Titaanien raivo
Ensi-ilta: | 30.03.2012 |
Genre: | Fantasia, Seikkailu, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
Tunnen jonkinasteista sääliä Sam Worthingtonia kohtaan, eikä se ole ylimielistä piruilusääliä. Titaanien taistelu (Clash of the Titans) oli hätäisen 3D-käännöksen vuoksi kirjaimellisesti uskomattoman huono elokuva: eräs elokuvaelämäni suurista elämyksistä. Karismasta vapaa Samppa pääroolissa ei sitä pelastanut. Samppa kuitenkin on ihminen, ja vielä parempi kun ei ole (Avatarissa). Worthington vannoi, että Titaanien raivossa (Wrath of the Titans) pistetään paremmaksi, mutta poika ei saa tilaisuutta. Hänellä on nyt kivempi tukka. 3D-käännös on standardienmukainen, eli harmiton ja melko turha. Rakenteeltaan jatko-osa on ihan sitä samaa videopeliä, enkä viittaa God of Wariin vaan Mega Maniin. Kävelyä, tasopomo, kävelyä, tasopomo.
Worthington on Perseus, Zeuksen poika. Perseus ei ole hahmo. Mukana roikkuva Andromeda ei ole hahmo. Hahmot ovat muutakin kuin suorittajia. Liam Neeson ja Ralph Fiennes ovat Aslan (!) ja Voldemort (!) toisissa ulottuvuuksissa, mihin verrattuna Zeus ja Haades ovat napanöyhtää ja korvavahaa. Bill Nighy käy kuolemassa eksentrisenä kevennyksenä. Kamera heiluu. Mitään ei käteen jää. Takaisin kotona: nähdessäni netissä mainosbannerin, kesti kaksi sekuntia muistaa, että juurihan minä tuon näin. En muista odottaneeni elokuvaa toiveikkaasti hetkeäkään sen jo nähtyäni.
Viimeksi Zeus Neeson vapautti lonkeroperkele Krakenin ja käski poikaansa pieksemään sen. Yhtä loogisesti kehittyy jatkis. Jumalien tyhmyys sentään on "sisältöä", huumoria. Zeus, Ares ja Fiennes Haades kyräilevät kolmestaan vihreän kankaan edessä, ja mysteeriksi jää, miten yksikään heistä on pysynyt hengissä perjantain yli saati ikuisesti. Älykkäästi ja huvittavasti Perseus kieltää seuralaisiaan rukoilemasta jumalia, koska se vain pahentaisi asioita. Siinä on ainoa syy kannustaa kaveria. Maailmanlopunkin Pöösiys yrittää estää ja nuoresta pojastaan hän välittää enemmän kuin mistään, mutta näin hätäisen ja pinnallisen kerronnan rinnalla joku Muumion paluu näyttäytyy klassikkona lajityypissä ihmissuhderaama. Onko Liebesman edes katsonut Indiana Joneksia?
Tylsää! On niin kovin tylsää. Unohduin usein ajatuksiini. Laavahirviö liikuttaa kättä hitaasti kuin kraaaaaaaakkeni lonkeroitaan... eimuttahetkinen, sillävälin kameramies tanssii ripaskaa kun jännä kaksintaistelu pimpeli pom päättyi!! Teoriassa minut on helppo lahjoa parilla hulppealla 3D-hetkellä ja jännästi suunnitelluilla hirviöillä, annoinhan hirmuisesti anteeksi komialle filmille Immortals. En kiistä sitä, ettenkö tahtoisi laittaa useita kuvia (frameja) Windowsin taustakuvaksi, mutta liikkuvana kuvana eräätkin merkittävät mättökohtaukset viihdyttävät vähemmän kuin konseptitaide. Vau. Pieni vaisu vau.
Heitäpä tykittävä idea toimintaleffalle. He-Man vs. Batman, pääosissa Arska ja Syltty? Ei kiinnosta, jos sen ohjaa Liebesman. Vain 1/3 miehen edellisestä työstä Battle: Los Angeles oli puuroa naamaan, ja lopuista taktisista toimintakohtauksista nautin, mutta nyt mentiin pakkasen puolelle. Sitäpaitsi, joillekin ohjaajille toimintakohtaukset ovat Akilleen kantapää, mutta Liebesman on erikoistunut niihin. Katso miehen hahmo- ja juonivetoinen jännäri The Killing Room ja nielaise pääskynen ja tornipöllö ennen kuin leukasi kiinni saat.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (6 viestiä)
30.03.2012 klo 13.08
Tätä kohtaan ainakin odotuksia jo vähän onkin. Ainakin odotan samanlaista kuin ykkönen oli. Helppo katsoa ja helppo unohtaa, eikä edes krpulaa. Tosin odotan, että saan vuokrata BD:n... Ei tästä viitsi paljoa maksaa.
