opettaja luuli, että pelaamme laivanupotusta. Ha haa. Aloimme pelata juuri sitä ruutupaperilla. Koska maailmassa on isovanhempia, joilla on enemmän rahaa kuin ideoita, Hasbro kaupittelee marketeissa muovista laivanupotusta. Siihen perustuu jättibudjetin toimintaelokuva Battleship. Mukana on avaruusolentoja, joita lämpimiin muistoihini ei ainakaan kuulu? Förttifyyra. Köttbullar. Pääsin viimeisestä tentistä läpi, vaikka ryhdyin opiskelemaan ruotsin alkeita viikkoa ennen sitä. Se oli kiltisti tehty opettajalta. Tietenkin ope saattoi olla avaruusolento, joka pitkällä tähtäimellä yritti murentaa ihmiskunnan sivistyksen tason. Jos asiaa näin järkeillään, syy katsoa leffa alkaa teoriassa hahmottua ainakin melkein tai no ei oikeastaan.
Oliot joka tapauksessa hyökkäävät. Ne eristävät palan vesistöä voimakentällä. Pelilaudalle jää ihmisten sota-aluksia. Lainehilla pomppivat ufolaivat on upotettava ennen kuin E.T. soittaa kotiin. Ne kääntyvät nopeasti, joskin rehvakkaan epäuskottava ankkurikäännös ajaa saman asian. Kaaressa kiitäviä ufokranaatteja on hankala posautella minigunilla. Sirkkelipyörävehkeet vasta vaarallisia ovatkin, siis jos niitäkään ei tajua torjua. Avaruuden barbaareilla on puolellaan yllätyksen etu. Tykillä he kyllä hajoavat. Uskoakseni Jukka Emil Vanajalta näyttävät muukalaiset yrittävät viestiä kotiin, että vastarinta on hirmuista, älkää piruvie tulko tänne, hulu lulu lulu, mutta toki ihmisillä on oikeus pelätä laajempaa invaasiota.
Sankarina häärii kauhea paviaani, johon personoituu amerikkalainen uho. Väitetysti heppu on lahjakas. Katsoja muistaa hänet marketin ryöstöstä, mikä on niin nolon epähauska "hauska kohtaus", että melkein huvituin. Ryöstön jälkeen veli sanoo, että nyt ryhdistäydyt ja lähdet armeijaan! Niinpä sankari pari minuuttia myöhemmin johtaa laivaa, koska pari korkeampiarvoista kupsahti.
Järjen häivää ei näy. Ainoa käänne josta hymyn verran nautin edustaa lapsellisen noloa patriotismia Michael Bayn tyyliin: poikkeuksena sääntöön kohtaus on herttaisen naurettava. Kerronpa miksi tehostefilmissä saisi järkeä olla. Eräs taisteluista on ehtaa laivanupotusta. Ufot ovat piilossa, joten sankarit tekevät tietokoneella ruudukon ja ryhtyvät pelaamaan. Session aikana nähdään kalliita tehosteita, mutta enimmän aikaa seuraamme ruudukkoa ja toinen toistaan ontompien hahmojen kasvoja. Kohtaus on "jännitystä". Räjähdykset voivat viihdyttää, vaikkei leffassa toimisi mikään muu, mutta ruudukon seuraaminen totisesti ei voi. Vuosikymmenen huonoin toimintakohtaus on löytynyt.
Rahaa on poltettu. Yhteensä viitisen minuuttia miellyttivät aistejani. Draaman taju on hyvin huono. Ufo ja laiva saattavat lipua hiljalleen vierekkäin, eikä mitään tapahdu, koska ufomiehillä on asenneongelma. Sama toistuu lähietäisyydellä. Haarniskoidut vanajat köpöttelevät piittaamatta ihmisistä, jotka yrittävät epätoivoisesti musiikilla ja kameran tärinällä virittää itsensä luulemaan, että käynnissä on toimintakohtaus. Eräs vanaja eksyy tykin eteen. Toistan: ison tykinpiipun eteen. Ennen laukaisua sankari tietenkin sanoo "tästä saat senkin motherfphh-PG-13".
