Kerro, kerro kuvastin
Ensi-ilta: | 30.03.2012 |
Genre: | Fantasia, Komedia, Lasten, Seikkailu |
Ikäraja: | 7 |
Julia Roberts hihittelee itsekeskeisenä kuningattarena, joka turvautuu taikoihin elleivät juonet tepsi. Kuningas on syrjäytetty. Kansaa on kupattu. Prinsessa on kurissa pysynyt, paitsi että nyt se livahti linnasta - taitaa olla aika tehdä mitä lumikeille tehdään. Murhaajan käsketään tuoda Lumikin sydän! Hän tuo makkaraakin. Seitsemän kääpiötä ovat tässä erässä rosvoja. Myös Lumikki pääsee leikkimään Robin Hoodia. Uhriksi päätyy alkajaisiksi kukkoileva äveriäs prinssi, joka kelpaisi sekä Lumikille että kuningattarelle sekä liittolaiseksi että lakanoihin. Se ettei prinssi tiedä missä mennään on avainidea. Sen myötä tarina pysyy liikkeessä ja hupsuna.
Eikö olisi mahtavaa nähdä näytelty versio Disneyn klassikoista? Ei. Mutta on se mukavaa. Kuvastin muistuttaa 90-luvun Disney-piirrettyjä nousten noin Herkuleksen tasolle lukuunottamatta sitä pyllähdystä, ettei tämä ole musikaali. Laulun tarpeen voi aistia. Viaton ja nätti ja myös aktiivinen ja rohkea Lumikki on ihana sankaritar. Rennot renttukääpiöt eivät huvikseen tonttuile metsässä, vaan he ovat hylkiöitä eli selviytyjiä. He kahdeksan antavat karkkivärifilmille sydämen, jota on turha etsiä törttöilyyn keskittyvistä mainoksista. Tähän jos saataisiin hienoja lauluja kohottamaan tunteita, niin johan nousisi arvosana. Tietenkään musiikin tekeminen ei ole helppoa. Lumottu oli virallinen yritys tehdä näyteltyä disneytä, eikä sekään täysin toiminut.
"Prinssiä en pelastajaksi tarvitse", sanoo Lumikki oikeutetusti, lisäten valitettavasti että: "vaikka satukirjoissa niin aina käy". Lievästi vaivaannuttavia tapaavat olla nämä hetket, joina satumaisuutta kommentoidaan silmää iskien. Saa sitä iskeä, mutta iskut ovat nautittavimmillaan älykkäissä elokuvissa. Kuvastin on pelleilyä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Viimeistään hilpeän viriiliksi viritetyllä hetkellä, jona prinssi ja prinsessa suutelevat, tiedät toimiiko elokuva mielestäsi pintavirheistä huolimatta. Viattoman, puolivallattoman ilonpidon ystävän lihaksia kestohymy alkoi mukavasti jo rasittaa. Kuningatar on tuhma, muttei oikeastaan sen kamalampi akka, kuin Roberts itse vaikkapa nyt aikanaan roikkuessaan Denzel Washingtonissa kun mies Oscarin voitti. Hovilakeijana muikisteleva Nathan Lane sopisi sellaisenaan piirrettyyn. Pienet piiskaukset ja nuoleskelut ovat pikkutuhmuuksia disneymäisissä rajoissa. Sarkasmin ja tunteilun suhde on tuttu. Roberts ja prinssi Armie Hammer ylinäyttelevät kuin Yzma ja Kronk.
Väkivaltafantasian Immortals viimeksi ohjannut Tarsem Singh on aina silmiesi asialla. Vuoden 1937 piirretyn visuaalista kekseliäisyyttä (kuten möröiksi muuttuvia puita synkässä metsässä) hän ei yritäkään haastaa, mutta eivätpä kääpiötkään yhtä legendaarisia ole, ja saa tästä silti tykätä. Pukudraamoja tällaiset ovat parhaasta päästä, sillä eipä Jane Austen kenellekään teleskooppimaisia puujalkoja kirjoittanut. Tiettyä teatterimaisuutta, jota muut kuin minä vihasivat viime kevään teinijännärissä Red Riding Hood - Punahilkka edustaa tämäkin, mutta Tarsemin valitut otot ja nuorempi kohderyhmä varmasti saavat tämän kylpemään suotuisammassa valossa.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (2 viestiä)
29.03.2012 klo 22.40
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
12.06.2012 klo 14.16
Kirjoita kommentti