Hyvä arvostelu jälleen kerran.
01.04.2012 klo 23.53
Rekisteröitynyt 12.01.2011
02.04.2012 klo 11.27
03.04.2012 klo 01.49
Mun mielestä tää oli ihan hyvä, parempi kuin ykkönen. Elokuva ei ihan täyttänyt kaikkia odotuksia ja vain yksi titaani koko elokuvassa oli aika iso pettymys.
Niin ja jumalia olisi pitäny olla enemmän. Perseuksen lapsen nimi oli suomennettu Helios, vaikka sen olisi pitäny olla Helius. Helios on auringonjumala, jota ei edes ollut koko elokuvassa. GOW-tyylistä meininkiä. :D
03.04.2012 klo 01.51
Mun mielestä tää oli ihan hyvä, parempi kuin ykkönen. Elokuva ei ihan täyttänyt kaikkia odotuksia ja vain yksi titaani koko elokuvassa oli aika iso pettymys.
Niin ja jumalia olisi pitäny olla enemmän. Perseuksen lapsen nimi oli suomennettu Helios, vaikka sen olisi pitäny olla Helius. Helios on auringonjumala, jota ei edes ollut koko elokuvassa. GOW-tyylistä meininkiä. :D
Oho, piti sanoa, että odotin enemmän GOW-tyylistä meininkiä, mutta sitä ei valitettavasti ollut. Ja ikärajan olisi sillon pitänyt olla 18.
04.04.2012 klo 13.20
Ensinnäkin Sam Worthington on todella karismaattinen pääosassa. Coldplay-tyylinen pörrötukka on parempi kuin se edellisosan puolikalju, ja pakkohan se on kannustaa miestä, joka käy aivan käsittämättömien örmyjen kimppuun vain tuollainen puolimetrinen miekankuvake käsissään. Jos sitäkään. Sam Worthington/Perseus on nimestään huolimatta kovempi kuin Jack Bauer ja koko Expendables 2:n kööri yhteensä!
Samppa vaan on jotenkin uskottava tuossa puolijumalan roolissaan. Ei mitään turhaa suunpieksentää vaan tarpeellista mörköjen pieksentää ja tuima tuijotus kohti seuraavaa taistelua. Ja mitä tulee vanhempiin herrasmiehiin, niin Neesonilla ja Fiennesillä näytti olevan hauskaa keskenään koko ajan, eikä koomiset sivuhahmotkaan ihan turhia olleet. Haadeksen kähinä tekee hahmosta melkein klassisen.
Efektit olivat myös ihan ykkösluokkaa ja 3D:tä katsoi oikein mielellään tällä kertaa: kuva oli kirkas ja tavaraa lensi päin näköä. Köh. Animointi oli onnistunuttta, ties mitä otusta kun ruudulla kirmasi, niin ei kertaakaan näyttänyt Renny Harlinin Manaajan shakaaleilta.
Joo, myönnettäköön, että yksi ainoa sekava taistelukohtaus elokuvassa oli, mutta se ei kokonaisuutta pilaa.
Mitä tulee juoneen, niin on hauska katsoa elokuvaa jossa ei oikeastaan välitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Haetaan joku aseenpalanen ja taistellaan siinä ohessa. Kaikkeen löytyi tarpeeksi looginen selitys (heh) ja "juonen"päät sidottiin nätisti yhteen. Jopa "romanttinen" osuus oli tehty klassisen tyylikkäästi. Elokuvassa ei ollut yhtään suvantovaihetta vaan viihdykettä tuli koko rahan edestä. Muutama mainio onelineri, joskaan ei ihan "Release the Kraken" -tasolle päästykään.
Harmi vaan että homma vedettiin tässä jo niin eeppiseksi, että jatko-osa "Cash of the Titans" taitaa jäädä vain kaukaiseksi haaveeksi.
Kirjoita kommentti