Battleship on robottimainen rutiinisuoritus. Kaikki on lainassa jostakin: useimmat asiat Bayn leffoista, osa estetiikasta videopeleistä, musiikkikin Tron: Perinnöstä. Näyttelijät ovat nukkeja. Liam Neeson sai taas kahvia juodakseen tekemättä mitään. Se on nykypäivää, ettei iso leffa sen vertaa persoonallisuutta värvää, mitä löytyy pubista Siwan vierestä. Hiekankuivaa pääosapoikaa taylor "John Carter" kitschiä katsoessani kaipailin jopa Sam Worthingtonia. Transformers-saasta oli kaikkinensa huikeaa kamaa tähän nähden. Jos osan 3 kaupungintuhokohtaus olikin ylipitkä, sillä oli merkitys, kun taas Battleshipissä kaupunkiakin tuhotaan vähäsen vain koska miksi ei. Tämän maailma saa äänestettyään lompakolla Transformersien ja Titaanien taisteluiden ja Roland Emmerichin tuhofilmien puolesta välittämättä vähääkään laadusta. Entäs sitten, jos sankarille pitäisi antaa selkään, kun tehosteita, tehosteita, blöäärgh.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (26 viestiä)
14.04.2012 klo 10.32 1
Toinen asia mitä en myöskään ymmärrä, on kirosanojen vaikutus ikärajaan Yhdysvalloissa. Miten pari kirosanaa voi kehenkään vaikuttaa? Tuolla perusteellahan miltei jokaikinen suomalainen elokuva saisi R-ikärajaleiman.
En odottanutkaan elokuvan olevan hyvä. Ideakin on jo niin kliseinen ja tyhmä. Mutta ehkä pitää ensin itse nähdä ja sitten vasta sanoa.
Rekisteröitynyt 07.12.2007
14.04.2012 klo 12.53
Olen helposti samaa mieltä Peltosen kanssa.
14.04.2012 klo 13.33
14.04.2012 klo 13.58 2
...
Vinkkini: Lopeta pas*an jauhaminen (nokkeluudet) ja keskity elokuvaan.
14.04.2012 klo 14.06 1
...
Vinkkini: Lopeta pas*an jauhaminen (nokkeluudet) ja keskity elokuvaan.
Agreed
14.04.2012 klo 14.25 2
14.04.2012 klo 16.54
14.04.2012 klo 17.54
15.04.2012 klo 13.14 2
Luokattomimmat arvostelut löytyy VeeKakkosesta ja varsinkin elokuvaosiosta.
15.04.2012 klo 14.00 3
Rekisteröitynyt 30.08.2010
15.04.2012 klo 16.52
Rekisteröitynyt 04.09.2011
15.04.2012 klo 16.56
15.04.2012 klo 18.04 2
15.04.2012 klo 22.42
15.04.2012 klo 23.20 3
Rekisteröitynyt 14.07.2008
16.04.2012 klo 01.51
16.04.2012 klo 03.30 2
16.04.2012 klo 03.41 1
16.04.2012 klo 08.37 5
Rekisteröitynyt 26.09.2007
16.04.2012 klo 09.14
Ja se mikä oli vielä hassumpaa että nauroin tämän leffan aikana enemmän kuin Iron Skyn ja tämä ei edes ollut komedia.
Tämä oli hyvä leffa mielestäni 3/5 antaisin. Sopivan kieli poskella tehty eikä ottanut itseään liian vakavasti ja se näkyy myös näyttelijöistä että heillä on ollut hauskaa tätä tehdessä. Tämä oli monta kertaa parempi mitä uusin Transformers ja oikeastaan jos tämä leffa olisi ollut Transformers 4: Attack From Sea, olisi sali tod.näk ollut aivan täysi ja kehuja satelisi joka suunnasta. Mutta kun ohjaajana ei ole Bay eikä pääroolissa ketään nimekästä niin paskaa sataa leffan niskaan.
Eihän tämä mikään mestariteos olekaan, ei juonnellisesti eikä muutenkaan mutta ei tämä Transformereille kyllä häviä ei visuaalisesti eikä äänipuolellakaan.
Tämä muistutti elokuvana eniten ensimmäistä transformersia. Sopivasti toimintaa ja huumoria ja kieli poskella meininkiä.
Eli jos pidit Tranformers 1:stä mutta et sen jatko-osista on tämä sinun elokuvasti.
Rekisteröitynyt 11.10.2007
16.04.2012 klo 13.22 4
...
Vinkkini: Lopeta pas*an jauhaminen (nokkeluudet) ja keskity elokuvaan.
Jos lukeminen ottaa koville, niin katso vain kuvat. Noin paskalle elokuvalle tämä on liiankin hyvin tehty arvostelu. Itse olen samaa mieltä Peltosen kanssa asiasta. :D
Rekisteröitynyt 11.04.2007
17.04.2012 klo 12.01
Kyllä minä ainakin luen V2:n leffa-arvostelut nimenomaan Peltosen takia, tänne ainakin tyyli uppoaa. Aneemisen mauttomia kaava-arvosteluja kyllä löytyy luettavaksi kolmetoista tusinaan jos sitä sorttia halajaa, mutta näissä on ihan oma juttunsa meneillään!
18.04.2012 klo 23.38
Voin rehellisin mielin sanoa, että mainituista leffoista en ole katsonut yhtäkään, enkä aio. Tai no, katsoin minä Day After Tomorrowin kun se telkasta tuli. Joka tapauksessa, olen jo liian vanha viehtyäkseni pelkästä aivottomasta toiminnasta. Toimintaleffankin voi tehdä hitusella ajatusta ja draamaa, ja sellaisella toimintaelokuvalla on munaa enemmän kun sadalla ns. "äijäelokuvalla" yhteensä.
Ihan huvitti, kun alkuperäinen Conan tuli taas telkasta ja se ei itse asiassa ollut ollenkaan paska leffa. Vielä yllättävämpää oli että vaikka leffa oli fantasiaelokuva barbaarista pääosassaan Arska silloin kun hän oli vielä iso, itsetarkoituksellinen pöhömachoilu jota nykyiset leffat ovat pullollaan loisti täysin poissaolollaan. Tuli ihan tippa linssiin miettiessäni miksi tällaisia leffoja enää tehdä.
Ei tää arvostelija tunnu koskaan oppivan, että toi muka-nokkela kirjottelu ei vaan yksinkertasesti toimi.
No hittoakos luet, ei maailmasta eikä pienestä Suomestakaan leffa-arvostelijat lopu. En minä ainakaan tuhlaa aikaani kitisemällä kaikista kriitikoista jotka ei kirjoittele omaan makuuni sopivia arvosteluita. En vaan seuraa heidän arvostelujaan. En aina ymmärrä Jari-Peen tekstiä, mutta riittävästi kuitenkin että saan hänen arvostelujaan lukemalla leffasta sellaista detaljia mitä en monestakaan muusta leffasta saa. Se riittää mulle.
Elävä esimerkki: tätä arvostelua ennen olin satavarma että vatut tämä mitenkään laivanupotuspeliin perustuu, koska ei vaan voi. Arvostelusta selvisi että olin sittenkin väärässä. Se että kyseinen perustuminen oli täyttä shaibaa, on mitätön sivuseikka.
Rekisteröitynyt 02.11.2008
19.04.2012 klo 03.25 2
19.04.2012 klo 09.22 2
25.02.2013 klo 03.38
Leffa tuli jossain vaiheessa katottua, sen ainoan kerran elämässä, niin ikävä kyllä tämän arvostelukin.
Olihan se leffa huono, mutta yrittäisit edes, kun et kuitenkaan tätä palkan takia tee.
Kirjoita kommentti